Vera Vala

Pähkinänkuoressa:
Pohojolaasta uhoamista vuodesta 1976. Vuodesta 1997 lähtien myös italiaksi. Katri Valan pseudosukulainen. Äiti. Vaimo. Kaikkiruokainen kirjallisuusnisti. Dekkarifani. Dekkaristi. Helsingin Sanomien kolumnisti. Kulinaristi. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Lempiresepti: Ripaus sarkasmia, reippaasti itseironiaa sekä kuorrutteeksi kieroutunutta huumoria, niin johan elämä maistuu.

Kirjailijaesittely Gummeruksen sivulla on täällä.

Se varsinainen omaelämäkerta:

LAPSUUS ETELÄ-POHJANMAALLA:

Kotoisin Lakeurelta. Tarkkaan ottaen Lakeuren ristin alta. Lapsuus kului nopeasti, niin kuin ADHD-piirteitä omaavilla ihmisillä yleensä. Ehdin lukea ja kirjoittaa, tehdä opettajat hulluiksi, haaveilla Pariisiin muuttamisesta ja harrastaa suurin piirtein kaikkea. Suomennettuna juoksin, kokeilin telinevoimistelua, klassista balettia, karatea, jazz-tanssia, modernia tanssia, joogaa, taiji'ta ja mitähän vielä. Perustin etsivätoimiston parhaan ystäväni zia Lisan kanssa, ja minulla oli tapana kirjoittaa autojen rekkareita muistiin siltä varalta, että havainnoistani olisi voinut olla hyötyä lukuisissa kammottavissa rikostapauksissa, joita 80-luvun Etelä-Pohjanmaa tietenkin kihisi, ainakin mielikuvituksessani. Olin hyvin kiinnostunut historiasta ja arkeologiasta, ja vielä yläkoulussa haaveilin Indiana Jones -tyylisestä arkeologin urasta - tietenkin tarinankirjoittamisen ohella.



Donna Tarttin esikoisteos Jumalat juhlivat öisin teki 16-vuotiaaseen lukiolaiseen niin suuren vaikutuksen, että aloitin sen innoittamana ensimmäisen aikuisille tarkoitetun romaanikäsikirjoituksen. Äidiltä perimälläni matkakirjoituskoneella naputtelemani romaaninalku ei koskaan tullut valmiiksi, mutta muistan, että maaseudulle sijoittuvassa murhamysteerissä oli Tarttin innoittamana sekä outoja perhesuhteita että pohjoismaisesta muinaismytologiasta ammentavia lahkoaineksia. Tätä ensimmäistä käsikirjoitusta suunnitellessani päätin myös ottaa käyttöön kirjailijanimen Vera Vala. Italiassa asuessa Vera on ollut muutenkin luonnollinen kirjoitusasu, ääntämyksellisesti oikeaan nimeeni eroa ei ole, sillä italiaksikin Vera äännetään kahdella eellä.

Lukiossa suurin idolini oli kuitenkin Stephen Hawking. Nykyinen Tiede, silloinen Tiede 2000-lehti oli ollut lempilukemistoani jo ala-asteella, mikä ei välttämättä ollut opettajien mieleen, koska korjasin oppikirjojen vanhentuneet tiedot mielelläni tieteen uusimpien tutkimustulosten mukaisiksi. ADHD -taipumuksista johtuen en koskaan viihtynyt koulussa, paikallaan istuminen oli yhtä kidutusta, enkä kerta kaikkiaan pystynyt olemaan hiljaa kolmen vartin verran. Lukiossa pääsinkin yläasteen kakkossijalta pinnaustilastojen kärkeen. Päätin heti alkuun suorittaa lukion nopeutetussa tahdissa, ja niin valmistuin ylioppilaaksi syksyllä 1994, muutamaa päivää ennen kuin täytin 18-vuotta. YO-todistuksessa ei ollut mitään vikaa, vaikka olinkin kuvitellut saavani myös englannista laudaturin.

OPISKELEMASSA HELSINGISSÄ:

Hain opiskelemaan lääkikseen, mutta koska alisuorittajana olin tottunut saamaan hyviä numeroita ilman sen kummoisempaa pänttäystä, järkytys oli kova, kun opiskelupaikka jäi 1,5 pisteen päähän. Pettyneenä menin opiskelemaan Helsingin Yliopistoon fysiikkaa. Luonnontieteellisessä tiedekunnassa kunnostauduin lähinnä opiskelubileiden järjestämisessä ja niihin osallistumisessa. Yritin lukea tentteihin lukiometodillani, eli vilkaisemalla kirjaa aamupalalla ennen tenttiä, mutta jostain syystä tulos ei ollut toivotunlainen. Toisena opiskeluvuonna siirryin kiltisti humanistisen tiedekunnan puolelle. Yleisen kirjallisustieteen luennoilla olin kuin kotonani, sen lisäksi opiskelin mm. yleistä kielitiedettä, valtiotieteellisestä nappailin opintopisteitä mm. sosiaalipsykologian ja tilastotieteen approilla. Varsinainen ihastus oli kuitenkin assyriologia, jota opiskelin professori Simo Parpolan johdolla. Hammurabin lain opiskelu alkuperäiskielellä toimikin innoittajana, kun kirjoitin ensimmäisiä kokonaisia dekkarikäsikirjoituksiani, joiden juonikuviot sijoittuivat osin myös assyriologian laitokselle.

MUUTTO ROOMAAN JA ENSIMMÄINEN DEKKARI:

Vuonna 1996 tapasin viehättävän roomalaisnuorukaisen, jonka kanssa pistimme hynttyyt yhteen ja vuonna 1997 olin sen verran kypsää kauraa, että pakkasin laukkuni ja muutin miehen perässä Roomaan. Roomassa kirjauduin La Sapienza -yliopistolle, jossa pääaineekseni tuli englantilainen ja angloamerikkalainen kirjallisuus, sivuaineiksi mm. espanjalainen ja ranskalainen filologia. Arkkitehtiperheestä oleva entinen kihlattuni on psykologi ja harrastelija-arkeologi, ja häntä on pitkälti kiittäminen Rooman tuntemuksestani.

Aloitin Helsinkiin sijoittuvan dekkarin kirjoittamisen syksyllä 1999 ja sain sen loppuun tammikuussa 2000. En ollut kuullutkaan tekstin hiomisesta, vaan lähetin käsikirjoituksen raakaversion kirjoitusvirheineen päivineen WSOY:lle. Sain takaisin hylsyn mukana lausunnon, jossa mm. kiiteltiin kaunista ja rikasta kieltä, mutta todettiin tarinan kaipaavan lisää actionia kelvatakseen julkaistavaksi.

Vuonna 2000 kävin ensimmäistä kertaa rakastamassani New Yorkissa. Aloin myös työskennellä opintojen ohessa lentoemäntänä Alitalialla. Työ oli suotuisaa epäsäännöllisten työaikojen vuoksi, kuljetin kurssikirjoja mukanani, luin tentteihin ja tenttikausien välillä kiersin maailman taidemuseoita. Taidemuseot koluttuani siirryin shoppailemaan, mikä oli siitä kätevä juttu, että sittemmin ei ole tarvetta kompulsiiviselle ostelulle ollut.



VILLIT SINKKUVUODET YMPÄRI MAAILMAA:

Vuonna 2000 vaihdoin myös kaupunginosaa, kun muutin ex-avokin Vatikaanin kupeessa sijaitsevasta Pratin asunnosta vähemmän yläluokkaiseen Garbatellaan. Rooman perinteisiin työväenluokan alueisiin kuuluvassa Garbatellassa asuin kahden rempseän roomalaistytön kanssa peräti neljä vuotta. Garbatellalla on roomalaisten korvissa yhä murto- ja autovarkauksista kertova kaiku, mutta itse ihastuin keskustan liepeillä sijaitsevaan, mutta pientä kylää muistuttavaan kaupunginosaan syvästi. La Roman otteluiden tulokset tulivat selväksi pelkästään naapuruston hihkumista ja huutoa kuuntelemalla, ja harva se ilta saimme nauttia lemmenkipeiden sulhasten balladeista lähipalazzojen parvekkeilla huokaileville morsmaikoilleen.

Nuo vuodet olivat todellakin Veran oppivuosia. Opiskelin, paiskin duunia lentoemona, rakensin itselleni kaveripiiriä, harrastin karatea ja juoksua, kiertelin Roomaa niin jalkaisin kuin skootterilla ja opin tuntemaan paljon ihmisiä ympäri Italiaa. Nolasin itseni muutamaan otteeseen paikallistelevision keskusteluohjelmassa, tanssin pöydillä Thessalonikin turistibaareista Sydneyn kapakoihin sekä luin ja kirjoitin, kirjoitin ja luin.

Tutustuin pikkurikollisiin, mafiosoihin, miljonääreihin Ferrari-kokoelmineen, poliitikkoihin, seurapiiirineitosiin, prostituoituihin, näyttelijöihin, teatteriagentteihin, poliiseihin (sekä niihin kunnollisiin että korruptoituneisiin) - you name it. Yhtenä iltana juhlin poliitikkojen ja Rooman seurapiirien kansoittaman yökerhon avajaisissa, seuraavana yritin selviytyä klubilta kotiin tulematta ryöstetyksi jollain Testaccion varjoisimmista sivukaduista. Eri sosiaaliluokkien tarkastelu oli kiehtovaa ja antoisaa, ja olen käyttänyt häikäilemättä tätä materiaalia myös käsikirjoituksissani.

Opintojen ja lentoemännän työn ohessa aloitin Aku Ankan taskukirjojen kääntämisen, ja toimin myös Pohjanmaalla ilmestyvän Ilkan Rooman kirjeenvaihtajana.


GRANDE AMORE JA TOINEN DEKKARI

Vuonna 2004 löysin elämäni rakkauden Corradon. Lopetin myös lentoemännän työt, toiveenani oli saada opinnot loppuun sekä Suomessa että Italiassa ja luoda uraa kääntäjänä. Tämä mielessä vietin lukuvuoden 2005-2006 Helsingissä. Opetin opintojen ohella italiaa, mutta koska matkustelu kahden maan välillä kävi turhan rankaksi, luovuin suomalaisista maisterihaaveista ja päätin keskittyä italialaiseen tutkintoon. Olimme tässä välissä muuttaneet Rooman maaseudulle Tolfan pikkukaupunkiin. Patikoimme Tolfan kukkuloita ristiin rastiin, tutustuimme etruskikulttuuriin mm. vierailemalla arkeologien unohtamissa haudoissa, laskimme Alpeilla koskea kumiveneellä, suoritimme laitesukelluskurssin ja ihailimme merenpohjia niin Välimeren rannikolla kuin Malediiveillakin.




Vuonna 2005 kirjoitin uuden dekkarin, tällä kertaa Roomaan sijoittuvan. Sain jälleen vastaukseksi hylsyjä, mutta WSOY:lla silloin toiminut Sari Lindstén antoi myös tällä kertaa käsikirjoituksestani parin liuskan verran palautetta. Onneksi, sillä ilman näitä saamiani palautteita pelkät hylkykirjeet olisivat todennäköisesti lannistaneet yrityshaluni kokonaan.

Perehdyin kokkaukseen aivan tosissaan. Mieheni suvun naiset olisivat ruoanlaiton Serie A:ssa, jos sapuskanlaiton Mestaruussarja järjestettäisiin, joten neuvoja ja esimerkkejä ei ollut vaikea löytää. Kyökkiorjan urani on sittemmin edennyt hitaasti mutta varmasti puulaakiliigasta ainakin ykkösdivaria kohti, ja nykyään myös tädit ja anoppini kyselevät reseptejä minulta!

Välillä tein käännöstöitä, opetin englantia Civitavecchian kaupungissa, tentin ja suunnittelin gradua - mistäpä muustakaan kuin dekkareista. Biologisen kellon tikitys kuitenkin häiritsi opintoja, enkä suinkaan ollut surullinen, kun gradu jäi suunnittelun asteelle rakkauden hedelmän synnyttyä helmikuussa 2009.

CAPPUCCINOA TORINOSSA

Mieheni sai siirron Torinoon loppuvuodesta 2009. Yllätyksekseni huomasin viihtyväni 12 Rooman seudulla vietetyn vuoden jälkeen hyvin myös pohjoisessa. Vuoden 2010 helmikuussa aloin kirjoittaa La Dolce vita - Elämä on suloista blogia. Syksyllä 2010 kaivoin esiin ennen raskausaikaa aloittamani dekkarikäsikirjoituksen, jonka olin sijoittanut entiselle kotipaikkakunnallemme Tolfaan. Syksyn mittaan naputtelin sanan sinne, toisen tänne, kunnes vihdoin tammikuussa 2011 koin jonkinlaisen uskonnollis-kirjallisen herätyksen ja päätin sorvata dekkarin loppuun vaikka väkisin. Heräsin usein aamuisin klo 5 kirjoittamaan, samoin kirjoitin lapseni päikkäreiden aikaan.

Syksyllä 2011 kolmesta kustantamosta osoitettiin varovaista kiinnostusta käsikirjoitustani kohtaan. Olin jo aloittanut uuden, vakavamman proosan puolelle luokiteltavan käsikirjoituksen, joten totta puhuen olin lähes hämmästynyt, kun tammikuussa 2012  minuun otettiin Gummerukselta yhteyttä ja ilmoitettiin, että he olisivat valmiit ottamaan dekkarini julkaistavaksi jo saman vuoden syksyllä.



Ja nyt olemme tässä. Esikoisdekkari on julkaistu elokuussa 2012 ja toinen dekkari, Kosto ikuisessa kaupungissa, julkaistaan kesäkuussa 2013