tiistai 12. maaliskuuta 2013

Editointia ja tiramisua

Viime viikolla vietettiin naistenpäivää myös Italiassa. Facebookin kirjailijasivullani tervehdin naisia tulppaanikuvalla, mutta perinteinen naistenpäiväkukka Italiassa on näihin aikoihin kukkiva mimosa.


Tänään on sumuista ja sateista, mutta pari päivää sitten lenkkimaisemassa oli jotain keväistä


Koska lapsi on nyt kotona korvatulehduksen vuoksi, minä herään aamulla viiden, kuuden maissa editoimaan Kostoa.


Onkohan kuva nyt tarpeeksi epämääräinen, vai näkyvätkö spoilerit? Ainakin siitä saattaa erottaa muutamia kustannustoimittajan tyypillisistä merkinnöistä. Eli nuo neliöväkäset sivun alimmilla riveillä tarkoittavat sisennyksiä. Kyllä minä ne silloin tällöin suurimmaksi osaksi muistan, mutta joskus lipsahtaa. Jo joskus taas olen sisentänyt koko dialogin, vaikka pitäisi sisentää vain ensimmäinen rivi. Replaviivojenkin kanssa on välillä hankalaa, koska tungen replaviivaa myös väliviivaksi. Tässä ei varmaan hyvin erotu, mutta tuolla ylempänä kustannustoimittaja on merkinnyt myös, että minun pitäisi lisätä yhteen lauseeseen sana "myös". Sorrun yhä välillä myös liian pitkiin virkkeisiin, dekkareissa ne eivät toimi, joten niitä kustannustoimittaja pyytää pätkimään. Sanon dekkareissa, koska esim. lempikirjailijallani Hotakaisella pitkät virkkeet toimivat mainiosti.

Editoidessa kuluu kahvia


Joskus merkintöjen joukossa on kehuja. Osoitus siitä, kuinka kustannustoimittajalta tarvitaan muutakin kuin kielen tajua: kaikenlaiset positiiviset huomiot piristävät ihan älyttömästi, kun on ensin viilannut sivukaupalla tekstistä välillä ihan typeriäkin kirjoitusvirheitä pois. Lisäksi olen läpi käsiksen taivuttanut väärin nimen Rebecca. Ajattelin siinä olevan samanlainen astevaihtelu kuin Rebekassa, mutta kustannustoimittaja ymmärsi paremmin: vieraskielisissä nimissä ei ole astevaihtelua. Ja Rebecca ceellä on vieraskielinen, kun kotimainenkin versio on olemassa. Joten olen muuttanut joka saamerin Rebecan Rebeccaksi. Argh. Mutta kuitenikin hymyilen, koska jotkut kohdat ovat saaneet kustannustoimittajan nauramaan ja joissain on ollut muuten vain ytyä. Outoa kyllä, Kosto ikuisessa kaupungissa tuntuu vielä tässä vaiheessa itsestäkin kiinnostavalta. Monin tavoin valmiimmalta ja kypsemmältä kuin Kuolema sypressin varjossa aikoinaan tuntui. Epäilen kyllä, että oikovedosten lukemisen jälkeen (kustannusprosessissa seuraava vaihe) en jaksa enää lukea koko läpyskää. Aika harva kai jaksaa lukea samaa tarinaa yli kymmentä kertaa, vaikkase olisikin oma. En ole vielä lukenut KSV:tä kokonaan, muutaman sivun luin alusta sen ilmestyttyä. Pelkään liikaa kirjoitusvirheiden bongaamista. Ja oikeasti: olen lukenut KSV:n eri muodoissaan varmaan 20 kertaa. Ehkä se riittää?


Sunnuntaina olimme kylässä Torinossa asuvan italiansuomalaisen ystäväperheen luona. Mikä onni ja autuus, kun on suomea puhuvia ystäviä myös ulkomailla. Tai siis perheen pääthän puhuvat vain italiaa, mutta me naiset saamme puhua äidinkielellämme ja lapsilla on mahdollisuus huomata, että kyllä sitä suomea puhuvat muutkin kuin mamma. Emäntämme oli tehnyt näin ihania alkupalaleipiä. En ole itse koskaan tullut ajatelleeksi, että piparimuotilla voi muotoilla myös eri mallisia leivänpaloja.

 Söimme vaikka mitä hyvää, hyvin italialaiseen tapaan tarjoilu oli niin runsas, että kotona emme jaksaneet edes syödä illallista. Mutta ulkosuomalainen tietenkin arvosti kaikkein eniten näitä lohivoileipiä, ystäväni oli löytänyt niiden päälle tilliäkin. Mieheni muuten tykkää tillistä lohen päällä todella paljon, vaikka tilli ei todellakaan ole tyypillinen italialainen mauste.Muut ulkosuomalaiset osaavat varmasti myös arvostaa emännän uhrautuvaisuutta, kun hän teki lohileivät ruisleipäaarteensa antimista. En tiedä, olisinko itse malttanut tarjoilla ruisleipää vieraillekin, yleensä syön sen ihan itse, heh heh.


Italiassa on tavallista, että vieraat tuovat mukanaan joko viinin tai jälkiruoan. Minä lupauduin siis tekemään tiramisua. Ei se hullumpaa ollut. Itse asiassa niin hyvää, että laitan siitä reseptin joskus joko tänne tai FB:n kirjailijasivulle.

Hymyjä ja hilpeitä hetkiä loppuviikkoon!

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista nähdä kuinka kirja syntyy ja mikä on sen tekoprosessi, joka itselleni on hyvinkin vieras alue. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kustannusprosessikin kiinnostaa, se ei tosiaan ole yleisesti tiedossa kustannusmaailman ulkopuolella :)

      Poista
  2. Minustakin oli tosi mielenkiintoista kuulla, miten kirja käytännössä syntyy. Kiva kurkistaa kirjailijan arkeen, joka ei olekaan pelkkää luomisen tuskaa ja boheemielämää. ;)

    VastaaPoista
  3. Heh, kutsun editointia kuivakkaaksi virkamiesvaiheeksi :D Tämä on itselleni ehdottomasti puuduttavin työvaihe. Tarina on jo kirjoitettu, mitään uutta ei tarvitse keksiä, pitää vain lukea käsis lause lauseelta ja viilata pilkut ii:n päältä. Suomeksi sanottuna: tylsää :)

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, eli kiinnostavaa on kuulla kirjan kirjoittamisprosessin eri vaiheista. Uhh, voin vain kuvitella editointivaiheen tylsyyttä, ne vaivaiset tekstit mitä työssäni kirjoitan, tekisin mieluiten kerralla kuntoon enkä kajoaisi niihin enää sen jälkeen :-) Mutta onneksi kaikkien kannalta en toki niin tee... Toisaalta omalle tekstille tulee helposti sokeaksi, eikä kaikkia virheitä huomaa useammankaan tarkistuskierroksen jäleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nimenomasn tuo omalle tekstilleen sokeutuminen on ongelma, onneksi kustantamoissa on sitä varten kustannustoimittajat! Kustannustoimittaja näkee tekstin objektiivisesti, kirjailija tarvitsee objektiivisuuden saavuttaakseen ajallista etäisyyttä eikä kaikkea huomaa silloinkaan, huoh.

      Poista

Kiva kun kävit!