sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Enkeleitä, onko heitä?

En malta olla hehkuttamatta, kuinka ihanaa on, kun voi viettää kiireettömästi aikaa yhdessä parhaan ystävän kanssa. Kuten näissä kuvissa näkyvällä Valentinon puiston keskiaikaista linnoitusta jäljittelevällä Borgo Medievalella.Olemme tutustuneet aikoinaan melkein 30 vuotta sitten, kun päädyimme samalle musiikkiluokalle. Sittemmin olemme kumpikin asuneet pitkiä pätkiä ulkomailla: minä Italiassa ja ystäväni Suomen lisäksi Ranskassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Välimatka ei ole ollut ongelma. Kusti on polkenut, puhelinlangat laulaneet ja viime vuosina myös email ja Fb ovat auttaneet pysymään ajan tasalla toisen asioista.


Kirjan julkaisu oli minulle melkoinen elämänmuutos. Kirjailijoita ei voi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pitää varsinaisina julkisuuden henkilöinä, mutta kirjailijan ammatti on kuitenkin paljon julkisempi kuin esimerkiksi kääntäjän, kotiäidistä puhumattakaan. Vain harvan ammattikunnan työtä arvioidaan ja arvostellaan julkisesti samalla tavoin kuin kirjailijan. Jos haluaa julkaista kirjan, myös tämä työn julkinen aspekti on hyväksyttävä. Onneksi vain harva esikoiskirjailija joutuu kärsimään varsinaisen julkkiksen asemasta, jossa saatetaan ihastelun lisäksi repostella ihmisen olemusta säälittömästikin. Kun tavis joutuu yhtäkkiä tiedotusvälineisiin tai esiintymislavalle tuntemattomien ihmisten eteen puhumaan omasta työstään tai itsestään ja tiestään kirjailijaksi, se tuntuu kuitenkin elämänmuutokselta, vaikka lehtien lööppeihin tai uutisten loppukevennykseen ei päätyisikään.


Yksi kirjan julkaisun parhaista puolista on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Pelkästään esikoiskirjan ansiosta olen tutustunut sekä netin kautta että oikeassa elämässä ihastuttaviin ja kiinnostaviin ihmisiin. Tilaisuudet, joissa on ollut mahdollisuus vaihtaa edes pari sanaa uusien tuttavuuksien kanssa, ovat olleet ainoastaan miellyttäviä. Olen erittäin hyvilläni, jos sellaisia tilaisuuksia tulee myös uuden kirjan myötä. Tässä tulee selkeästi esiin luonteeni ekstrovetti, ihmisseurasta nauttiva puoli. Myös pelkästään netin kautta olen saanut uusia kavereita ja tuttavia, joiden kanssa meillä on yhteistä esimerkiksi ulkosuomalaisuus. Sosiaalinen media on todellakin muuttanut ulkosuomalaisen elämää. Yhtäkkiä minulla on mahdollisuus rupatella tietokoneen kautta suomeksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka todellakin tieteävät, miltä tuntuu, kun oma koti on niiin kaukana siitä toisesta omasta kodista.


Koska luonteeni introvertti puolisko on taipuvainen analysointiin, ylianalysointiin ja kaikenlaiseen tarpeettomaan huolehtimiseen, ei kirjan julkaisun tuoma huomio ole aina vain helppoa niellä. Tuntuu oudolta nähdä oma kuva lehdessä. Tuntuu järisyttävän ihanan jännittävän stressaavalta, kun minun pakertamaani tekstiä analysoidaan muiden ihmisten toimesta. Koko maailma keikkuu hetken, kun joku vaivautuu ottamaa yhteyttä ja kertomaan, että odottaa seuraavaa kirjaa luettavaksi. Viimeistään silloin tuntee odotusten paineen harteilla. Apua, kykenenkö vastaamaan odotuksiin? Miksi ihmiset vaivautuvat lukemaan jotain kirjottamaani? Ovatko he kiinnostuneita teksteistäni vai minusta? Ovatko tekstini osa minua, osa minun persoonaani, vai taivaltavatko ne itsenäisinä, minusta riippumattomina elementteinä ikiomaa polkuaan?


Ekstrointrovertti, ja kaiken lisäksi korkeintaan keskinkertaisella itsetunnolla varustettu tavisesikoiskirjailija voi mennä vähemmästäkin hämmennyksiin. Tällaisissa tilanteissa kavereiden tuki ja luottamus ovat korvaamattomia. Kun vanhat luokkakaverit sanovat, että olet näemmä yhä sama vanha Veera - no, se tuntuu turvalliselta. Kun lapsuudenaikaiset naapurit ja ystävät toteavat, että luonne ei näköjään ole muuttunut, vaan olet ihan just kuten sinut lapsuudesta muistinkin - se lohduttaa. Että elämänmuutoksia tai ei, julkaistuja kirjoja tai ei, lehtijuttuja tai ei: minä olen yhä minä.


Ulkosuomalaisten kavereideni keskuudessa on ihan mieletön tsemppihenki. Heistä useimmat ovat tutustuneet minuun vasta parin viime vuoden aikana, mutta saamani kannustus myös kirjan julkaisuprosessissa on ollut sanoinkuvaamattoman arvokasta. Yhden ulkosuomalaisen onnistuminen kohottaa koko porukan henkeä. Tässä tilanteessa on lämmittänyt ihan hirmuisesti, kun myös vanhat kaverit ovat muistaneet minut, vaikka vuosiakausia olen muilla mailla elellytkin. Hekin ovat jaksaneet kannustaa ja iloita siitä, että olen saanut toteutettua unelmani. Tuki ja innostus ovat auttaneet ylittämään monta haastavalta tuntunutta hetkeä. Se on saanut myös arvostamaan enstistä enemmän myös uusia, viime aikoina löytyneita kavereita. Koska toivon, että myös uusista tuttavuuksista tulee vuosien saatossa vanhoja ystäviä. Jotka saavat vuorostaan sanoa sitten joskus, että olet kyllä ihan samanlainen hölöttävä söhläri kuin esikoisen julkaisun aikoihin.


Kiitos teille, niin vanhat kuin uudet ystävät, kaverit ja tutut. Kiitos, että olette jakaneet kanssani monta hetkeä, monta uutista ja monta iloa. Kiitos, että vastaatte hymyyni hymyllä ja nauratte yhdessä kanssani. Kiitos, ettette ole unohtaneet - en ole minäkään. On ihanaa, että olette olemassa.

17 kommenttia:

  1. On ollut kiinnostavaa tutustua näin netin välityksellä ja seurata, miten ja mistä kirjasi syntyvät.

    Odotankin innolla, että pääsen syksyllä lukemaan kakkostasi, kun olen enemmän seuraillut elämääsi Italiassa näin blogin kautta ja muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla, ja on ollut todellakin kiinnostavaa tutustua netin kautta, tiettyjä yhtymäkohtiakin kun kaikenlisäksi löytyy ;) Ihanaa uutta viikkoa ja rentoa paluuta arkeen pääsiäisen jälkeen!

      Poista
  2. Kiitos itsellesi! <3 Vuosi sitten Dekkariseuran blogiin tehty haastattelu oli tapaus itselleni, kiitos vielä! Sen ansiosta uskalsin (!) lähestyä mm. Riikka Peloa sähköpostitse viime viikolla yhden lehtijuttuidean tiimoilta. Kirjailijat eivät olekaan huisin pelottavia, ainakaan kaikki :)

    Uutta kirjaasi jo kovasti odottelen minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gummeruksen syysluettelosta bongasinkin seuraavan kirjasi. Ihanaa, että se ilmestyy jo kesäkuussa. Voin jo nähdä itseni kesälomalla nautiskelemassa siitä auringon lämmössä!

      Poista
    2. Niin kuin haastattelu oli itsellenikin <3 Haa, ja hieno kuulla, jos kynnys joihinkin juttuihin on laskenut, tosin olisit handlannut lehtijuttuidean kotiin taatusti ilman minunkin haastattelemistani :)

      Ja kyllä, kesälomalukemiseksikin sitä on tosiaan kaavailtu :D

      Poista
  3. Yhdyn Mari a:n kirjoitukseen. On ollut muka seurata kirjasi syntymä prosessia ja ennen kaikkea elämääsi italiassa. Itse salaa haaveilen, että voisin jossain elämäni vaiheessa asua italiassa.

    Julkisuus on varmasti asia, jota kannattaa ajatella, sillä minulla on vahva tunne, että jos yhtä hyviä dekkareita tulee jatkossakin ulos, olet pian se nk. julkkiskirjailija =). Tsemppiä vain kirjoitustyölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kun tämä blogi on varsin päiväkirjamainen ja sitä alkaa väkisinkin miettimään, että voivatko omat jutut ketään kiinnostaa, mutta kun saan tällaisia kommentteja, niin tulee palkitseva onnistumisen tunne, kun kuulen, että hetket ja sattumukset arjessa kiinnostavat.

      Heh, olla julkkiskirjailija ei varmaan ole kovin monen kirjailijan toivelistalla, mutta tulla lukijoiden suosimaksi hyvien kirjojen johdosta sitäkin enemmän <3 Kiitos siis tsempityksistä, niitä tarvitaan aina :)

      Poista
  4. Puhuit suullani, rakas kollega ja vielä tapaamaton ystävä!

    VastaaPoista
  5. Ihana kirjoitus Veera! Mukavaa on ollut tutustua sinuun,täällä ja FB:puolella,vaikkakin virtuaalisesti.Tunnut tosi mukavalta ihmiseltä!
    En ole vielä lukenut ensimmäistä kirjaasi,mutta aion kyllä hankkia sen.
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ollut ihana tutustua sinuunkin, kommenttisi ovat olleet niin ilahduttavia jo ekan blogini puolella <3 Iloa myös sinulle, oli teillä pääsiäinen jo tai ei...? :)

      Poista
  6. Taas niin kiva postaus, kuvat on aina niin ihania. :) Lumien sulamista odotellessa! ;)

    ps. uuden kirjasi kansi näyttää hyvältä, sopii hyvin ulkonäöltään jatkamaan Ariannan tarinaa KSV:n jälkeen. :-)

    pps. blogger söi eilen mun kommentin edelliseen päivitykseesi, julkaisunapin painamisen jälkeen se vain katosi jonnekin. :o Tai sitten en vain taas osannut. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3

      Toivottavasti bloggerissa ei ole kummempaa vikaa, kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa roskapostinkin, eikä sielläkään ollut yhtään vahingossa sinne joutunutta viestiä odottamassa, muutkin kommentit hyväksyn aina sitä mukaa, kun saan niistä ilmoituksen. Mutta itse asiassa olen itsekin kommentoinut useamman kerran viime aikoina, mutta jos blogissa on ollut kommenttien hyväksyntä, niin jostain syystä niitä kaikkia ei ole aina julkaistu, vaikka nähdäkseni kommenttini ovat ihan asiallisia a.ka. julkaisukelpoisia :D

      Poista
    2. Silloin ei tullut edes mitään tekstiä siitä, että kommentti olisi lähtenyt hyväksyttäväksi, joten se yksinkertaisesti vain meni johonkin. :D Mulla itsellä ei ole käytössä kommenttien hyväksyntää, mutta jostain syystä joku kommentti oli taannoin pompannut roskapostiin ihan itsekseen. :o :D

      Poista
  7. sulla oli aiemmin mielenkiintoinen blogi, nyt tämä kirjoista puhuminen on vähän tylsää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän, että varsinkin jos on seurannut La dolce vita -blogia, niin tämä uusi varmaan tuntuu erilaiselta, kun kerron täällä myös kirjoittamisesta. En vain jaksanut enkä ehtinyt enää päivittää kahta eri blogia, eli Italia-aiheista ja kirjoitusaiheista, vaan päätin yhdistää ne samaan blogiin.

      Onhan siinä tietenkin sekin, että kirjan julkaisun myötä elämäni tosiaan muuttui, kun kirjoittaminen sai entistä näkyvämmän osan, ja koska blogi on minulle päiväkirjaa lähin, niin se heijastuu sitten myös täällä blogissa. Ja epäilenpä, että joidenkin kirjoitusblogia aiemmin seuranneiden mielestä tämä uusi on ihan mälsä, kun pelkän kirjoittamisen sijaan vaahtoan myös Italiasta ja elämästäni ylipäätään. Ajattelinkin silloin perustaessani tämän blogin, että riskinä on, että kompromissi ei tyydytä lopulta ketään, kun kummankaan vanhan blogin seuraajat eivät ole tyytyväisiä :)

      Mutta elämäni on nyt tällä hetkellä tällaista: Italiaa ja kirjoittamista, joten en pysty lupaamaan radikaaleja muutoksia blogiin myöskään tulevaisuudessa, kirjoitan niin fiilispohjalta, että tänne pakkaa tupsahtelemaan vähän kaikenlaista, ja kirjan julkaisun lähestyessä kirja ja kirjoittaminen ovat varmaan vieläkin enemmän mielessä...

      Toivottavasti löydät kuitenkin joskus myös kiinnostavia postauksia näiden tylsempien lomasta tai jos et halua riskeerata turhautumista, niin sitten kiitän, että olet blogia näin kauan jaksanut kuitenkin seurata <3

      Poista
  8. Minusta Vera olet hyvin vilpitön blogissasi. Jossain määrin pystyin jopa samaistumaan. Minulle ovat jääneet päällimmäisiksi myös kaikki ne ihanat kohtaamiset, joita kirjan tiimoilta tapahtui.
    Sinulla vielä pitkä kirjailijan tie edessä. Onnellista matkaa !
    Mahtavia nuo blogin kuvat.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!