lauantai 31. elokuuta 2013

Joskus sitä miettii

Joskus sitä miettii, että mikä hitto ajaa ihmisen kirjoittamaan, vaikka tekemistä riittää ilman sitäkin. Tai mikä saa tekemään kaiken sen muun, vaikka kirjoittamisenkin pitäisi riittää. Joku puuttuva mutteri?

Tässä on syksyinen lenkkimaisemani Piemontessa. Kukat alkavat olla jo vähän nuupahtaneita, heinä on niitetty jo kahdesti tänä kesänä.

Kuten kerroin, lapsella on kahden kuukauden kesäloma, jolloin minun pääasiallinen hommani on kotiäitiys. Monille se riittäisi. Yhdessäkin lapsessa riittää hommaa lähes jokaiselle päivän tunnille. Lähes jokaiselle, koska välillä nukutaan parin tunnin pätkiäkin. Itse asiassa viime aikoina aina vain enemmän ja pidempiä. Minä tosin heräilen helposti vanhasta tottumuksesta vaikka lapsi ei herättäisikään. Mutta joka tapauksessa, kun lapsi on kotona, tekemistä riittää. Varsinkin, kun meillä on sääntö, jonka mukaan televisiota (lue suomenkielisiä dvd-elokuvia/sarjoja) ei katsota ennen myöhäistä iltapäivää. Niinpä ohjelmassa on kirjojen ääneen lukemista. Paperinuken vaatteiden leikkaamista. Äänikirjojen ja cd-lelujen valkkausta. Piirrosten ihailua. Leikkeihin osallistumista, vaikka olenkin aina pyhästi vannonut, että minusta EI tule leikkivää äitiä, vaan lapseni saa kehittää mielikuvitusta yksin leikkimisellä ja mielikuvituskavereilla, niin kuin itsekin aikoinaan.


Selkääkin pitää hoitaa. Niinpä olen kiltisti noussut kuntopyörän päälle ja polkenut. Olen pitänyt taukoja koneen ääressä istuessani ja venytellyt. Olen käynyt rauhallisilla kävelylenkeillä näiden kuvien tutussa lenkkimaisemassa ja venytellyt lisää. Olen tehnyt pilates-liikkeitä vahvistaakseni keskiruumiin lihaksistoa ja tehnyt toisenkinlaisia vatsalihasliikkeitä. Olen käynyt fysioterapiassa ja harjoitellut rentoutumista. Niinpä selkä onkin ollut niin hyvässä kunnossa, että en ole joutunut ottamaan mitään lääkkeitä. Olo on ollut suorastaan normaali.

Liiankin normaali. Selkäni vuoksi lääkäri kielsi minulta kotityöt, tai ainakin kaikki sellaiset selän hankaliin asentoihin pakottavat. Mutta kun kodinhoitajamme on lomalla ja mies töissä, ja selkäni oli tuntunut niin hyvältä monta päivää, ja lattioilla rymisteli villakoirajengejä, niin eilen ajattelin sitten kuitenkin imuroida. Ja puistella kaikki petivaatteet. Ja kumarrella pesusoikosta märät vaatteet kuivumaan. Ja tyhjentää tiskikoneen. Vaikka tiesin, ettei pitäisi. Mutta kun se puuttuva mutteri. Lapsikin leikki niin tyytyväisenä itsekseen, ettei ollut edes sitä tekosyytä olla siivoamatta.


Ostokset, kahvilakäynti, ruoanlaitto. Lounas meni myöhäiseksi, toisaalta olimme syöneet välipalaa kahvilassa. Kun vihdoin sain lapsen suostuteltua syömään enemmän päivällistä muistuttavan lounaan, panin lapselle dvd:n pyörimään. Sen sijaan, että minä olisin mennyt lepäämään, istuin koneen ääreen ja aloin tehdä töitä. Selkää pakotti. Kun mies tuli kotiin, olin kirjoittanut kuusi liuskaa. Lapsen dvd ei ikuisuuksia kestänyt, joten siinä sivussa tuli myös leikittyä taas vähän lisää. Selkää pakotti aina vain enemmän. Siinä vaiheessa mietin, että mikä hitto saa ihmisen kirjoittamaan kaiken muun homman lisäksi, kun kuka tahansa järkevä ihminen olisi käyttänyt kirjoitusajan lepäämiseen.


Miehen tultua kotiin pääsin kävelylle. Ja venyttelemään. Laitoin ruokaa. Illallisen jälkeen kirjoitin vielä neljä liuskaa lisää. Kymmenen liuskaa on Stephen Kingin normaali päiväsuoritus, itse olen yleensä tyytyväinen 4-5 liuskan päivätahtiin. Viimeaikoina tahti on pitänyt, tai oikeastaan usein ylittynytkin. Siitäkin johtuu blogilaiskuus. Kun koneaikaa täytyy selän vuoksi rajoittaa, käsikirjoitus menee someilun edelle.

Olin siis tyytyväinen kirjoittamiseen. Mutta ilmaista kaikki tuo toimeliaisuus ei ollut. Ilallla selkä oli taas niin pahana, että oli pakko turvautua lääkkeisiin. Ja tänään istun koneen ääressä tukikorsetin kera. Paska.


Miehen niityltä poimivat kukat toki piristävät. Ja kun mies viettää tänään vapaapäivää, hän ehtii viedä lapsen sisäleikkipuistoon. Ja minä ehdin käydä kävelyllä. Ja ehkä kirjoittaa tämän postauksen lisäksi. Ruokasi on luvassa tattirisottoa. Mutta kaiken teen taas tukikorsetin kanssa. Koti on toki siisti, ja 10 uutta liuskaa tekstiä lämmittävät aina. Mutta selkävaivaisen kannattaa harkita, millaisen hinnan on valmis maksamaan. Olkoon intoiluni varoittava esimerkki: liika ahkeruus vie terveytesi.

Laiskaa ja lorvailevaa lauantaita kaikille.

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä tosi inhottavalta tuo selkävaivasi. :( Toivottavasti et kuitenkaan kauaa joudu pitämään tukikorsettia ja jumi helpottaa. Niin, mikä se on, joka pakottaa kirjoittamaan, vaikka ei aina saisi... 10 liuskaa päivässä on kyllä hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että mutteri kolhataa paikoilleen ja selkäkin siitä tokenee :D 10 liuskaa on todella paljon, en pidä sitä itse suinkaan realistisena päivätuloksena, vaan mulle sellainen 3-5 liuskaa on normaalia, koska siinä tulee lisäksi kuitenkin editoitua vanhaa tekstiä, joka vie myös aikaa, ja on myös kirjoittamista, vaikkei siitä uusia liuskoja synnykään. Siksi 10 liuskaa onkin mulle mainitsemisen arvoinen tulos :D Viime aikoina olen kyllä kirjoittanut aika paljon flow'ssa, joten 10 liuskaa on ollut tulos useampanakin päivänä, joskus pari enemmänkin.

      Poista
  2. Laiskaa ja lorvailevaa lauantaita yritetään täälläkin viettää. Opiskelujen alkuun on vielä kaksi viikkoa aikaa ja koko kesän lomailu alkaa nyt jo turruttaa. Koko ajan on tunne että tekisi mieli tehdä kaikenlaista ja tuota siivoilua on tullut muun muassa harrastettua. Olen aloittanut jo pikkuhiljaa joulu(!)korttien askartelunkin kun ei ole ollut muuta tekemistä. Mutta onneksi sää on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen, ihan harvinaisen lämmin elokuu, minkä vuoksi on voinut kuljeskella paljon ulkona. Nyt taidan napata mukaani kirjan, kupin kahvia ja mennä nauttimaan auringosta parvekkeelle -->

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuulostaa ihanalta "lorvailulta". Vaikka tuo joulukorttien askartelu aiheuttaakin minussa alemmuudentunnetta: minä en saa tunnetusti aikaiseksi ostaa edes valmiita :)

      Poista
  3. Stephen Kinghän on käytännössä kirjoituskone ihmismuodossa... =D Love him. Tunnen suurta häpeää siitä, etten itse saa aikaiseksi kirjoitettua mitään pitkiin aikoihin - niin muuta kuin blogia. Miten minusta voisi siis ikinä tulla mitään... Jotenkin sitä välillä heittää toivonsa - niin ja motivaationsa - kaivoon, kun ajattelee, ettei minun kirjoitukseni kuitenkaan koskaan kelpaa kenellekään, vaikka itse uskoisin tekstiini todella paljon. Ikuinen kirjoittajan identiteettikriisi, hurraa. =D

    Mukavia kirjoitushetkiä, Vera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloginkin kirjoittaminen on kirjoittamista. Ennen kuin sain mielessäni muutettua unelman kirjan julkaisemisesta projektiksi, minulle vanhan blogin kirjoittaminen oli tärkeää harjkoitusta. Vaikka se usein oli jonkinasteista tajunnanvirtaa, se teki kuitenkin kirjoittamisesta säännöllisen asian.

      Ja luulen, että suurin osa kirjailijoista - ehkä nyt Kingiä lukuunottamatta :D - on aina uuden käsikirjoituksen aloittaessaan saman epätouvon vallassa: tuleeko tästä muka ikinä valmista. Näin ovat lohduttaneet minua plajon kokeneemmatkin kirjailijat. Kokemus vain auttaa nostamaan itsetuntoa juuri sen verran, että uskaltaa jatkaa, kun on toivoa, että uusimmastakin saadaan joskus kokonainen.

      Jos ongelma on liian korkea kynnys, ts. pelkäät, ettet kirjoita tarpeeksi hyvin (mikä on vain positiivinen merkki, koska tarkoittaa, että osaat suhtautua myös tekstin hiomiseen sen vaatimalla hartaudella), niin muista Hemingwayn iki-ihana viisaus: The first draft of everything is shit.

      Siis myös Hemingwaylla, myös Kingillä. Olen tähän mennessä muokannut uusimman käsiksen pelkästään ekoja 30 sivua ehkä noin viisikymmnetä kertaa. Ja muokkaan varmaan vielä toiset 50, ennen kuin lähetän kustannustoimittajalle, jonka objektiinnen näkemys auttaa ymmärtämään, missä kohdin muokkausta tarvitaan vielä 100. kerran. Ei ole tarkoituskaan suoltaa priimaa ensimmäisellä kerralla, se on varsinkin pidemmissä käsikirjoituksissa lähes mahdotonta. Novelleja yleensä olen muokannut vähemmän, mutta mitä enemmän tekstiä, sitä enemmän muokattavaa. Enää en sitä pelkää, vaan otan sen huomioon aina, kun kirjoittaminen pelottaa. Ei se mitään, vaikka tulisi paskaa, siitä saa hiottua ajan myötä vaikka ruusupenkin.

      Mutta motivaatiotahan kirjoittamisess mitetaankin itsetunnon ohella enemmän kuin mitään muuta. Vain järkyttävän motivaation avulla voi jatkaa itsensä kehittämistä ja ottaa iskuja (lue hylkyjä, negatiivista kritiikkiä) vastaan kuin nyrkkeilysäkki. Masokistista hommaa, mutta kun palaute sitten ojn positiivista niin jotenkin kaikki ne kärsimykset unohtuvat...

      Poista
    2. Kiitos rohkaisevasta vastauksestasi! =D Ei muuta kuin leuka rintaan ja suunta kohti uusia pettymyksiä vai miten se nyt menikään se supisuomalainen yltiöpositiivinen asenne ja silleen. =D

      Poista
  4. Ihanaa kuulla, että lisää luettavaa on tulossa, mutta muista silti hyvä ystävä, että pidät itsestäsi huolta ja ennen kaikkea selästäsi. Ikävää tietysti on, että ylipäätään on vaivaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Teen parhaani tukahduttaakseni luonteeni, jonka mukaan mikään ei ole minulle mahdotonta :d pitää tosiaan oppia myöntämään itselleen, että kaikkeen ei voi revetä. Kirjoittaminen pääsköön taas ykkössijalle siivouksen sijaan ;)

      Poista
  5. Vera, yritin sinua neuvoa (se meili ja nyt meni jo toisen kerran itseltä selkä. Olemme hankkimassa kuntopyörää ja minullekaan ei nyt käy kuin tasaisella kävely. Kolme yötä mennyt jo Sirdaludin avulla...Istuminen tappaa. Pitäisi saada sellainen työpöytä, jossa voisi kirjoittaa seisten.

    Sinulle on blogissani haaste.

    VastaaPoista
  6. Olen myötatunnolla ajatellut selkävaivaasi. Mulla oli viime keväänä välilevyn pullistuma ja se hetkellinenkin avuttomuus oli kyllä raskasta. Oletko tutustunut iyengar-joogaan? Tiedän parikin tapausta, että ovat parantuneet kroonisesta selkävaivasta ja työkyvyttömyydestä ihan parin simppelin liikkeen avulla. Siihen tarvitaan kahta remmiä ja selkää venytetään niiden avulla. Jos joskus haluat sen oppia, niin voin näyttää. En tosin tiedä auttaako sun tapauksessa. Näillä parantuneilla oli jotain ongelmia välilevyn kanssa.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!