perjantai 29. maaliskuuta 2013

Tokan dekkarin kansi ja laatuaikaa BFF-tyyliin

Olen huomaamattani ollut lähestulkoon nettitauolla. Ensin syynäsin käsistä läpi suurennuslasin kanssa, lopulta uskalsin lähettää sen kustannustoimittajalle. Todennäköisesti aika pian on siis luvassa käsiksen oikovedos, ja sitten pikku kakkonen lähteekin painoon pulpahtaakseen kauppoihin viikolla 24 eli kesäkuun 10. päivän jälkeen. Joka haluaa käydä katsomassa Kosto ikuisessa kaupungissa - dekkarin esittelyn, voi katsastaa sen Gummeruksen nettisivuilta ladattavan katalogin sivulta 13 (pdf:n sivu 15). Siellä näkyy myös tokan dekkarin (pieni) kansi, johon ihastuin välittömästi, kun sen tammikuussa ensimmäisen kerran näin. Kuva tavoittaa KIK:n tunnelman todella hyvin, onhan itse tarinakin aavistuksen verran tummasävyisempi KSV:hen verrattuna. Katsotaan, saanko joskus ladatuksi kuvaa blogiin hiukan isompanakin.


Nettiaktiivisuus on ollut laimeaa myös siksi, että olemme kiertäneet viime päivinä Torinoa. Paras ystäväni ja käsikirjoitusteni luottolukija tuli luoksemme lomalle. On ihanaa, kun edes silloin tällöin voi viettää aikaa yhdessä ihan kiirettöömästi, Suomen-lomat kun pakkaavat olla yhtä ravaamista pikaisesta tapaamisesta toiseen pikaiseen tapaamiseen.


Ensimmäinen kohteemme oli lempipaikkamme Torinossa, eli Parco del Valentino.Valentinon puisto on upeimmillaan loppukeväästä, kun ruusutarha kukkii tai kesällä, kun koko paikka puhkeaa silmiä hivelevään väriloistoon, mutta eihän peruskaunis paikka voi olla kuin viehättävä myös näin alkukeväästä.

Tämä purojen läpileikkaama puiston kalliopuutarha on lempinurkkamme. Veden solinaa säestää mustarastaan laulu, kesäisin nurmikoilla on tietenkin niin lapsiperheitä eväsretkillä kuin keskenään kuhertelevia vastarakastuneita.

Puistossa partioivat ratsupoliisit

Hanhitarha



Valentinon puisto sijaitsee lähellä Torinon keskustaa Po-joen vasemmalla rannalla. Se on Mole Antonellianan ohella yksi Torinon kuuluisimmista symboleista. Puistosta on mainintoja jo keskiajalla, mutta ensimmäiset viralliset, puistoa koskevat suunnitelmat ovat 1600-luvulta. Valentinon puistossa on lukuisia kuuluisia rakennuksia, kuten Torinon Politeknisen korkeakoulun Arkkitehtuurinen tiedekunta. Puistossa on myös venepysäkki, josta voi hypätä Po-joella ristelievän laivan kyytiin. Pysäkki sijaitsee keskiaikaista linnoitusta jäljittelevän Borgo medievalen kohdalla.


Keskiaikainen linnoitus on myös kiinnostava paikka. Italialaisittain se ei ole historiallisesti arvostettu, koska se on pelkkä 1800-luvulla rakennettu kopio. Suomalaista ajatus naurattaahan, onhan suomalaisittain jo mikä tahansa 1800-luvulta peräisin oleva rakennelma historiallisesti arvokas muistomerkki. Laitan kuvia linnoituksesta toisella kertaa. Nyt toivotan rauhaisaa pitkääperjantaita kaikille.


Kevät keikkuen tulevi myös Italiassa. Lämpötila on taas vaihteeksi ollut kymmenen lämpöasteen tienoilla, tihkusadettakin on ollut, eli italialaisittain äärimmäisen kolea ja kylmä kevät. Mutta tänään on jo aurinkokin taas vaihteeksi paistanut...

14 kommenttia:

  1. Upeat kannet ja upeita, tunnelmallisia valokuvia!

    Suloista pääsiäistä sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika, tykkäsin kannen asettelusta heti itsekin! Leppoisaa ja iloista pääsiäistä myös sinulle ja perhelleesi! :)

      Poista
  2. Voi, miten ihania ja keväisiä kuvia. Ja onnea tulevasta kirjasta! Odotan sitä innolla, pidin esikoisestasi paljon.

    Buona Pasqua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grazie carissima <3 Buona Pasqua anche e te! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Olen aina halunnut mennä käymään Torinossa ja nyt vielä enemmän! Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi.I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla, että kuvat kutkuttelevat menohaluja :) Lempeä riemukasta pääsiäistä myös sinulle ja perheellesi!

      Poista
  4. Upeita kuvia, voi miten siellä on jo vihreää! Onnea seuraavalle kirjallesi, sen kansi on todella kaunis kuten esikoisteoksellasikin. Jännityksellä odotan lukunautintoa ja sitä, miten Ariannan seikkailut jatkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, täällä on kyllä ihanan vihreää, vaikka luonto muuten kukkiikin vähän myöhässä. Ja kiitos onnitteluista <3

      Poista
  5. Kansi näytti oikein kauniilta, olisipa sen vain saanut nähdä vähän isompana!

    Ratsupoliiseja! Niitä pitäisi olla mielestäni enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan jostain version, jonka voin ladata isompana tänne blogiin! Ja ratsupoliisit ovat hienoja, pienenä luin aina lehdestä Ratsupoliisi Kingin seikkailuita :)

      Poista
  6. Onnea kirjan valmistumisen loppumetreille, varmasti ihana tunne!

    Oli niin kiva katsella näitä kuvia! Vierailin Torinossa parhaan ystäväni luona monta vuotta sitten ja sieltä on paljon kauniita muistoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä se hienolta tuntuu, kun kirja alkaa olla valmis :D Hauska kuulla, että tykkäsit Torinosta, se on jotenkin aliarvostettu matkakohteena, ja olen itsekin sitä aliarvioinut :)

      Poista
  7. Tämä on (jälleen) ihana hyvän mielen blogipostaus! :)
    Paitsi että nautin suunnattomasti blogisi lukemisesta, niin myös valokuvasi saavat minut aina toisiin maailmoihin ja kovin iloiselle mielelle. Tämä pääsiäispäivä on nyt täydellinen, kun aamulenkin jälkeen saan taas heittäytyä mielikuvamatkaajaksi ja uppoutua blogiisi.

    Mukavaa kevättä sinulle, odotan uutta kirjaa jo kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, minä puolestani tulin siitä hyvälle mielelle <3 Ihanaa kevättä myös sinulle!

      Poista

Kiva kun kävit!