maanantai 15. huhtikuuta 2013

Vastuu ja valta tunteistamme

Kuin vasikat kevätlaitumella.Tämäkin sanonta sai käytännön merkityksen sunnuntaina, kun kävin kävelyllä. Kyllä olivat mullikat riemuissaan, kun pääsivät kirmaamaan ihanalle niitylle. Menivät voikukat ja muut kevätkukat nopeasti parempiin suihin.

Sunnuntai ei alkanut aivan parhaissa mahdollisissa merkeissä. Meidän oli tarkoitus mennä nauttimaan kevätpäivästä  suomalaisessa mittakaavassa kesäiseksi luonnehdittavasta päivästä yhdessä muiden Piemonten suomalaisten kanssa alueella sijaitsevaan agriturismoon. Lapsoselle kuitenkin tuli ensin yskä ja lauantaina nousi kuume, joten hartaasti odotettu tapaaminen peruuntui osaltamme.

Pääsimme kuitenkin miehen kanssa vuorotellen kävelylle, joten edes hiukan pääsimme nauttimaan uskomattomasta säästä. En edes hölkännyt vaan kävelin, mutta silti hiki virtasi t-paidassa ja oli pakko kääriä housujen lahkeet polviin saakka. Tuli taas d-vitamiinia melkoinen annos, onneksi, sillä Suomesta tuomani kalaöljykapselitkin ovat sopivasti loppuneet.

Kirjoittamisessa on nyt suvantovaihe. Odotan Koston oikovedoksia tarkastettavaksi, ja on jotenkin vaikea käydä käsiksi kolmoseen, ennen kuin kakkonen on lähtenyt painoon. Samalla kuitenkin suunnittelen koko ajan kolmosen juonta eteenpäin. Juoksu ja kävely ovatkin ihan omaa luokkaansa, mitä ideointiin tulee. Kävelyllä minulla on useimmiten myös kännykkä mukana, ja kirjoitan sinne mieleen tulevat ajatukset välittömästi.


Kirjoittamisen lisäksi olen miettinyt viime aikoina paljon itsetuntoa siinä missä sisäistä rauhaa. Yksi populääripsykologisia tekstejä kirjoittavista suosikkikirjailijoistani on Wayne W. Dyer. Hänen Hyväksy itsesi -uskalla elää -kirjansa on alunperin 70-luvulta, mutta yhtä ajankohtainen nyt kuin ilmestyessään. Dyerillä on hyvin yksikertainen, ihmisystävällinen lähestymistapa psykologiaan ja henkiseen kasvuun. Ei mitään kikkailuja termeillä tai psykologisilla teorioilla. Kirjat ovat helppolukuisia ja samalla täyttä asiaa.


Dyer korostaa omanarvontunnosta puhuessaan sen riippumattomuutta ihmisen suorituksista. Sitä ei voi arvioida yksittäisten toimintojen ja käyttäytymisvalintojen mukaan. Te olette olemassa. Te olette ihminen, inhimillinen olento. Siinä kaikki, mitä tarvitsette. Te itse määrittelette oman arvonne, eikä teidän tarvitse antaa selityksiä kenellekään. Eikä teidän ihmisarvollanne, joka on itsestään selvä, ole mitään tekemistä teidän käyttäytymisenne ja teidän tunteidenne kanssa. Te ette ehkä pidä käyttäytymisestänne jollakin tietyllä hetkellä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä teidän oman arvonne kanssa. Te voitte tehdä sen valinnan, että pidätte aina itseänne arvossa, ja ryhtyä sen jälkeen kehittämään omia kuvianne. (Dyer, Hyväksy itsesi, uskalla elää s. 48-49)



Dyer korostaa ylipäätään yksilön vastuuta omista valinnoistaan. Näihin valintoihin lukeutuvat myös tunteet. Tunteet eivät synny ulkoisten tekijöiden johdosta, vaan ne kehittyvät ajatustemme pohjalta. Jos läheisemme on joutunut onnettomuuteen, emme ole huolestuneita itse onnettomuuden vuoksi. Me huolestumme vasta, kun kuulemme onnettomuudesta, ja rupeamme ajattelemaan, mitä kaikkea läheisemme joutuu kärsimään onnettomuuden seurauksena. Jos emme olisi kuulleet onnettomuudesta, emme osaisi edes huolehtia. Ulkoiset tekijät eivät siis yksinään herätä tunteita, tarvitaan ulkoisiin tapahtumiin liittyviä ajatuksia synnyttämään tunteita.

Me itse säätelemme ajatuksiamme ja määräämme siten myös tunteistamme. Itselleni tuli tämä mieleen sunnuntaina, kun ensin harmitti hurjasti, ettemme päässeet odottamaamme tapaamiseen. Olen ollut jo monta päivää ihan järkyttävän väsynyt, kun kipeä lapsi on heräillyt pitkin yötä. Maitokin oli loppu, ja olin ilman aamukahvia: suoranainen katastrofi. Ulkona ensimmäistä kertaa tänä keväänä t-paitakeli, ja me kökötimme sisällä kuumepotilaan kanssa.



Mutta ennen kuin harmistus sinänsä pienten asioiden vuoksi alkoi kasvaa ylittämättömäksi huonotuulisuuden vuoreksi, pysäytin negatiivisten ajatusten kierteen. Ensinnäkin oli syytä olla kiitollinen siitä, että lapsella ei ole sen vakavampaa tautia. Ja että kerrankin olemme mieheni kanssa suhteellisen terveitä, eikä koko perhe saiarasta yhdessä. Toisekseen mies tarjoutui hakemaan minulle latte macchiaton lähikahvilasta. Pieni ele, iso ilo. Siitäkin oli syytä olla kiitollinen. Lisäksi päätimme käydä vuorotellen kävelyllä, ja kotona odotteleva viihdytti lasta niin, ettei tätäkään ehtinyt harmittaa lainkaan, vaikka ei ulos päässytkään. Onhan picnic olohuoneen lattialla melkein yhtä hauska kuin ulkona luonnossa.


On lohduttavaa ajatella, että tunteet ovat seurausta omista valinnoistamme. Meillä on valta päättää, kuinka tunnemme milläkin hetkellä. Meillä on valta päättää, kuinka suhtaudumme tapahtumiin. Suutummeko jostain vastoinkäymisestä, vai yritämmekö etsiä siitäkin kaiken mahdollisen positiivisen. Tai ehkä pikemminkin: haluammeko pitkittää suuttumuksen tilaa ja antaa tunteen kasvaa raivoksi saakka, jolloin ehkä menetämme kontrollin käyttäytymisestämmekin? Vai päätämmekö tuntea toisin? Negatiivisia tunteita ei saa eikä kannata kieltää. Mutta pelkän primitiivisen suuttumisen sijaan olisi hyödyllisempää pysähtyä miettimään, mikä tilanteessa varsinaisesti suututtaa. Olisiko samassa tilanteessa kuitenkin mahdollisuus valita toinen tunne ja käyttätymismalli huutoraivovastauksen sijaan?

Voisi tunnistaa vaikka toisen ihmisen ilkeältä tuntuvan letkautuksen aikaansaama loukkaantumisen tunne, mutta suuttumisen sijaan tulla siihen tulokseen, että toisen ihmisen näkemys ei voi minua oikeasti loukata, koska en anna sen loukata. Koska omanarvontuntoni ei heilahtele ulkopuolisten näkemyksen tahdissa. Toiset voivat olla pitämättä käyttäytymisestäni, mutta se ei tarkoita, että ihmisarvoni siitä alenisi. En välttämättä itsekään hyväksy käytöstäni kaikissa tilanteissa, mutta itseinhon ja mihinkään johtavan itsesyyttelyn sijaan voin hyväksyä faktat ja luottaa siihen, että vastaisuudessa valitsen erilaisen käyttäytymistavan.



Muut ihmiset eivät hallitse ajatuksiamme ja tunteitamme, me olemme niistä vastuussa. Olisi helppo siirtää vastuu tunteistamme ja mielialastamme satunnaisille tapahtumille ja muille ihmisille, mutta onko vallan luovuttaminen itsemme ulkopuolelle todellakin sen arvoista? Se on inhimillistä, koska tuskin Dyer itsekään on aina rauhallisena pysynyt. Itselleni väsymys on tullut tutuksi varsinkin viimeisen neljän vuoden aikana, ja tiedän mainiosti, että erityisesti väsyneenä negatiivisuuteen on helppo valahtaa. Se ei ole kuitenkaan paras valinta, eikä missään tapauksessa ainoa mahdollinen valinta. Aina on mahdollista valita uusi tunne negatiivisen tilalle. Aina on mahdollista valita. Harjoitusta se vaatii, eikä voi odottaa onnistuvansa aina. Mutta aina kannattaa yrittää, vai mitä?

Aurinkoa ja valoisia ajatuksia uuteen viikkoon!

11 kommenttia:

  1. Kirjoitit jälleen kerran niiiiin asiaa! Itse yritän kovasti pysähtyä hetkeen ja nauttia siitä. Kun vastoinkäymisiä tulee (koska niitähän tulee) niin yritän juuri myös miettiä, että huonomminkin asiat voisivat olla. On jännä huomata, että löytyy ihmisiä, joilla ei ole elämässä kerrassaan mitään hyvää (heidän omasta mielestä). Kun keskustelen heidän kanssa, on mukava yrittää antaa "uutta näkökulmaa" asuille positiivisuuden kautta.

    Ihanaa alkuviikkoa myös sinne ja pikaista paranemista pienelle potilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pikku potilas juuri höyryhengittää, yskä on todella kova. Ehtihän hän pari viikkoa terveenä ollakin, heh heh.

      Mutta kyllä, negatiivisuus on kierre, joka helposti vain jyrkkenee ja jyrkkenee. Joskus ulkopuolisen huomiot voivat auttaa sen pysähtymisessä, mutta muutos on aina yksilön oma valinta. Jos ihminen haluaa valita negatiivisuuden, ulkopuolinen ei siihen voi oikeastaan vaikuttaa mitenkään. Mutta ainahan sitäkin voi yrittää, pienet, ystävälliset eleet ja sanat eivät maksa mitään, ja koskaan ei tiedä, vaikka ne herättäisivät toisessa halun pyrkiä positiivisemmaksi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tour de Francen tv-lähetyksissä näkee paljon lehmiä, ja lehmien tien ylityksiä, Girossa ja Vueltassa vähemmäm

      Poista
  3. Kiitos muistutuksesta, Vera. Tällaiset jutut tuppaavat aina välillä unohtumaan arjen keskellä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta virka, väsymys ja kiire saavat unohtamaan välillä hyvin tärkeitä asioita -toimii muistutuksena myös itselleni ;)

      Poista
  4. Sain tästä aivan täydellistä jatkojalostettavaa viikonlopun itsetutkiskelulleni:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jatkan itsetutkiskelua itsekin :)

      Poista
  5. Viisaita ajatuksia ja mietteitä, ja kuinka oikeassa Dyer onkaan. Onneksi tosiaan iän myötä on oppinut paremmin tunnistamaan ja tulkitsemaan erilaiset syyt erilaisten tunteidensa ja reaktioidensa takana, ja kuinka itse niihin oikeasti voi vaikuttaa. Tosin juurikin tuo väsymys välillä pistää kapuloita rattaisiin ja silloin ei aina "voi itselleen mitään" :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, väsymys tuntuu monesti seesteisyyden viholliselta numero 1... Mutta todellakin, onneksi ikä ja kokemukset auttavat itsensä ja tunteidensa tunnistamisessa, se on jo aina hyvä alku seesteisyyden tiellä, kun ymmärtää, mitä tuntee ja miksi tuntee niin.

      Poista

Kiva kun kävit!