perjantai 31. toukokuuta 2013

Välitilassa tekee mieli kiusata lukijoita

Olimme hädin tuskin palanneet Italiaan, kun mies ryntäsikin jo useamman päivän reissuun. Ja lapsonen tietenkin sairastui, koska on mahdotonta hoitaa yksin hushollia ilman, että joku sairastaa. Ensin pelkkänä kurkkukipuna alkanut tauti näyttää nyt levinneen korviin, joten edessä on sittenkin lääkärissäkäynti, vaikka luulin meidän jo selviävän puhelinpäivystyksellä. Kipeän lapsen heräilyn ja hoitotarpeen lomassa kirjoittaminen on ollut nollassa.


Oma kirjallinen tuottavuus ei siis kuki, mutta alppiruusu sitäkin voimallisemmin. Olen aivan hämmentynyt, koska puska on pärjännyt koko viime vuoden luonnonvoimien avulla. Toisin sanoen minä olen kastellut sitä viimeksi joskus viime heinäkuussa. Mutta se pirulainen ei anna periksi vaan sinnittelee sitkeästi silmänilona.


Kirjallinen hiljaisuus aiheuttaa levottomuutta. Tällainen kahden kirjan välinen tila ei sovi minulle lainkaan. Olen oma itseni vain, kun kirjoitan hiki hatussa. Piemontessa on niitetty jo kauden ensimmäinen heinä. Kuvaa hienosti sielunmaisemaani. Kosto ikuisessa kaupungissa on myös niitetty ja kuljetettu heinävarastoon alias kirjakauppoihin odottamaan nälkäisiä hevosia/lukijoita. Mutta seuraava sato ei ole valmiina, vaikkakin kylvettynä. Mutta vielä kestää monta monta kuukautta, ennen kuin siitä kypsyy mitään runsaana kukkivaa ja tuulessa aaltoilevaa heinäpeltoa vastaavaa.


Pelkkä tekosyyhän lapsen sairastelu on kirjoittamattomuudelle. Olen minä ennenkin romaania rustannut yöllisistä heräilyistä huolimatta. Juoni on yhtä kypsä kuin nämä lenkkipolkunani makealla tuoksullaan sulostuttavat valeakaasiat. Minun ei tarvitse kuin istua koneen äärelle ja jatkaa naputtelua. Mutta välitilassa se vain on hankalaa. On jotenkin vaikea päästää irti Kostosta. Koston tarina kummittelee yhä mielessä ja huomaan ajattelevani sitä jatkuvasti, vaikka ajatusten pitäisi siirtyä jo Ariannan tulevaisuuteen, josta kolmosessa tulee tietenkin nykyisyyttä.

Lauantaina tarkoitus on kuitenkin suunnata Roomaan ja Tolfaan, joten ehkä senkin vuoksi on vaikea istua alas ja keskittyä. Kirjoittaessa tauot ovat ikäviä, ja odotan koko ajan pääseväni koneen äärelle niin, että tiedän saavani istua siellä rauhassa päiviä ja viikkoja putkeen. Jo yhden tai kahden päivän tauko nimittäin katkaiseen kirjoitusflown, ja kun tiedän tämän, tuntuu turhauttavalta edes yrittää, kun tiedän joutuvani aloittamaan alusta joka tapauksessa tauon jälkeen uudelleen.


Roomassa käyntiä odotan. Haluan fiilistellä vanhaa, rakasta kotikaupunkiani ja imeä sen historian patinoimasta tunnelmasta inspiraatiota myös kolmatta Ariannaa varten. Aion ottaa paljon valokuvia, joita julkaisen myös FB-kirjailijasivullani.  Siellä nimittäin tapahtuu jotain jännittävää ensi viikolla.

 Tarkemmin ottaen maanantaina alkaa siellä tosi kiva kilpailu, johon sivun tykkääjät voivat osallistua. Ha haa, en paljastakaan enempää, maanantaina senkin saa selville... Palkintona ei olekaan tällä kertaa kirja, vaan jotain aivan muuta.... Olenko nyt kiusannut tarpeeksi?

Valitettavasti tämä kilpailu sorsii niitä, joilla ei ole FB-sivuja ja mahdollisuutta tykätä sivusta, mutta tällä kertaa kilpailu järjestetään nyt näin. Kilpailun idea ei ollut minun, vaan Gummeruksen mahtavan henkilökunnan, ja innostuin tietenkin kovasti, ymmärrätte sitten maanantaina miksi :)

Jos jollain on muuten lukuaikaa Hesariin, niin sunnuntaina pitäisi ilmestyä taas uusin kolumnini Koti-sivuilla. Yritän linkittää senkin FB-sivuilleni, mutta koska Tolfassa nettiyhteys on aina vähän niin ja näin, en lupaa mitään.

Viikonloppunne olkoon täynnä hauskuutta ja hilpeyttä ja kaikkea kivaa siltä väliltä!


tiistai 28. toukokuuta 2013

Juhlahumua ja ramppikuumetta (jälkikäteen)

Palasimme sunnuntaina Suomeen. EDIT: Öhöm, siis Italiaan.... Suomen-vierailun viimeiset päivät sujuivatkin korkeassa kuumeessa, joka onneksi hellitti sopivasti kotimatkalle. Hiukan heikko olo on ollut vielä kuumeen jälkeenkin, mutta mitään hengitystieinfektioihin viittaavaa ei ole ilmaantunut, joten ilmeisesti tauti oli enemmän ruokamyrkytykseen tai muuhun vatsainfluenssaan liittyvä. Tässä tunnelmia Suomen-lomalta.


Säät suosivat koko Pohjanmaan vierailumme ajan. Tytöstä oli mahtavan jännittävää kävellä metsässä. Italiassa metsässä kävely on varsin harvinainen ilmiö, kun taas Suomessa metsä alkaa heti takapihalta.


Viikko sitten sunnuntaina kävimme aamiaisella Mallaskosken kuohussa, joka on panimoravintola ihan Seinäjoen keskustan liepeillä joenrannassa. Mallaskosken terassilta on hienot näköalat joelle.


Keskiviikkona suuntasinkin Helsinkiin, jossa Gummerus järjesti Kukanpäivän juhlat, eli syksyn kirjojen esittelytilaisuuden. Tilaisuudesta on blogannut lisäkseni ainakin Sinisen linnan kirjaston Maria.


Pyydän anteeksi kuvien huonoa laatua. Valaistus sisätiloissa ei ole koskaan paras mahdollinen kuvaamiselle, ja lisäksi kuvaamani vieraat olivat kaikki niin ihanan eläväisiä, että suurin osa kuvistani oli liian tärähtäneitä, että niistä saisi selvää. Yritin valikoida tähän selkeimmät, mutta rakeisia nämäkin ovat. Ja minä näytän ihan tärähtäneeltä, vaikka kuva olisikin ollut vakaa.


Ylempänä olevassa kuvassa pahamaineinen italiansuomalainen dekkaristi on lyöttäytynyt Gummeruksen graafikon ja Kosto ikuisessa kaupungissa -dekkarin kannen suunnittelijan, Eevaliina Rusasen sekä esittelyä kaipaamattoman dekkaristi Marko Kilven seuraan.Marko Kilven Elävien kirjoihin -dekkaristahan tehty 8-pallo elokuva sai ensi-iltansa talvella. Syksyllä ilmestyy Kilven uusin dekkari Kuolemattomat, joka on tietenkin lukulistalla. Kuvan otti Gummeruksen suorastaan italialaistyylisen pulppuileva ja tyylikäs kustannusjohtaja Anna Baijars, jonka kanssa oli ilo keskustella mm. italialaisesta kirjallisuudesta, jonka nykyklassikoihin kuuluvan teoksen julkaisusta Gummeruskin on innostunut.


Tässä ylhäällä olevassa kuvassa Gummeruksen tämän syksyn esikoiskirjailija Pauliina Rauhala keskustelee kustannustoimittaja Salla Pullin kanssa. Rauhalan käyttämä kieli on kuulemma vangitsevan kaunista ja Taivaslaulu vaikuttaa muutenkin hyvin kiinnostavalta. 


Tässä otoksia itse esiintymisestä. Kuva kertoo aika hyvin tavastani esiintyä: en pysy hetkeäkään paikallani. Haastattelijoina toimivat vuorotellen Gummeruksen markkinointijohtaja Katja Leino sekä kustannusjohtaja Anna Baijars, kokeneita ja taitavia haastattelijoita kumpikin.


Tässä näkyy hiukan juhlayleisöä. Paikalla oli n. 250 henkeä, eli tunnelma oli varsin tiivis. Kun kaikki 8 esiintyjää ja heidän teoksensa oli esitelty, oli buffet-ruokailun vuoro. Tai minun kohdallani alkoi taukoamaton lörpöttely. Puhuin jatkuvasti sekää uusien että vanhojen tuttujen kanssa niin, että havahduin vasta ennen tilaisuuden loppumista, etten ollut ehtinyt edes lähestyä koko buffet-pöytää. Enkä tavata myöskään kaikkia ihmisiä, joiden kanssa olin suunnitellut juttelevani, kun useimmat tutut bloggaritkin näin vain vilaukselta. Otin muka kovasti kuvia juttukumppaneistani, mutta kuten totesin, puutteellinen valaistus pilasi melkein kaikki kuvat. 


Tässä kuvassa Dekkariseuran aurinkoinen puheenjohtaja Leena Korsumäki, joka paljasti minulle omia dekkarisuosikkejaan, Italiaan lomalle suuntaava, ihana kirjailija Laura Honkasalo sekä karismaattinen kirjailija Joonas Konstig, jonka Totuus naisista on ihastuttanut lukijoita sukupuolesta riippumatta tänä keväänä.


Ylhäällä kustannustoimittajansa Salla Pullin seurassa tämän vuoden esikoisdekkaristi Nina Hurma, jonka 20-luvulle sijoittuva esikoisdekkari Yönpunainen höyhen on kutkuttanut lukijoitaan murhajuonen ohella myös miljöökuvauksellaan ja aistillisuudellaan.

Oli tosi ihanaa tutustua moniin uusiin ihmisiin ja tavata myös vanhoja tuttuja. Vaikka en ehtinyt maistaa antimista suupalaakaan, se ei ollut ongelma, sillä suuntasin illalliselle luottolukijani ja parhaan ystäväni kanssa. Tuliaisiksi nappasin Gummeruksen juhlavieraille varaaman goody bagin, jossa oli sattumoisin erään epäilyttävän italiansuomalaisen dekkaristin uunituore dekkari Kosto ikuisessa kaupungissa.


Torstaina juoksinkin sitten joka paikkaan. Aamulla oli palaveri kustantamolla, sitten kipitin lounaalle sympaattisen toimittajan kanssa, sitten riensin vielä toiseen tapaamiseen ja iltapäivällä kiiruhdin taas uuteen haastatteluun, jossa minut kuvattiin hauskan "dekkaristi-hatun" kanssa. Voi toimittajaparkoja, lörpöttelin nimittäin taas sellaisella vauhdilla, että jo ensimmäisessä haastattelussa nauhuri sanoi lakon ja kieltäytyi enää nauhoittamasta höpinääni. Mistä minulla oikein piisaa tätä juttua? 

Ehdin juuri ja juuri sisareni luokse, kun kuume iski oikein kunnolla, ja seuraavat kaksi päivää olinkin sitten korkeassa kuumeessa. Ehkä ramppikuume ilmaantui varsin rajuna silleen jälkikäteen? Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, nyt olemme taas Italiassa. Tässä tuliaisia.

Sain mukaani sekä oman kirjani että tuoreen Regina-lehden, josta on kirjoittanut arvion Kirsin kirjanurkan Kirsi. Oli aika hassua, kun oma naama tuijotti S-marketin lehtihyllyssä ja lapsi hihkui, että tuohan on äiti. 

Olen ehtinyt myös lukea jo Kosto ikuisessa kaupungissa -dekkarin. Ensin hiukan epäröin, Kuolema sypressin varjossa -dekkaria en koskaan ehtinyt kokonaan lukemaan sen ilmestymisen jälkeen. Mutta kun makasin kuumehöyryissä sängyssä loman viimeiset päivät, niin se oman kirjan lukeminen ei ollutkaan niin kamalaa, vaan itse asiassa viihdyttävää. En kyllä tunnusta ikinä julkisesti sanoneeni noin, yrittävät laittaa sanoja suuhun!
Lisäkseni kirjan on lukenut ainakin Sinisen linnan kirjaston Maria, joka on ehtinyt ensimmäisenä kirjoittaa dekkarista myös arvion . 

Hän sai kirjan yhtä aikaa minun kanssani, eli uunituoreena Kukanpäivänjuhlien vieraille varatusta kassista. Siltä varalta, että perinteisesti postin kautta lähetetytkin kirjat saapuvat joskus kirjan arvioimisesta kiinnostuneille ihmisille, laitan tuonne yläkulmaan taas osion, jonne päivitän arvioita sitä mukaa kuin niitä tietooni ilmaantuu, aivan kuten edellisenkin dekkarin tapauksessa.

Oikein hauskaa viikon jatkoa kaikille!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tippukiviluolassa

Lisää muisteloita Liguriasta ja vinkkejä sinne matkustaville. Nimittäin paluumatkalla Liguriasta Piemonteen pysähdyimme Toiranossa. Siellä sijaitsee nimittäin todella hienoja tippukiviluolia. Liguriasta löytyy siis Genovan huippuhienon akvaariumin lisäksi myös muuta tekemistä sadepäivänä.


Jo luolia ympäröivät maisemat olivat näkemisen arvoisia.



Itse luolissa oli pimeää ja kosteaa, oikein inspiroivaa dekkaristille, eihän tuollaista paikkaa voi katsella muuten kuin murha mielessä. Mahtava paikka ruumiin piilottamiselle siis. Toki luolissa oli valaistus, mutta aina pari kertaa opas pani muutamaksi sekunniksi valot pois, ja silloin oli kyllä säkkipimeää. Lämpötila on vuoden ympäri 17 astetta, talvella siis lämmintä ja kesällä mukavan viileää.


 Välillä tuli ihan fiilis, että olisimme päätyneet vieraalle planeetalle.



 Välillä taas tuntui, että olimme jonkun jättimäisen hirviön ruoansulatuselimistössä. Ja että osa näistä luonnonihmeistä on ollut myös esikuvana joillekin tieteisleffassa esiintyville monstereille.


Mutta kyllä me olimme ihan Telluksella, vaikka kävimmekin melko syvällä maan alla.



Kuka bongaa kuvasta jotain outoa?

tiistai 21. toukokuuta 2013

Alassion kukkiva katukuva

Me olemme yhä siis Suomessa, mutta ikuistin Alassiosta niin paljon kuvia, että pakko jakaa vielä esimerkkejä siitä, miksi Ligurian pohjoista rannikkoa kutsutaan "Kukkien Rivieraksi", Riviera dei fiori.


Ok, tässä ei näy kukkia, mutta oli vain kiva "olohuone" puiden varjossa yhdellä baarilla







Tämä on siis kirkon sisäänkäynti


Tämäkin oli vain kapea katu

Tämä pyörä oli siis samassa paikassa yötäpäivää ihan vain koristeena

Tämä on esimerkki kieroon kasvaneesta huumorinkukasta

lauantai 18. toukokuuta 2013

Oi maamme Suomi, synnyinmaa

Matka 4-vuotiaan seuralaisen kanssa sujui loistavasti. Neiti on todella mainiota seuraa, ja aika hujahti kuin sinivalkoisilla siivillä. Myös iPadista ja sille ladatuista lastenohjelmista oli iloa. Muutaman Muumin aikana ehdin editoimaan pari kolumniakin. Helsingin Rautatieasemalla suunnilleen ensimmäinen näky oli tämä.


Kuolema sypressin varjossa oli hienosti esillä pokkareihin erikoistuneessa kaupassa. En kyllä ostanut kirjaa itselleni, sen sijaan ostin merkkareita, ruisleipää sekä maustettua rahkaa. Niitä oli hyvä mussuttaa junamatkalla Pohjanmaalle. Jossa suuntasin ihan ensimmäiseksi kävelylle metsään. Sekä siksi, että oli ollut ikävä suomalaisten havupuiden tuoksua että selän takia. Matka kotoa vanhempieni luo kestää melkein 13 tuntia, ja matka asettaa selän koetukselle.


Ilta-aurinko oli ihana. Myös seuraavan aamuna maisemat olivat tutut ja rakkaat.


Juokseminen on ollut antoisaa, askel on ollut kevyt ja mieli hedelmällistä maaperää antaa ideoiden iskeytyä ja juonien kehittyä niin kolmannen dekkarin kuin työn alla olevan novellin suhteen. Hyvää latte macchiatoakin olen saanut kantapaikastani Seinäjoen keskustassa. Auttaa hetkellisesti Italian-ikävään.


Kirjaostoksille olen myös ehtinyt, tietenkin. Enkä tälläkään kertaa ostanut omaa kirjaani. Olen odottanut sekä J.S. Meresmaan fantasia-sarjan toista osaa, Mifongin aikaa että Hanna van der Steenin fantasia-trilogian päätösosaa Lumousta kuin kuuta nousevaa, ihana saada luettavaa niihin hetkiin, jolloin haluaa pientä etäisyyttä arkeen. Hairahduin ostamaan myös muutamia dekkareita, ihan vain ammatillisesta mielenkiinnosta tietenkin, enhän minä nyt muuten niiden lukemiseen aikaani kuluttaisi, öhöm.


Myös joenrannassa on tullut käveltyä. Siis Törnävällä, jossa myös Provinssirock järjestetään. Tai siis Törskyksihän me seinäjokiset Törnävän saarta kutsumme.



Törnävän kartanon mailla on paljon kauniita vanhoja rakennuksia.

Vanha kivinavetta toimii Kotiseutumuseona


Törnävän kartanon päärakennus


Kuten kuvista huomaa, säät ovat suosineet Pohjanmaalla. Valo on ihanaa, tosin yöllä olemme vaikeuksissa. Italiassa nukumme aina ikkunaluukut tiiviisti kiinni, ja kun täällä valo tunkeutuu verhojen läpi jo aikaisin aamulla, myös Neiti herää aamulla tavallista aikaisemmin. Lopulta olin niin epätoivoinen, että teippasin ikkunoihin mustat jätesäkit. Äiti ilahtui sisustusinspiraatiostani, hah hah.


Törnävän kirkko on rippikirkkoni. Sehän on muutettu kirkoksi entisestä ruutivarastosta. Silti se on hurjan romanttinen, ja sopii mielestäni Lakeuden ristiä paremmin esim. vihkikirkoksi.

Tänään olen käynyt jo aamulenkillä, ja hetken kuluttua suuntaamme Härmään. Powerparkin huvipuisto on ollut vakiokäyntikohde siitä lähtien, kun Neiti täytti kaksi vuotta. Laitteita riittää, eikä mihinkään ole kärsivällisyyttä koettelevan pitkiä jonoja. Toivottavasti meno on samanlainen myös tänään.

Oikein aurinkoista ja hauskaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äitienpäivä, Alpit ja Suomen-matka

Me olemme tänään keskiviikkona lentämässä Suomeen (työ)lomalle. Taas oli draamaa ennen lähtöä, kun tytölle nousi pari päivää sitten kuume. Kurkku on hänellä yhä kipeä, mutta kuume laski eilen lämpöilyyn, eikä lastenlääkärin mukaan mitään estettä matkustamiselle ole. Jee! Vanhanajan merkkarit, ruisleipä ja rahka, täältä tullaan (selvästikin nälkäisenä)!

Joudun muuten perumaan sanani taannoisen postauksen suhteen, kun väitin, etten käytä kännykässä mitään appseja. Innostuin nimittäin lataamaan sekä iPadille että iPhonelle muutamia lastenohjelmia lentomatkan viihdykkeeksi. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun lataan mitään videoita netistä. Nyt olen siis virallisesti Nörtti.

Perheen (ja Suomi-herkkujen) lisäksi odotan kovasti Suomen kesäisen vehreyden näkemistä. Pientä esimakua suomalaisen kesäisistä maisemista sain sunnuntaina, kun menimme Alpeille, jossa vietimme äitienpäivän.


Alavilla mailla niittykukat alkavat jo lakastua, mutta Alpeilla niityt ovat nyt hehkeimmillään.


Valle d'Aostassa riittää linnoja. Aikoinaan linnojen täytyi olla näköyhteydessä keskenään, koska valomerkein tiedotettiin linnasta toiseen isoja ja tärkeitä uutisia, siksi niitä on säännöllisen välimatkan päässä toisistaan, ettei viestittelyketju koskaan katkennut.


Appiukon istuttama omenapuu lupailee hyvää satoa tänä vuonna.


Tämä linna näkyy appivanhempien olohuoneen ikkunasta.


Appiukko laittoi tällä kertaa primon, eli eturuoan. Kyseessä on appiukon oma resepti: nokkos-kurpitsa- sahrami -risotto. Aivan tajuttoman hyvää ja helppo tehdä.


Kuullota ensin puolikas sipuli, lisää joukkoon hiukan rosmariinia. Myös hiukan voita makua antamaan. Sitten pieneksi silputtu nokkonen ja hiukan kurpitsaa, joka saa "sulaa" ja mössöytyä sipulin seurassa. Sitten kuullotetaan riisiä, halutessa voi myös lisätä tilkan valkoviinia, jonka annetaan haitua pois. Lisätään kasvislientä niin, että riisi peittyy, hämmennetään, ja lisätään kasvislientä aina tarvittaessa. Kun riisi on lähes kypsää, lisätään jälleen pikkuisen voita sekä muutama gramma sahramia, niin että riisi värjäytyy kauniin keltaiseksi. Runsaasti parmigianoa päälle ja buon appetito!

Lounaan jälkeen menimme yhteen Valle d'Aostan kauneimmista paikoista.


Kyseessä oli San Nicolas'n kirkko, joka sijaitsee neljän eri laakson risteyksessä. On hyvin harvinaista löytää paikka, josta näkee niin monen eri laakson sisäänkäynnit.


Tietenkin törmäsimme myös kesälaitumelle päässeihin lehmiin.


Harkitsen vakavasti viralliseksi lehmäkuvaajaksi ryhtymistä.





Minä en erityisesti arvosta leikkokukkia, joten muutaman vuoden yrittämisen jälkeen mieskään ei niitä enää yritä minulle lahjoittaa. Sen sijaan arvostan luonnonkukkia ja sitä, että mies kuljettaa meitä niitä ihailemaan. Peukaloni mustuus tunnetaan, joten sitäkin ilahduttavampi äitienpäiväyllätys odotti kotipihalla: päivän teemassa alppiruusuista ensimmäinen päätti avata ensimmäisen kukkansa juuri äitienpäivän kunniaksi.


Eilen sitten posti toi vielä yhden lahjan jälkikäteen. Tai, no useammankin kappaleen samaa lahjaa. Kuolema sypressin varjossa -dekkarista on nimittäin tehty pokkariversio, ja sain tekijänkappaleet kotiovelle kuljetettuna. Voi lutunaa pikkuista, jotenkin niin mini kovakantiseen verrattuna. Onhan tuo pokkari kätevä kuljettaa rannalle tai laiturinnokkaan, vaikkei kansi samalla tavalla kiiltelekään alkuperäiseen verrattuna. Saa nähdä, tehdäänkö Kostosta koskaan pokkariversiota. On jotenkin noloa, että kun aloin tarkastella pokkaria lähemmin, unohduin myös sitä lukemaan. Vaikka olisi pitänyt pakata. Vaikka tiedän jo murhaajan. Vaikka omaan tarinaansa ei kukaan vakavasti otettava kirjailija uppoudu edes vuoden tauon jälkeen.



Iloa ja riemua viikkonne keskelle!