torstai 22. elokuuta 2013

Dekkaristin arkea

Täällä voidaan jo paremmin. Paaaaljon paremmin. Kiitos ihan hirmuisesti tsemppauksistanne, ne sulattivat sydämen ja hellittivät takuulla vähän kipujakin. Kuinka muuten jo istuisin ja kävelisinkin, ja suurimman osan aikaa jo ilman tukikorsettia! Maanantaina tapaamani ihana, vakuuttava ja kaikinpuolin symppis ja pätevän oloinen lääkäri nimittäin antoi minulle melkoisen listan ohjeita, joita yritän parhaalla itsekurillani nyt noudattaa.


Tänään iltapäivällä on aika tutulle fysioterapeutille. Lääkäri sanoi, että koska ei halua näin nuorta (oooh!) ensimmäiseksi invasiivisilla eli selkärangan sisään tehdyillä toimenpiteillä ryhtyä hoitamaan, minun täytyy ottaa fysioterapia säännölliseksi osaksi elämääni pelkkien kiputiloihin liittyvien satunnaisten hoitojaksojen sijaan. Siis käytännössä hoitokertoja säännöllisin väliajoin myös silloin, kun oireet tuntuvat pysyvän kurissa, koska ennaltaehkäisy on nyt kaiken a ja o.


En ala tylsistyttää ketään varsinaisella listalla selkänongelmistani, todettakoon vain, että kolme tyrää ovat itse asiassa ongelmistani pienimmät, eikä hoito keskitykään niihin, vaan pitämään muiden ongelmien aiheuttamat kivut kurissa. Mitään lopullista ratkaisua selkäongelmiini ei nykylääketiede tiedä, vaan tehtiinpä selälleni mitä tahansa, kipuilu tulee olemaan aina osa elämääni. Rankalla pilatestyylisellä jumpalla, fyiosterapialla ja muita ohjeita noudattamalla lääkäri oli kuitenkin luottavainen sen suhteen, että minulla on vielä monta "normaalia" vuotta edessäni.


Se näistä terveysongelmista. Koska juuri tälle viikolle suunniteltu Nizzan matka sattuneesta syystä peruuntui, minulla ei ole tarjota upeita kuvia Ranskan Rivieralta. :) Sen sijaan tarjoilenkin valokuvauksellisesti keskinkertaisen kehnoja otoksia dekkaristi-äidin arjesta. Keväällä blogiani lukeneet lienevätkin jo todenneet, että olemme taas käyneet kävelyllä tässä lähistöllä sijaitsevalla Ponte del Diavololla eli Pirunsillalla. Nämä kuvat taitavat olla jo heinäkuulta, aika lailla vehreämpää kuin keväällä. Pirunsillalla käynti on ylensä meillä ohjelmassa silloin, kun emme muutakaan tekemistä keksi, paikka kun on lyhyen automatkan päässä ja maisemat ovat hienot.


Mitä arkeen muuten tulee, niin siihen liittyy tietenkin lapsi. Italiassa päivähoito ei ole rakennetu samoin kuin Suomessa. Alle 3-vuotiaille hoitopaikkoja on niin vähän ja se on niin kallista, että käytännössä suurin osa naisista joko luopuu työelämästä tai sitten lasta hoitavat isovanhemmat. Yli 3-vuotiaille taas on tarjolla paljon kunnallisiakin leikkikouluja, jotka vastaavat aktiviteeteiltaan suomalaisia päiväkoteja, vaikka niitä kouluiksi kutsutaankin.Yli 3-vuotialle leikkikoulu ei ole varsinaisesti pakollinen, mutta jos lapsi ei sinne mene, se herättää kummastelua, vaikka jompi kumpi tai kummatkin vanhemmista olisivatkin kotona. Italiassa leikkikoulua kun ei ole suunniteltu helpottamaan työssäkäyvien vanhempien lastenhoitoongelmia, vaan se on kehitetty antamaan lapselle tiettyihin ikäkausiin kuuluvia valmiuksia, näistä sosiaaliset suhteet tietenkin prioriteettien joukossa.

 Koulun tavoin jokaisella lapsella on luokka ja luokanopettaja, päivät kuluvat sekä leikkien vapaasti yhdessä muiden kanssa joko pihalla tai leikkisalissa, ja sitten osa päivästä on ohjattua aktiviteettia. Leikkikoulula ei siis ole luotu pitämään lapsi aikuisten hoidossa sen aikaa, kun vanhemmat ovat töissä, vaan se on luotu opetamaan lapselle valmiuksia, joiden avulla aloittaa koulutie 6-vuotiaana eli vuotta aikaisemmin kuin Suomessa.



Koska leikkikoulu Italiassa on siis lapsen kehittämistä varten eikä helpottamassa vanhempien (lue äidin) työntekoa, pitkät hoitopäivät ovatkin harvinaisuus, eikä yhdelläkään italialaislapsella ole mahdollista viettää aikaansa scuola maternassa silloinkin, kun vanhemmat lomailevat. Esim. oman lapseni "koulupäivä" kestää tasan 6 tuntia, ja vielä tähän kesään saakka siihen sisältyivät 2 tunnin päikkärit. Nyt syksystä alkaen hän on "ylemmällä" luokalla, joten päikkäreiden sijaan hän saa ohjattua opetusta mm. kasvimaan hoitamisessa, leikkijumpassa, tanssissa jne. Viimeisellä luokalla sitten opiskellaan lisäksi englantia ja muita "akateemisia" aineita, kuten lukemista ja kirjoittamista.

Ja kesäloma ei suinkaan kestä kuukautta, vaan oman lapseni kohdalla kaksi kuukautta, joissakin kouluissa jopa kolme kuukautta ihan muiden koulujen mallin mukaisesti. Vuoden aikana lisäksi tietenkin syys-, joulu-, karnevaali- ja pääsiäsilomat.Plus tietysti kaikki ne viikot, jotka vietämme Suomessa, minö kun olen käynyt siellä jo kirjojenkin tiimoilta muulloinkin kuin koulun lomien aikaan. Ja miehelläni taas on lomaa silloin, kun sitä ei ole kenelläkään muulla, joten omat pienet lomareissutkin tehdään useimmiten kouluaikana.

Tämä ero italialaisen leikkikoulun ja suomalaisen päivohoitosyteemin välillä selittää tietenkin osaltaan myös sen, miksi italialaiset naiset työllistyvät paljon huonommin kuin suomalaiset. Täällä työn ja perheen sovittaminen yhteen on paljon hankalampaa kuin Suomessa, ja on myös yksi syy italialaisten alhaiseen syntyvyyteen.


Kun näihin kouluvuoteen kuuluviin lomiin  laskee vielä lapsen alhaisen immuniteetin ja tapani pitää lasta sairastumisenkin jälkeen kotona ainakin muutama terve päivä (väliin jopa viikko, jos on annettu kortisoni- tai antibioottihoitoja, jotka laskevat immuniteettia entisestään), niin lomien ja sairastelujen jälkeen hoitopäiviä on ollut lapsella juuri ja juuri satakunta vuodessa. Mikä tarkoittaa, että yli 200 päivänä vuodessa minun on sovitettava yhteen sekä kirjoittaminen että lapsi, joka ei yllätys yllätys nökötä hiljaisena jossain sohvan nurkassa mietiskelemässä filosofisia. Hän leikkii kyllä ikäisekseen paljon yksikseen, niin kuin todennäköisesti moni muukin ainoa lapsi. Kun ei ole aina seuraa, oppii väkisinkin käyttämään mielikuvitustaan ja viihdyttämään itse itseään.


Mutta itsenäisenkin 4-vuotiaan autonomia on rajallinen. Lisäksi omani on "hiukan" keskimääräistä vilkkaampi ja puheliaampi. Toisin sanoen ns. elohopeatyyppiä. Rupesi naurattaman, kun yksi ihana äitikaveri sanoi, että sinunhan on helppo kirjoittaa, kun on vain yksi lapsi, ja voit vain panna television päälle ja kirjoittaa, kun lapsi katsoo telkkaria. Hah!

Dvd:tä meillä kyllä katsotaan, 95% suomenkielisiä, ja olen huomannutkin niiden olevan todella hyödyllisiä tällaisessa kaksikielisen lapsen tapauksessa, jos halutaan vahvistaa vähemmistäkieltä. Mutta minun lapseni ei todellakaan tuijota niitä hiljaa ja hartaana. Niidenkin aikana on jatkuvaa kommentointia, seurustelua äidin kanssa ja pyyntöjä välillä juomisesta, syömisestä, pusuista, pyllyn pyyhkimisestä jne.


Niin minä siis herään joko aamulla hyvin aikaisin (5 tai 6 maissa) kirjoittamaan, tai sitten kirjoitan illalla. Usein, kun miehelläni on vapaapäivä, hän vie lapsen muutamaksi tunniksi jokon leikkipuistoon, paikalliseen hoploppiin tai jonnekin muualle. Tällaisten mieheni avulla keskellä päivää sattuvien työaikarupeamien aikana sitten kirjoitan joko dekkaria tai toista käsikirjoitusta, tai esim. tällä viikolla kirjoitin valmiiksi novellin, joka julkaistaan ilmeisesti ensi kuussa, mutta ilmoitan siitä myöhemmin ainakin FB:n kirjailijasivulla.


Koska miehen pitää käydä välillä töissäkin, me sitten kehitämme typyn kanssa ohjelmaa kahteen pekkaan. Koska en tunnetusti ole askartelija-paskartelija -tyyppiä, niin kirjojen lukemisen lisäksi olen taipuvainen tarjoamaan lapselle stimuloivia elämyksiä ulkona. Toisin sanoen, eihän siihen oikeasti mitään kummoisempaa tarvita. Usein riittää, kun menemme kävelylle kotikaupungissamme. Piilosta voi leikkiä plataanien takana, ja leikkipuistojakin on onneksi useampia.


Baariin istutaan harva se päivä nauttimaan cappuccinoa.


Tai jos ulkona on liian kuuma, täytetään pihan pieni uima-allas vedellä. Tai pysytään sisällä ja typy saa sotkea sormiväreillä, kun maalausteline mahtuu isompaan kylppäriin. Vessanpytty taustalla luo hyvinikin autenttista tunnelmaa tässä arki-teemassa, vai mitä?


Silloin tällöin herkutellaan joko frozen yoghurtilla tai perinteisellä gelatolla.


Aina silloin tällöin kaupunkiimme tulee muutamia tivolivekottimia, ja silloin pari kierrosta karusellissa tai leikkijunassa tuo kivaa vaihtelua normipuuhiin.


Tiistaina kävimme ostamassa fyiosterapeuttini jo aika päiviä suositeleman vehkeen, eli kuntopyörän. Vaikka typy saattaa kulkea ihan reippaastikin mukana kaupoissa, niin tässä Torinon suurimmassa kauppakeskusksessa on tarjolla myös iso lasten leikkipaikka, jonne lapsen voi jättää muutaman euron maksua vastaan siksi aikaa, kun vanhemmat shoppailevat. Lapsi viihtyi paikassa niin hyvin, että hankittuamme ne pakolliset ja tarpeelliset asiat, oli pakko antaa lapsen viettää paikassa vielä ylimääräinen tunti. Jolloin minun oli tietenkin pakko mennä hankkimaan uusi, piristävän punainen Desigualin mekko, kun se niin kaihoisana minua kaupassa luokseen kutsui.


Pomppiminen on lapsen mielipuuhaa, ja yhden luokkakaverin äiti kutsuukin typyä heinäsirkaksi. Hän kun ei kävele minnekään, vaan joko pomppii tai juoksee. Tähän oma perheeni kysyisi tietävästi hymyillen, että keneenköhän mahtaa olla tullut... myönnetään, minustakin oli pienenä järkevintä kulkea ympäriinsä joko ForrestGumpmaisesti juosten tai Tiikerimäisesti pomppien.


Eilen kävimme Ikeassa sänky- ja kirjoituspöytäostoksilla. Jännittävää, kalusteiden pitäisi saapua tänään. Tämä siis tarkoittaa, että joudun luopumaan kirjoitusnurkastani keittiön pöydän äärellä ja opettelemaan ergonomisemman tavan tehdä töitä. Ja joustinpatjakin toivon mukaan auttaa osaltaan, memory foam, jonka ostimme muutama vuosi sitten, oli selälleni katastrofi. Ikeaan päädyimme yksinkeratsesti siksi, että paikalliset huonekaluliikkeet ovat kiinni elokuussa lomien vuoksi. Tärkeintä oli kuitenkin, että joustinpatja tuntui sopivalta selän alla, ja kirjoituspöytä myös mukavammalta kuin rakkaaksi tullut keittiönpöytä.


Välillä käydään pizzalla kavereiden kanssa, ja silloin tällöin istahdetaan johonkin kotikaupungin baareista aperitiiville. Lapsi juo suomalaisittain kylmää maitoa, mikä saattaa aiheuttaa hämmästystä paikallisissa. Samalla tavoin lapsi ihmettelee, että koulussa on ruokajuomana vain vettä eikä maitoa, niin kuin kotona ja mummoloissa. Ravintolassa hän on tottunut juomaan porevettäkin, vaikka normaali vesi paremmin maistuukin. Limsat ja mehut olemme toistaiseksi onnistuneet pitämään erikoisjuomina, joita ei ryypätä suinkaan päivittäin ja limsaa ei edes viikottain.


Tällaista on meidän arkemme. Pieniä iloja, suuria hymyjä, harvoin varsinaista tekemisen puutetta. Iloista viikon jatkoa myös kaikille muille!

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus kuvineen ja tarinoineen. Suosittelen lämpimästi sitä fysioterapiaa säännöllisesti. Vaikka minulla ei ole selkä ongelmia, niin joudun istumaan aikapaljon tietokoneella töissä ja näemmä vapaa-aikanaki:). Jossain vaiheessa meinasi hiirikäsi vaivata, mutta nyt käyn säännöllisesti noin kerran kuukaudessa hierotuttamassa hartiaseutua, käsiä ja rintalihaksia. Minusta siitä on ollut apua. tosin myös jumppaliikeet töissä ja kotona auttavat(niitä ei saa unohtaa). Juu heti tietoa mistä sen novellin voi lukea. Se kesällä MeNaisissa julkasitu oli hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli tässä kesällä myös ranteeseen ja kämmeneen tulehdus, kun pidin kättä koneella niin huonossa asennossa. Eilen kävinkin fyssarilla ja sain uuden, ergonimsesti suunnitellun työpöysän :) Nyt siis pitäisi ainakin sen puolemn olla kunnossa, tärkeää, kun ottaa huomioon koneella vietetyt tuntimäärät...

      Ja tosi kiva kuulal jos tykkäsit. Seuraava novelli on vähän eri tyylinen ja lyhyempi, olisi kiinnostava kuulla, mitä siitä tykkäät, joten laitan ehdottomasti tietoa, kun lehti ilmestyy! :)

      Poista
  2. Kiva kuulla että selkä voi jo paremmin ja tosiaankin oikealla jumpalla selkä pysyy kunnossa,näin minun kohdallani.
    Ihanat maisemat noissa kuvissasi! Aika kivoissa paikoissa olette pikkuneidin kanssa käyneet:)
    Ja ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen itseni taas uudestisyntyneeksi. Olin eilen fyssarilla, mikä olikin tarpeen, koska kulutimme muuten koko päivän järjestellen ja uusia huonekaluja kooten :)

      Poista
  3. Ihanaa arkea ja kaunis tuo perhoskuva. Desigual on minullakin kovaa vauhtia nousemassa lempimerkiksi - kummasti ne mekot aina vaan houkuttavat...
    Niin, ja tuon jäätelöannoskuvan ohi scrollasin tosi nopeasti - muuten alkaa tehdä liikaa mieli.

    Tsemppiä selänhoitoon - kannattaa pitää itsestään huolta niin jaksaa vielä monen monta vuotta sekä kirjoittaa että juosta lapsen kanssa :-)

    t: yks, joka tekee töitä olohuoneen pöydän päässä ja miettii, ettei ole ergonomia parhaimmillaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo perhoskuva on kyllä liikuttava :) Ja Desigual on kyllä ihana, ne kuviot ja väriyhdistelmät vain kiehtovat.... Tällä hetkellä kuri ja motivaatio selän hoidossa on hyvä, ja siksi olen jättänyt nuo jätskitkin vähemmälle, kun muutama kilo pitää selän vuoksi pudottaa (vaikka olenkin normaalipainoinen, paino on jakautunut"väärin" )

      Nyt muuten kirjoitan tällä' uudella pöydällä ja eron huomaa ;)

      Poista
  4. Kiva postaus teidän arjesta! Ja ihana kuulla, että olet jo paremmassa kunnossa! Kyllä tuo sinun selkäongelmasi kuullostaa kurjalta. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, mukava kuulla, että jaksoit lukea näistä arkisemmistakin jutuista :)

      Poista
  5. Hei Vera

    Minulla on haaste sinulle blogissani: http://blog.kristiinavuori.com/2013/08/10-x-10-kesaista-muistoa.html

    Toivottavasti ehdit osallistua!

    VastaaPoista
  6. Blogissani sulle haaste. :) Minullakin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!