tiistai 30. heinäkuuta 2013

Arabialaista arkkitehtuuria ja polskintaa

Sidi Bou Saidissa vierailimme paikallisessa varakkaan perheen pytingissä.


Minä kertakaikkiaan rakastan perinteistä, arabialaista moresco-sisustustyyliä. Jos uskoisin jälleensyntymiseen, niin ihan varmasti olen ollut aikaisemmassa elämässäni (tai yhdessä niistä, tuntuu, että niitä on aika monta) arabi.


Myös lentoemäntänä tykkäsin kierrellä niin Damaskoksen kuin Ammanin ja Kairon soukeja. Ja ostaa kaikenlaista tarpeetonta kamelinsatulasta marmoriruukkuihin.


Sisällä kasvoi niin jasmiinia, ihmeköynnöstä, villiviiniä, hennaa kuin palmujakin.



Sisäpuutarhassa oli sadevesikaivo eli impluvium ihan antiikin Rooman tyyliin.



Rakastan epäsymmetristä arkkitehtuuria, sokkeloita, torneja, portaikkoja, kerroksia ja puolikerroksia.


Puhumattakaan kattoterasseista. Kattoterassit ovat mahtava lisä taloon kuin taloon. Nämä Sidi Bou Saidin kattoterassit ovat varsin paljaita, Italiassa harrastetaan paljon köynnöskasvien varjostamia pergoloita kattoterasseilla ja jonain päivänä innostunut hankkimaan sellaisen itsellenikin.



Eivät maisematkaan hullummat katolta olleet...


Kuten sanottua, ilma oli läkähdyttävän kuuma, joten oli aika ihana palata Sidi Bou Saidin kierrokselta hotellille Tunisiin.


Ja varsinkin hotellin uima-altaaseen, johon erityisesti typy ihastui niin, ettei olisi halunnut tulla sieltä pois. Ja useampi tunti vedessä vietettiinkin, allaalueella viihtyi muutenkin, kun pehmeä tuuli edes hiukan viilensi.


Varsinkin sitten, kun mies opetti tytön sukeltamaan, piti vesipetoa houkutella vedestä pois, kun merenneito olisi molskinut siellä yötä päivää.



Niinpä tytölle ei ollut mitenkään kova kolaus, kun perjantaina meitä neuvottiin pysyttelemään hotellin alueella sen sijaan, että olisimme lähteneet katselemaan nähtävyyksiä. Tunisian opposition johtaja nimittäin murhattiin kotiovelleen torstaina, ja verityö sai aikaan mellakoita. Jännitteen huomasin paikallisten keskuudessa, kaikki hotellin työntelijät eivät päässeet edes paikalle.


Mutta me länsimaalaiset kykenimme hyvin unohtamaan todellisen maailman ongelmat, kun leikimme turistia ja nautimme uima-altaasta koko päivän. Ja sukeltamisesta, sillä ilmeisesti perheessämme on uusi, lupaava sukeltajan alku, joka takuulla alkaa pian vaatia itselleen sukelluslaitteita...

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Artistien kaupunki Sidi Bou Said Tunisiassa

Mieheni sai tällä viikolla päivystäessään varsin harvinaislaatuisen työkeikan, eli useamman yön pysähdyksen Tunisiin. Muutaman minuutin harkinnan jälkeen päätimme lähteä mukaan tytön kanssa. Minä valikoin paraikaa tapahtumapaikkoja tuleviin kirjoihin, joten halusin kokeilla, olisiko Tunisiassa kiinnostavia paikkoja dekkaristin näkökulmasta.

Olihan niitä, ainakin Sidi Bou Said, joka sijaitsee n. 20 kilometrin päässä Tunisista.


Sidi Bou Saidin kuvauksellisuus on innoittanut monia kansainvälisiä ja tunisialaisia taiteilijoita ja kirjailijoita.


Sidi Bou Saidia luonnehditaankin usein yhdeksi Tunisian kauneimmista kaupungeista, ja se on helppo uskoa.


Joka puolella kukkii eri värisiä ihmeköynnöksiä ja jasmiini sekä lukuisia muita kukkivia lajeja, joita en edes tunnistanut.






Sidi Bou Saidille ovat ominaisia valkoiseksi maalatut ja rapatut talot, joissa on kirkkaan sinisiä yksityiskohtia koristeellisista ovista ikkunoiden kaltereihin ja ikkunaluukkuihin.


Kuvauksellisten, kukkulanrinteille rakennettujen talojen  lisäksi kaupunki tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia merelle päin.


Näin heinäkuussa Tunisiassa on todella kuuma, päälle 35 astetta, joskin täytyy sanoa, ettei ilmasto juuri eronnut jälleen lämpöaallon kourissa hikoilevasta Italiasta, päinvastoin paikoin meitä helli ihana tuuli ja muutenkin ilma tuntui kuivemmalta kuin Torinon seudulla.


Välillä on kuitenkin hyvä hengähtää varjoisassa ravintolassa. Typykkä sai matkamuistoksi kamelin, jolle hän antoi nimeksi Margherita.


Näkymä paikallisiin kattoihin. Kattoterassit ovat hyvin yleisiä, ja varmaan kattoja pitkin kulkevat murtovarkaat myös, ainakin dekkaristi kiinnitti tietenkin huomion muurien päälle aseteltuihin lasisiruesteisiin.




Nyt on paraikaa Ramadan, eli uskonnolliset paikalliset eivät syöneet päivällä mitään. Herkullisia ruoan tuoksuja leijaili kuitenkin kadulla, kun perheenäidit valmistautuivat iltaan, jolloin koko päivän paastoa juhlitaan monenlaisilla herkuilla.


Kaupunki oli täynnä ihastuttavia yksityiskohtia, joista kaikki tuntuivat kuvaamisen arvoisilta.


Eukalyptuspuita oli myös runsaasti. Ehkä ilmaston kuumuudesta johtuen ne eivät kuitenkaan tuoksuneet aivan yhtä voimakkaasti kuin Italiassa, ja lehdetkin olivat pienempiä, vaikka itse puut näyttivätkin jättimäisiltä ja loivat miellyttäviä varjoja.


Jos satutte käymään Tunisissa, käykää ihmeessä myös Sidi Bou Saidissa, minun lisäkseni sitä ovat suositelleet mm. Paul Klee ja Michel Foucault ;)

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Bracciano järvineen

Meren lisäksi toinen vakiokohde ajeluillemme Tolfan ympäristössä on muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitseva Braccianon järvi. Järvi tuo aina välillä kivaa vaihtelua merenrannalla loikoiluun.


Braccianon vesi on yleensä lämpimämpää kuin merivesi, ja se on myös puhdasta. Braccianon järvestä otetaan tietääkseni myös juomavettä osaan Rooman vesiverkoistoista, ja siellä on liikkuminen moottoriveneillä kielletty, tietenkin viranomaisia lukuunottamatta.Purjeveneet ja katamaraanit ovatkin yleisiä kulkuvälineitä.


Me käymme yleensä Vigna di Vallen rannalla. Siitä puolet on ns. vapaata rantaa eli spiaggia liberaa, jonne ihmiset tulevat omien aurinkovarjojensa ja muiden tarvikkeidensa kanssa. Puolet taas on stabilimentojen hallussa. Stabilimentoa on vaikea suomentaa, kun virallinen sanakirjakäännös on "kylpylaitos", joka ei suomalaiselle taida sanoa yhtään mitään.


Stabilimento on joka tapauksessa (perhe)yritys, joka on saanut maksua vasten oikeuden hyödyntää tiettyä rantaviivan kohtaa. Maksua vastaan siis ihmiset voivat vuokrata aurinkovarjon, kansituoleja ja lavereita. Itse asiassa itse rantaviiva on aina Italiassa julkista aluetta, eli siis maksullistenkin rantojen rantaviivaa pitää voida kävellä ihan vapaasti, näille stabilimentojen alueille ei vain voi laittaa omia pyyhkeitä tai aurinkovarjoja maksamatta.


Meillä on tapana vuokrata aina silloin tällöin myös pedalo' eli polkuvene, niin että pääsemme ihailemaan myös järven ympäristöä vedeltä käsin.


Lounaseväät tuodaan joko itse, tai syödään jossain rannan lukuisista baareista/ravintoloista, joissa on myös kivoja chillauspaikkoja iltaohjelman kera.



Kuten näkyy, tytöstä on lähes mahdotonta ottaa kuvaa. Hän ei viivy puolta sekuntia kauempaa paikallaan yhtään missään. Hm, kehenkähän tullut...?



Braccianon kaupunki on kuuluisa ennen kaikkea linnastaan, jossa juhlittujen häiden jälkeen niin Eros Ramazzottin kuin Tom Cruisen avioliitot ovat päätyneet eroon. Tämä ei tietenkään ihmetytä paikallisia, jotka tuntevat hyvin legendan miestään pettäneen linnanherran rouvasta, eivätkä siksi juhlisi itse häitään aviollista epäonnea tuottavassa paikassa.


Muuten Bracciano on kyllä ihan viehättävä pikkukaupunki. Sen asukkaita tosin kutsutaan harvinaisen sisäänpäinkääntyineiksi.





Ja tällainen näköala Braccianon kaupungista itse järvelle.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Meri, sielun peili

Rakastan merta. En suinkaan ole sattumoisin ujuttanut merta kumpaankin julkaistuun dekkariini ja jopa uusimmassa Me Naisissa julkaistuun dekkarinovelliini.


Merta ja muita vesielementtejä pidetään monissa psykoanalyysin suuntauksissa piilotajunnan symbolina. Veden pelkoa voidaan jopa tulkita oman piilotajunnan peloksi, peiteltyjen, unohdettujen halujen ja tunteiden peloksi.


Joillekin meri on sielunmaisema. Paikka, jossa sielu tyyntyy. Maisema, jonka edessä saa vihdoin kosketuksen itseensä, syvimpiin tunteisiinsa.


Koskaan ei tiedä, mitä merestä löytyy. Mitä itsestä löytyy.


Kun aloitin sukeltamisen, kyse ei ollut meren voittamisesta. Kyse oli itseni voittamisesta. Minä en varsinaisesti pelännyt merta, en edes kahdenkymmenen metrin syvyistä vesimassaa päälläni. Enemmän pelkäsin omaa pelkoani. Siksi uskaltautuminen veden syvyyksiin on yksi isoimmista asioista, jonka olen tehnyt, Koska osoitin itselleni, että luotan itseeni. Uskon henkeni omiin käsiini. Kokemukset veden alla ovat olleet niin upeita, että en voi kuin olla kiitollinen päätöksestäni.


Meri on tietenkin paljon muutakin. Ylhäällä lapsen lounaspasta, spaghetti alle vongole, eli spaghetti simpukkakastikkeella. Myös yksi minun lempipastoistani. Alempana miehen annos, eli spaghetti alle telline, eli hietasimpukkakastikkeella.


Ja alempana minun linguine allo scoglioni, eli pastaa kastikkeella, jossa on mm. simpukoita, sinisimpukoita, mustekalaa ja katkarapuja. Nämä kuvat ovat lomaltamme Tolfasta. Sielläkin meri yhdistyy minulla loman käsitteeseen. Rannalla tunnen todella olevani lomalla. Ja silloin tällöin lounas merenrantaravintolassa kuuluu asiaan.


Herkullisen ruoan, (erityisesti, kun ruokalajit eivät ole niitä arkipäiväisimpiä) yhdistäminen upeisiin maisemiin luo aina lomatunnelman.


Alla ei ole mikään omituinen merenelävä, vaan ehdoton lempijälkiruokani, eli mantelijäädyke kristallisoidulla sokerilla ja suklaakastikkeella. Suosittelen kokeilemaan, kulkee semifreddo alle mandorle tai semifreddo al torroncinon nimellä.


Lempirantani Tolfan seudulla sijaitsevat Lazion ja Toscanan rajalla.


Italiassa on suhteellisen harvinaista löytää lähes autioita rantoja sesonkiaikaan, mutta Toscanassa sekin on mahdollista. Nämä kuvat on Pescia Fiorentinasta.


Taustalla häämöttää Monte Argentario ja sen edessä huviloistaan tunnettu Ansedonia, jossa itsekin olen aikoinaan lomaillut säännnöllisesti. Ja todennut, ettei upeinkaan huvila merinäköalalla riitä onnellisuuden tuottamiseen. Lohdullinen klisee. Sen sijaan merinäköalan jakaminen rakkaiden ihmisten kanssa tuottaa mitä suurinta onnea.


Parasta näissä Toscanan vesissä on ehdottomasti puhtaus.


Kirkkaan seesteistä sunnuntaita kaikille!