maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tunnelmallinen ravintolalöytö

Kävimme pääsiäisviikolla todella viehättävässä ketjuravintolassa Torinon keskustassa. Ravintolan nimi Maxelà on genovanmurretta ja tarkoittaa teurastajaa, italiaksi macellaio. Paikka on erikoistunut liharuokiin, ja chef leikkaksi valmistettavat lihat tiskillä asiakkaiden edessä. Ketjun muita ravintoloita löytyy pääosin Pohjois-Italian suurista kaupungeista, mutta myös Roomassa on pari Maxelà -ravintolaa. Linkki ketjun sivuille.






 Ravintola oli täynnä ihania yksityiskohtia, kuten takana näkyvä viinipullolaatikoista tehty vessanovi.


Puhumattakaan joka puolelle sijoitetuista viinipulloista. Viinien suhteen varoitus: hinnat olivat suomalaisella tasolla. Toisaalta viinilasillisen saattoi myös valita osaksi lounasmenuta, jolloin se kuului siis kokonaishintaan. Lounasmenu oli erinomainen, itse otin eturuoaksi kasviskeittoa eli minestronea, ja pääruoaksi tuoremakkaraa ja erikoisia lohkoperunoita. Lisäksi otimme ihanaa chocolat fondant -tyylistä suklaakakkua jälkiruoaksi.


Kulinaristiystävien kanssa ruoasta nauttii itsekin enemmän.



Suosittelen lämpimästi kaikille lihaa sekä tunnelmallisia yksityiskohtia arvostaville kulinaristeille. Torinossa Maxelà sijaitsee Torinon symbolin, eli elokuvamuseona toimivan Mole Antonellianan lähellä Via Montebellolla.

15 kommenttia:

  1. Ihana paikka! Ja ihan mielettömän kauniita yksityiskohtia. Minun silmiini takertui tuo lihatiskin takana oleva valkoinen lautasseinä.
    Ja tuo suklaakakku!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, tuo suklaakakku... todellakin... pitäisiköhän leipoa, bolognalais-tädillä on samantyylinen resepti :D Yksityiskohtia oli liikaa, että olisi voinut kaikkia kuvata, mutta myös kattilankansia ja veistiä roikkui vähän joka puolella, tosi luovasti sisustettu ravintola :)

      Poista
  2. Oh, tuollahan pitääkin käydä. Olemme tulossa mitä luultavimmin toukokuun tokana viikonloppuna Torinoon. Että jos olet siellä, meidänhän on pakko tavata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tapaaminen olisi ihanaa <3 Nyt toivotaan, että säät suosivat Torinon-kävijöitä, kevät on ollut epäreilun kolea, mutta pakkohan kevään on nyt tästä lämmetä!

      Poista
  3. Vera, olisinpa edes yhden tuollaisen paikan löytänyt Italian reissujemme aikana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, on se nyt kyllä synti ja häpeä, ettei edes italialainen ystävänne ole osannut löytää kunnon ruokapaikkoja, niitä on kuitenkin pienimmissä tuppukylissäkin! Jopa turistirysien keitaitten eli Rooman, Venetsian ja Firenzen kaduilta löytyy myös paikallisten suosimia oikeasti laadukkaita paikkoja, joissa ei turistimenusta ole kuultukaan. Tietysti hyvien ravintoloiden tuntemus edellyttää myös sitä, että on tapana myös syödä ravintoloissa, esim. appivanhempani eivät syö käytännössä koskaan ulkona, joten heiltä on myös turha kysyä mitään vinkkejä esim. hyvistä aostalaisista ravintoloista. Mutta noin muuten yleensä riittää jo, kun välttää turistimenu-paikkoja, parhaat ravintolat ovat aina kaukana nähtävyyksistä ja muista turistien suosimista alueista, esim. Roomassa on aina parasta eksyä jollekin sivukujalle, jos haluaa hyvää syötävää :D

      Poista
    2. No, ystävämme, joka on liikemies, syö nykyään vain ravintoloissa, sillä hänen vaimonsa menehtyi Italian vuosien aikana melanoomaan. Mutta hän on mies;) Kun en saanut mistään mitään hyvää, en edes herkullista pastaa, siis olemme nyt Decenzanossa, hän keksi viedä meidät argentiinalaiseen ravintolaan! Herrat nauttivat jättimäisistä pihveistä ja minä söin vain leipää ja salaattia...Siis en ole kasvissyöjä, mutta mieluiten kalaa ja kanaa, ja jos punaista lihaa, niin ei mitään jättimäisiä pihvejä. Siis en ole pihvityyppiä. Suomessakin syön ravintoloissa vain poron sisäfilettä, siis jos otan punaista lihaa. Mutta syön kaikki äyriäisiä ja mitä vain ja rakastan pastaa.

      Minusta tuntuu, ettäö Decenzano on turistirysä. Halvimmat miesten kengät, jotka löysimme olivat 500 euroa etc., mutta hotellimme, aina se sama, on tasokas sekä myös viihtyisä, mm. huoneen kokoinen terassiparveke, josta upeat näkymät Gardalle ja sinne tuodaan meille myös illallinen jos haluamme kera kynttilöiden, mutta edelleenkin vain aaimainen sielläkin minulle maistuva.

      Miten olen voinut kolme kertaa syödä Zürichissa ITALIALAISESSA ravintolassa elämäni parhaat kana-ateriat...Ich weiss es nicht.

      Poista
  4. Ravintola näyttää kyllä ihanalta. Varmasti kaunein vessan ovi, jonka olen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kaunein vessan ovi myös minun näkemieni joukossa :) Ravintola oli kyllä kaikinpuolin nappivalinta.

      Poista
  5. Ihanat kuvat, joista voi aistia tunnelman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravintola teki kyllä heti sisääsn astuttua vaikutuksen, saattoivat hiukan ihmtellä, kun en malttanut istua tilaamaan, vaan kuvasin vain eri yksityiskohtia :) Sitten saattoi jo nauttia ruoastakin :)

      Poista
  6. Tuollaiset kellariravintolat ovat niin tunnelmallisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ihan kellarilta, eikö vain? Mutta tämä oli katutasossa, oli vain paljastettu seinät ihan kuin kellarissa, tuollaiset paljaat seinät ovat ihania, meillä on pari isoista kivenmurikoista tehtyä seinää paljaana myös kakkosasunnossa, luovat ihanaa tunnelmaa <3

      Poista
  7. No johan on nimi ravintolalla! Olen kuullut, että Roomassa olisi ravintola nimeltä Kirosana, siis italiaksi. Siellä tarjoilijat kiroilevat oikein olan takaa ja asiakkaat maksavat päästäkseen kuulemaan kiroilua ja nauramaan. Oletko sattumalta kuullut tällaisesta?

    Olisi kiva, jos kirjoittaisit myös kahviloista ja ottaisit kuvia. Kävin Roomassa pari vuotta sitten ja ihastuin ihaniin kahviloihin, joista saa oikeaa kahvia (suomalainen vaaleapaahtoinen litku ei ole mitään kunnon kahvia). Ostin äskettäin Bialetti-mutteripannun. Kyllä silläkin aika lähelle aitoa, italialaista kahvilatunnelmaa pääsee. Miten olisi kuvareportaasisarja Torinon kahviloista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Cencio la Parolaccia on legenda Roomassa, itse en ole kyllä siellä syönyt :)

      Ja sopii oikein hyvin Torinon seudun kahviloiden kuvaaminen, joskus vanhassa blogissa niitä kuvasinkin välillä, mutta voisin kuvata taas uusia paikkoja tässäkin blogissa :)

      Poista

Kiva kun kävit!