maanantai 29. huhtikuuta 2013

Turkistani en luovu

Talviturkista, nimittäin, heitän sen veteen joskus kesä-heinäkuussa. Piemontessa on nyt noin 15 astetta ja minä kärvistelen noidannuolen tai jonkun muun yläselkää vihoittelevan kivun kanssa, joten rantakuvien katsominen tuli tarpeen: pian on kesä ja pääsee uudelleen rannalle.



Tyttö sen sijaan heitti talviturkin veteen jo heti ensimmäisenä lomapäivänä Alassiossa. Aurinko porotti kyllä niin, että otin aurinkoa bikineissä ja kastelin toki jalat meressä.




Alassion ranta on kyllä yksi miellyttävimmistä, jossa olen Italiassa käynyt. Ainakin varsinaisen sesongin ulkopuolella, heinä- elokuussa mikä tahansa ranta pullistelee auringonpalvojista.



Rannasta tekee erityisen myös sen takana nouseva vehreä jyrkänne, kaunista maisemaa on muutenkin näkyvissä myös silloin, kun silmät eivät ahmi merinäkymää.



Alassion edustalla näkyvä saari on ihan kilpikonnan muotoinen, ja lapsi kehitti siitä monta kilpikonnatarinaa.


Tyttö rakastaa rantaleikkejä.


Mutta mies ei tietenkään voi tyytyä tekemään vain normaaleja hiekkakakkuja. Tytöstä piti tehdä myös dromedaari.


Kävelemme pitkin rantaa monta kertaa päivän aikana. Hiekassa kävely on tehokasta liikuntaa ja tuntuu ihanalta jalkapohjissa, aaltojen kohina rentouttavalta korvissa.



Kävelyn lomassa lapsi etsii kauniita kiviä, simpukankuoria sekä pehmeäksi hioutuneita lasinpaloja. Minä tein tytölle simpukankuorista sydämen, mies löysi siihen koristukseksi sydämenmuotoisen kiven.


Sydämellisen ihanaa uutta viikkoa kaikille!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Aurinkoa Alassiossa

Olimme siis muutaman päivän lomalla Alassiossa, Liguriassa. Tarkoitus oli pitää pientä taukoa Koston mentyä painoon. Eihän kirjailijan ammatti tietenkään niin toimi, vaan aivot raksuttavat koko ajan, ideoita syntyy ja muistiinpanoja on kirjoitettava jatkuvasti. Mutta välillä pitää rentoutuakin.


Rentoutuminen tarkoittaa auringonlämmöstä, maisemista, hyvästä seurasta ja ruoasta nauttimista. Tietenkin seuraavan dekkarin suunnittelun lomassa. Lisäksi kirjoitan ensimmäistä kertaa elämässäni dekkarinovellia, vau. Tai itse asiassa kahta, koska minulta on sellaista pyydetty kahdeltakin eri taholta. Novellin rakentamisessa on aivan erilaiset haasteet kuin romaanin. Mutta kerron niistä enemmän, kun tarinoiden julkaisu tulee ajankohtaiseksi. Lomailu ja etäisyys tietokoneeseen tekee joka tapauksessa hyvää luovuudelle, piilotajunta hengittää paremmin ja antaa tilaa ideoille.



Sattumoisin yksi lomapäivistämme oli kansallinen juhlapäivä eli Festa della Libertà. Koska vapaapäivä osui tänä vuonna torstaille, moni italialainen vietti pontea, eli otti vapaaksi myös perjantain ja sai näin ollen lomailuun tarpeeksi pitkän viikonlopun.




Vaikka huhtikuun lopussa ei ole mikään lomasesonki, Alassio täyttyi siis siltikin merenrannalle tulleista lomalaisista. Yleensä mieheni vapaapäivät eivät osu yleisille juhlapyhille, ja samalla logiikalla hänellä on hyvin vähän lomapäiviä kesäisin, puhumattakaan jouluista tai muista normaalitöihin kuuluvista vapaista.


Rentoutuminen tekee hyvää myös työhullulle miehelleni. Lapsesta puhumattakaan. Typykkä rakastaa vettä ja vesileikkejä, ja on kysellyt koko talven, että "koska menemme taas rannalle?"


Alassio on erityisesti milanolaisten ja torinolaisten suosiossa, onhan Ligurian rannikko parin tunnin ajomatkan päässä pohjoisen isoista kaupungeista. Meilläkin on ystäviä, jotka lomailevat yleensä juuri Alassiossa tai sen ympäristössä.


Eikä ihme, itse en tee muuta kuin ihastelen merta ja rannikon kasvillisuutta, joka varsinkin keväällä on rehevämpää ja vehreämpää kuin Alpeilla.




Lisäksi meille on muodostunut jo hyväksi koettuja kantapaikkoja, joista ainakin yhdestä teen oman postauksensa siltä varalta, että joku etsii Alassiosta hyvää ruokapaikkaa.


Hah, taidan minä tehdä Alassiosta pari muutakin postausta, nappailin monta sataa kuvaa, että pakkohan niistä on osa julkaista täälläkin.


Valoisaa viikonloppua!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kahvia Hemingwayn hengessä

Kuten kerroin aiemmassa kirjoituskahvilapostauksessa, minulla on useampikin kantakuppila. Tämä kahvila on lapsen leikkikouluun vievän reitin varrella, joten käyn siellä usein vietyäni lapsen kouluun.





Ernest Hemingwayn mukaan nimetty kahvila sopii tietenkin kirjoittajalle kuin kynä käteen.


Kahvilan sisustuselementteihin kuuluvat sitaatit Hemingwayn tuotannosta. Hemingway on mieheni lempikirjailija. Mieheni kalastaa, mutta ei kylläkään metsästä eikä pidä corridasta, mutta kalastuksen ohessa jokin muukin Hemingwayn kirjojen äijämäisyydessä häneen vetoaa. Kyllä Ernest minustakin oli niin hyvä kirjailija, että uskallan tehdä sinunkaupat. Hän ei kuitenkaan ole koskaan erityisesti vedonnut tunteisiini, vaan arvostan miehen tekstejä enemmän teknisellä tasolla, hänen dialogejaanhan on aina arvostettu korkealle. Jonkin verran Hemingwayn tuotantoon tuli tutustuttua yliopistolla, minun pääaineenihan on englantilaisen filologian ohessa angloamerikkalainen kirjallisuus, joten Farewell to arms ecc. ovat pakollisia klassikkolistalla. Sujuvaa tekstiä, ja mielestäni Hemingwaylla on erittäin hyviä kirjoittamista koskevia totuuksia nimissään. The first draft of anything is shit on tosin lause, jonka tiedän kirjoittamisesta. Se kannattaa pitää mielessä, koska kynnys kirjoittamiseen laskee, kun ymmärtää, ettei edes Ernest suoltanut priimaa raakaversiossaan: on normaalia joutua hiomaan tekstiään.



 Kirjallisen tunnelman lisäksi baarin omistaja on sympaattinen heppu, ja mikä tärkeintä, kahvi on erittäin hyvää. Tässä näkyy apulaisbaristan selkä, jälleen kunnioitan italialaisten privacya, josta mainitsin edellisessäkin postauksessa.


Kahvin lisäksi herkullisia ovat myös cornettot ja muut leivonnaiset, jotka Italiassa ovat nimenomaan aamiaistarpeita. Minähän nykyään kieltäydyn moisista hiilaripaukuista ainakin työpäivinä. Niiden sisältämien sokereiden aiheuttama väsymys ei sovi silloin, kun pitää kirjoittaa. Toisaalta lököttelypäivinä ei ole niin väliä, vaikka aamupalan jälkeen olisikin hiukan koomaolo. Joskus pitää vain nauttia makuelämyksistä.



 Vapaa käännös: "Tämä päivä ei poikkea kaikista tulevista päivistä, mutta se, mitä teet tulevina päivinä riippuu siitä, mitä teet tänään."


Kassalla on vielä yksi erinomaisen kätevä kirja kaikkien asiakkaiden käytössä. Vastausten kirja. Eli jokaisella sivulla on varsin epämääräinen vastaus, joka sopii mihin kysymykseen tahansa. Eli kun mietin jotain kysymystä mielessäni, kohtalo aukaisee minulle kirjasta sopivan vastauksen tyyliin: "Pidä kiirettä asian kanssa" tai "Joskus on parempi kieltäytyä" tms. En nyt vielä ole mitään suuria päätöksiä kirjan avulla tehnyt, mutta tällaiselle ihmiselle, jonka on hyvin vaikea tehdä päätöksiä pikkuasioiden suhteen, tämä kirja olisi kätevä pitää aina mukana. "Ostanko tämän paidan vai en?" "Muista, että huomenna tämän hetken tarjous on jo poissa" . Melkein yhtä hyvä kuin Hemingwayn neuvot kirjoittamisesta.


Tänään on Italiassa kansallinen juhlapäivä: Festa della liberazione, jolloin juhlitaan fasismin ajan päättymistä toisen maailmansodan lopussa. 25. huhtikuuta vapautettiin natsien ja fasistien ikeestä tarkalleen ottaen Torino ja Milano, ja vasta toukokuussa muu Italia. Joka tapauksessa 25. huhtikuuta päätettiin ottaa juhlapäiväksi. Tänään sekä kaupat että koulut ovat kiinni, ja kuin sattuman kaupalla myös miehellä on vapaata. Niinpä olemmekin parin päivän rantalomalla Ligurian Alassiossa, jossa olemme lomailleet ennenkin. Uusia kuvia sitten, kun palaamme.

Siihen saakka hyvää vapautunutta oloa Hemingwayn hengessä!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kirjailija skarppaa ja karppaa

Jos totta puhutaan, niin kirjoittaminen ja kunnon ylläpitäminen ei ole aivan helppo yhdistelmä. Minulle ainakaan. Kirjoittaessa tulee helposti naposteltua kaikenlaista epäterveellistä. Varsinkin silloin, kun päällä on kirjoitusputki, haluan vain syödä jotain nopeasti niin, ettei arvokasta kirjoitusaikaa kulu ruoanlaittoon. Monesti siis lounaani on ollut verensokereille huonoa tekevä pizzanpala tai pasta-annos light kokiksella tai kahvilla ryyditettynä. Illallinen on jo suunnitellumpi ateria, ja se on meillä harvoin epäterveellinen. Paitsi silloin, kun on huono kirjoituspäivä, ja varsinaisen aterian jälkeen on ihan pakko lohduttautua jollain herkulla. Viime syksynä jätin myös liikunnan aivan liian vähälle, sain liikkumattomuudesta selkäni huonoon jamaan, jonka vuoksi liikunta väheni entisestään. Vaarallinen kierre.

Kirjailija jumppaa, don't do this at home. Enkä näemmä teekään, vaan keskellä peltoja

Kun kirja on valmis, tulokset näkyvät kunnossa. Verensokerit heittelevät ja vaatteet kiristävät vyötäröltä niin, että tutut epäilevät pullan olevan uunissa. Varsinkin tällaisella lantiottomalla ihmisellä maha pullistuu aina ensimmäiseksi silmiinpistävällä tavalla. Ok, olen hyväksynyt ruumiinrakenteeni, eli minulle ei tule koskaan tiimalasivyötäröä eikä tarvitsekaan. Mutta kun en koskaan liho tasaisesti ympäri kroppaa, vaan kaikki kertyy vatsanseudulle. Paisuvassa mahakummussa ei ole kysymys vain estetiikasta: vatsanseutu on epäterveellisin mahdollinen kohta lihomiselle. Minulla jo pari kiloa lisää näkyy heti verensokereissa, kun insuliinintuotanto alkaa kärsiä. Minulle tulee väsymystä, huimausta ja pahoinvointia. Hm.. kuulostaa tietenkin epäilyttävältä, mutta toistan: pulla ei ole uunissa, vaan pelkkänä painolastina vyötäröllä.

Onkohan tullut nautittua jotain kirjailijaa väkevämpää vai mistä moinen maailmaa syleilevä asento? Vai lenkkiseurana ja kuvaajana toimiva mieskö se vain käski vaihtamaan asentoa peruspönöttämisen sijaan?

Kunnes saapuu kevät, ja kirjailijakin skarppaa. Säännöllinen liikunta pitää verensokerit kurissa, mielialan korkealla ja ennen kaikkea se pitää selän kunnossa. Nyt kun flunssakierre on helpottanut sen verran, että olen päässyt lenkille jo melkein säännöllisesti, selkä tuntuu upouudelta. On aika järkyttävää herätä aamulla ja huomata, ettei selkään satukaan, ja että saan puettua päälleni ilman kipulääkkeitä. Kun nyt vain muistaisin käyttää arvokasta kirjoitusaikaa vastaisuudessakin liikkumiseen ja pitää siten itseni kunnossa myös tulevaisuudessa. Pitää varmaan kirjoittaa johonkin lapulle, että olen sen arvoinen. ;)

Liikunnan lisäksi yritän kiinnittää enemmän huomiota myös lounaaseen. Tässä on yksi lempireseptejäni, siksikin, että se on vaivaton valmistaa. Näyttää rumalta, mutta on hyvää ja sopii myös kasvissyöjille ja karppaajille. Zucchine in umido eli kesäkurpitsoja tomaattikastikkeessa on helppo ja nopea ruokalaji. Kun siihen yhdistää proteiinilähteen, kuten kananmunan, siitä tulee karppiruokaa. Vegaanit voivat vaihtaa myös kesäkurpitsat viherpapuihin, jotka ovat jo itsessään mainioita proteiinilähteitä, ja sopivat pavut toki myös lihansyöjille.


Eli kuullota pannulla oliiviöljyssä ohueksi pilkottua sipulia. Itse käytän useimmiten punasipulia, mutta myös normaali käy. Kun sipuli on kuullottunut, lisää ohueksi viipaloidut kesäkurpitsat, n. 1 kesäkurpitsa per nuppi. Kypsennä kesäkurpitsanviipaleita öljyssä, mausta suolalla, pippurilla ja chilipippurilla.


Kuten varoitin, ruoka ei ole mikään esteettinen näky ;) Kun sipuli ja kesäkurpitsat ovat tarpeeksi kypsyneitä, lisää paseerattu tomaattikastike. Anna kypsyä ja kuivahtaa, kastikkeen ei ole tarkoitus olla vetistä, käytän kahteen kesäkurpitsaan vajaan puoli litraa paseerattua kastiketta, paras arvioida määrä oman maun mukaan. Kun tomaattisoossi on kypsynyt tarpeeksi, lisään kaksi kananmunaa, tai siis yhden munan per syöjä. Haudutan kananmunan valmiiksi peittämällä pannun kannella ja panemalla kaasuliekin minimiin, sillä tavalla kastike ei kärähdä, mutta kananmunat hyytyvät. Maustan jälleen suolalla, pippurilla ja chilipippurilla, tykkään itse varsin tulisesta kastikkeesta.


Helppoa ja nopeaa. Tämän reseptin sain aikoinaan ensimmäisen Tolfan asuntomme yläkerrassa asuneelta iäkkäältä rouvalta, Evelinalta. Hän oli aina huolissaan minusta ja syömisistäni, kun mieheni oli matkoilla, ajatteli kai, etten laita ruokaa vain itselleni. Lähetti sitten miehensä tuomaan minulle usein tällaisia kasvisruokia, silloin en vielä syönyt lihaa. Valitettavasti Evelina ei enää laita ruokaa täällä maanpäällä, mutta muistoissani hän elää ja ajattelen huolehtivaista naapuriani aina lämmöllä laittaessani hänen reseptejään.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Akkujen lataamista vuoristopiknikillä

Kun miehen vapaapäiväksi osui viime viikolla toinenkin uskomattoman aurinkoinen päivä, pidin lapsen vielä kotona, vaikka yskä alkoikin jo hellittää. Tai siis kotona ja kotona: menimme piknikille Alpeille.


Lämpöä oli lähemmäs 30 astetta, mutta ylhäällä vuoristossa oli onneksi koko ajan pieni tuulenvire.




Itse asiassa aurinko porotti  niin, että käsivarteni kärähtivät, kun tuulenvire madalsi lämpötilan ainoastaan miellyttäväksi.



Vuoristossa ei ole vielä yhtä vehreää kuin alhaalla laaksossa. Karuissa maisemissa on kuitenkin sitä jotakin.


Ja kevätkukkia vuoristostakin löytyy.



Lapsi on hulluna eväsretkiimme.



Vaan ovat nämä retket luonnonhelmaan paras tapa ladata akut myös meille aikuisille.





sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Turistina Torinossa: Piazza Castello ja Palazzo Madama

Jatkan Torinon nähtävyyksien esittelyä kuvina, kaupungissa nimittäin riittää kuvattavaa. Piemonten nykyinen ja Italian entinen pääkaupunki on profiloitunut teollisuus- ja bisness-kaupungiksi erityisesti kaupungissa päämajaansa ja suurimpia tehtaitaan pitävän Fiatin vuoksi (Fabbrica Italiana Automobili Torino). Torino on kuitenkin myös kiinnostava kohde kaupunkimatkailuun, puhumattakaan siitä, että siihen tutustumisen voi yhdistää myös Alpeilla lomailun tai Piemonten viinialueiden (Asti, Alba, Barolo) kulinarismilomailun oheen. Itse kutsun Torinoa köyhän miehen Pariisiksi, varsinkin barokkiajan rakennuksissa on samaa kummassakin kaupungissa.


Torino onkin barokkilaistyylin ihailijoille must vierailukohde, ja Ascanio Vittozzin (Orvieto1539 – Torino1615) suunnittelema Piazza Castello Torinon tärkein piazza. Palazzon Realen ohella myös toinen tärkeä palatsi, eli Palazzo Madama kuuluu Unescon suojeluskohteisiin.



Alunperin kuninkaallinenkin residenssi Palazzo Madama toimii nykyisin taidemuseona. Vaikka museokäynti ei kiinnostaisikaan, suosittelen pistäytymään kuitenkin palatsin sisällä, siellä on nimittäin komean aulan ja portaikon lisäksi arkeologisia kaivauksia nähtävillä aika jännällä tavalla esiteltyinä.





Näiden lasilattioiden päällä kävely on mainio esimerkki ihmispsyykestä. Vaikka kuinka järjellä ymmärtää, ettei lasin läpi tipu, tulee vaistomaisesti käveltyä töpöttävin askelin, aivan kuin lasi pettäisi hetkellä millä hyvänsä. Tyttö ei pienenä edes suostunut kävelemään noiden lasien päällä, nykyään sentään, jos saa pitää samalla kädestä kiinni.

Palazzo Madama "takapuolelta" eli Via Pota kohti kuvattuna

Piazza Castello

Chiesa di San Lorenzo Piazza Castellolla
Torinossa kävellessä tulee kyllä väistämättä mieleen, kuinka uskomattoman paljon nähtävyyksiä Italiassa on. Niitä on niin paljon, että Torinon kaltainen kaupunki on varsinaisessa amatööriliigassa, mitä turismiin tulee. Pääsiäisviikolla vierailulla ollut ystävänikin kommentoi, että jos Torinosta siirtäisi vain muutamankin nähtävyyden vaikka Helsinkiin, niin kohteesta tulisi varsinainen turistimagneetti ja kaikkien ylpeys. Täällä taas kaikkea ei osata edes arvostaa, koska mitäpä Torinon 1500- tai 1600- lukujen arkkitehtoniset voimannäytteet ovat vaikka Colosseumin rinnalla ;)

Olen kuitenkin avannut silmäni ja niin aion esitellä Torinoa myös tulevissa postauksissa.

P.S. Lisäsin tuonne yläpalkkeihin linkin Koston esittelyyn Gummeruksen sivuille.