lauantai 2. helmikuuta 2013

Paljastuksia esikoiskirjailija Milja Kaunistosta

Olen päättänyt kilvoitella itseni kanssa pahat bloggaustavat parantaakseni. Hyvitykseksi aiemmista laiminlyönneistä tarjoan teille kirjallisia paljastuksia kirjallisesta ihmisestä, nimittäin tämän kevään esikoiskirjailija Milja Kaunistosta!

Kuva: Hanna Parviainen


Milja Kaunisto on kirjoittanut aiheeltaan kutkuttavan kiinnostavan historiallisen romaanin. Synnintekijän esittelyn Gummeruksen sivuilla löydät täältä.

Itse kiinnostuin Miljasta viime keväänä, kun oma kustannustoimittajani kertoi, kuinka vaikuttavalla ja väliin suorastaan ronskilla tavalla kollegani kertoi synnin viekoituksiin joutuvan, 1400-luvulla eläneen Olavi Maununpojan vaiheista. Aloimme hieroa tuttavuutta internetin välityksellä, ja jossain vaiheessa tajusimme olevamme syntymässä erotettuja kaksosia tai ainakin elämänvaiheittemme olevan hämmästyttävän samankaltaisia keskenään. Sen lisäksi, että olemme kumpikin blondeja kirjatoukkia, olemme syntyneet Herran ja lohikäärmeen vuonna 1976. Olemme kumpikin asuneet vuosikausia ulkomailla, vaikka minä en olekaan Miljan lailla asunut nuoruuteni unelmapaikassa numero 1 eli Pariisissa, vaan Roomassa. Olemme saaneet ensimmäisen lapsemme vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla ja saimme kustannussopimuksen samalla viikolla viime vuonna. Tosin on tunnustettava, että vaikka kävinkin peruskouluni musiikkiluokalla ja pimputin jonkin aikaa pianoa, niin vain Milja on meistä oikeasti musiikillisesti lahjakas.

Mutta asiaan! En ole vielä lukenut Synnintekijää, mutta se on tulossa postissa Italiaan ja sitä ennen halusin tyydyttää uteliaisuuttani näillä kysymyksillä Miljan taustasta kirjailijana.

Miksi esikoiskirjasi sijoittuu juuri historialliseen genreen? Mikä on suhteesi historiallisiin romaaneihin ylipäätään? 

Aloin kirjoittaa Synnintekijää, koska se oli juuri sillä hetkellä sitä genreä jota halusin kovasti lukea. Ja kyllä, rakastan historiallisia romaaneja, mitä pimeämmistä ja omituisimmista ajanjaksoista kertovia, sitä parempi. 
Syntyikö ensin ajatus sijoittaa romaani myöhäiskeskiajalle vai ajatus kirjoittaa nimenomaan Olavi Maununpojasta?
Kirjoitusinto syttyi Olavi Maununpojan hahmoon tutustuttuani. Keskustelin hänestä erään amerikkalaisen historijoitsijan kanssa Pariisissa asuessani ja huomasin myöhemmin kummastuksekseni, ettei tuosta valtavan kiinnostavasta miehestä ollut kirjoitettu romaania. Samaistuin häneen myös osittain, sillä muutin itsekin nuorena ulkomaille opiskelemaan. Minun oli luonnollista asettautua Olavin mielenmaisemaan; ihminen on kuitenkin aina ihminen ja nuori ihminen on samanlainen, on 2000-luku tai 1400-luku. 
Päätös kirjoittamisesta vahvistui kuitenkin muutettuani Etelä-Ranskalaiseen pikkukylään, jonka historiaa Synnintekijässä myös kerrotaan. Tai oikeammin sanottuna, tänne muutettuani en enää kyennyt hillitsemään itseäni. Tekstiä vain alkoi tulla.

Kuva: minä


Miten teet taustatyötä? Oletko opiskellut keskiaikaa vartavasten romaaniasi varten, vai kiinnostiko historia/keskiaika sinua jo aikaisemmin?
Keskiaika on kiinnostanut minua lapsesta asti; piirtelin ritarilinnoja ja keräsin keskiajan miniatyyrimaalauksia sekä kuuntelin motetteja kun ikätoverini kuuntelivat rokkia. Olin siis perehtynyt aiheeseen jo pitkään, mutta minulle tuli yllätyksenä, kuinka paljon nippelitietoa ja suuria tietokokonaisuuksia piti opiskelemalla opiskella saadakseen ajankuvasta uskottavan. Suurena apuna minulle oli M.F. Hoffbauerin valtava kolmen kilon painoinen 'Pariisin historia', ja Suomen Kansallisarkiston henkilöhistoriatutkimuksia luin myös. Kirkkohistorioitsija Ari-Pekka Palolan hieno tutkimus Olavi Maununpojan opinnoista Pariisissa oli suureksi avuksi. Luin kirjoja keskiajan vaatetuksesta ja Suomen sekä Euroopan keskiajan ruokaperinteestä, keskiajan politiikkaa ja karttoja, Sadan vuoden sodan valtarakennelmista, Ranskan kuninkaista ja aatelissuvuista, Rouerguen alueen aatelissuvuista ja piispoista. Ja sitten kaikkein tärkein eli kirkkohistoria. Sitä tuli luettua paljon, sillä katolinen kirkko piti tulla tutuksi perinpohjaisella tavalla. Päästäkseni Maununpojan pään sisälle, luin totta kai niitä kirjoja joita hän oli lukenut Sorbonnessa, eli latinan kielioppia, teologisia yleisesityksiä, antiikin ajan filosofeja ja kirkonopettajien kuten Tuomas Akvinolaisen teoksia. Lucifer-mytologiaan piti tutustua ja myös vanhaan suomen kieleen, jotta saisin käyttööni esimerkiksi keskiajalla käytettyjä kirosanoja ja haukkumanimiä. Olen onnekas, sillä naapurissani asuu historioitsija, joka on antanut minulle käyttööni sellaisiakin ranskalaisia arkistotekstejä, joihin en muuten olisi päässyt käsiksi.
Kiinnostavatko sinua muut historialliset jaksot? Oletko ajatellut kirjoittaa jostain toisesta aikakaudesta? Jos, niin oletko jo miettinyt mihin aikakauteen haluaisit sijoittaa romaanin?
Minulla pyörii päässäni muutama aihio. Myöhäiskeskiajasta haluaisin kirjoittaa lisääkin, mutta myös 1950-luvun Yhdysvalloista. Historiaa sekin. Tällä hetkellä historiaromaanien kirjoittaminen tuntuu mahtavalta, mutta en sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että jonain päivänä kirjoittaisin jotakin muuta tyylilajia. Esimerkiksi vaikka nälkätaiteilijan selviytymisoppaan Pariisissa...

Kuinka tärkeää sinulle on faktojen paikkansapitävyys? Vai meneekö fiktio faktan edelle?
Historiallisten faktojen paikkansapitävyys on hyvin tärkeää, etenkin kun on kysymyksessä romaani jonka päähenkilö on todellinen henkilö. Rakastan yksityiskohtien viilausta. Mutta koska kyseessä ei kuitenkaan ole tietokirja, olen ottanut muutamia vapauksia jotka eivät nyt suuresti poikkea tapahtuneesta. Esimerkiksi Jaakko Röd ei todellisuudessa opettanut Olaville latinan kielioppia vaan planeettateoriaa ja fysiikkaa.
 Onko kirjan henkilöillä esikuvia nykyajassa? Eli oletko siirtänyt tuntemiesi ihmisten piirteitä historiallisiin hahmoihin?
 Olen röyhkeästi käyttänyt Olavin hahmon esikuvana tuntemiani miehiä, nuoria ja vanhoja, eläviä ja kuolleita, kunnes hänen hahmonsa alkoi ikään kuin 'elää'. Mutta nyt esimerkiksi toista osaa kirjoittaessani tarvitsin täydellisen suomalaisen humalatilan esimerkin, ja sellainen löytyi hyvinkin lähipiiristä...

Turun tuomiokirkko Kuva: Timo Ollila


Miten luonnehtisit kirjaasi (historiallisten) romaanien genressä?
Synnintekijä on yhdistelmä katumuskronikkaa ja veijaritarinaa, viihteellinen pohdiskelu mieheksi kasvamisesta, kirkosta ja sukusalaisuudesta. 
Onko sinulla kirjallisia esikuvia joko historiallisessa genressä tai muuten?
Rakastan historiallisia elämänkertoja ja matkakirjoja, mutta niitä voi tuskin pitää esikuvina romaanin kirjoituksessa. Suuri jättiläinen on Umberto Econ Ruusun nimi, aina taustalla kummittelemassa. Hullaannuin aikanani Süskindin Parfyymiin, siinä sitä on kerrontaa parhaimmillaan. Suomalaisista kotikaupunkini Väinö Linna ja Lauri Viita onnistuvat aina hälventämään Suomi-ikävän näin ulkosuomalaiselta; pidän myös näiden herrojen rehvakkaasta kielenkäytöstä jossa kirves kalahtaa ja saha soi. Waltarit on luettu, totta kai; suuri suomalainen myös, hänen hahmonsa ovat vertaansa vailla. Uuden sukupolven suomalaisista miehistä Risto Oikarisen runot hyrisyttävät ja puhuttelevat oivallisilla mielikuvillaan. Ikäpolveni naiskirjailijoista ihastuin Zadie Smithin sanan säilään ja hurahdin muuten Harry Pottereihinkin aivan täysin niiden ilmestyttyä. Yleisesti ottaen pidän hyvistä tarinoista ja siloittelemattomista hahmoista. Koska en katso televisiota, kirjahyllyni on oltava minulle kodin viihdekeskus, tietolaari ja ajatustenhätkähdyttäjä.
 Oletko kirjoittanut aina vai oliko Synnintekijä ensimmäinen käsikirjoituksesi?
Tähän on vastattava pitemmän kautta, eli miten muusikosta ylipäätänsäkään tulee kirjailija. No, lukemalla, tietysti, mutta minun on myönnettävä, että olen muusikon lisäksi ollut 'kaappikirjailija' koko elämäni. Olen kirjoittanut kymmeniä päiväkirjoja, sekä romaaninalkuja ja -loppuja pöytälaatikkoon teinistä asti. Musiikki oli aina se vahvempi taiteenlaji, olinhan tehnyt musiikkia koko ikäni, enkä uskaltanut heittäytyä kirjoittamiseen, johon minulla ei ollut minkäänlaista koulutusta. Kynnys oli liian suuri. Jossain vaiheessa kuitenkin päätin kokeilla kokonaisen romaanin loppuunsaattamista, vain nähdäkseni pystynkö siihen.  Kirjan piti tulla vain minun luettavakseni. 

Asut Ranskassa, jonne myös Synnitekijä sijoittuu. Voisitko kuvitella palaavasi vielä Suomeen asumaan?
Olen asunut Ranskassa ja ylipäätänsäkin ulkomailla jo yli puolet elämästäni, ja olisi kyllä vaikea kuvitella muuttavani Suomeen takaisin. Jotenkin saan Suomeen ja juuriini paremman otteen kun tarkastelen niitä ulkopuolelta.
Olet myös lauluntekijä ja laulat ainakin ranskaksi. Oletko tehnyt sanoituksia myös suomeksi? Koetko yhteyttä suomalaiseen runouteen tai kirjoitatko runoja? (haastattelija on kuullut yhden Miljan ranskaksi laulaman kappaleen, ja ihastui suunnattomasti Miljan ääneen. Kappaleesta kaikui pariisilainen tunnelma)

Olen kirjoittanut lauluja sekä suomeksi, englanniksi että ranskaksi. Kirjoitan mielelläni sanoja suomeksi, suomen kielen luolamiesmäinen kolhous on ominta minääni. Runoutta luen jonkin verran, Aila Meriluodon runojen parissa viihdyn pidempäänkin, niin kuin myös Risto Oikarisen. 
Tunnetko, että ulkosuomalaisuus on vaikuttanut tapaasi kirjoittaa joko kielen, maailmankuvan tai ihmisnäkemyksen kautta?
Gummerus-kollegaa Johannes Lahtista siteeratakseni 'tunnen kotimaakseni suomen kielen'. Kielen huoltaminen on minun tapani helliä juuriani. Tuskin olisin koskaan alkanut kirjoittaa, jos en olisi muuttanut pois, pakoon, löytämään Suomen ulkomailta.

Kiitos Milja Kaunisto uteliaisuuteni tyydyttämisestä. Tosin nyt vain haluan hairahtua entistä voimallisemmin synnin tielle yhdessä Olavi Maununpojan kanssa, toivottavasti Kusti tuo odottamani paketin pian!

24 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta. Heti piti tehdä varaus kirjastoon. :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista!
    T: Jenni M.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Vera haastattelusta, sen avulla sain vastauksen moneen kysymykseen, jotka jäivät mieltäni vaivaamaan Synnintekijän luettuani. Aivan hengästyttävä tuo taustatyön määrä! Kunnioittava huokaus. Mutta jälki onkin yksityiskohtia myöten vakuuttavaa, mitä ajankuvaan tulee. Minua kaihersi muuten mainiossa teoksessa kaksi seikkaa. Ensinnäkin pidän oikean historiallisen henkilön ympärille kirjoitettua fiktiota hankalana ratkaisuna, koska henkilön elämä sitoo kirjailijan kädet aika pitkälle. Toinen ongelma oli minusta se, että on lähdetty tekemään sarjaa (trilogiaa?), vaikka aloitusosan perusteella olisi saatu mieluummin aikaan yksi kunnon tiilikivi, jolloin jännite olis säilynyt paremmin. Mitäköhän Milja näistä tuumii? On myös mukava aikanaan lukea, mitä mietteitä Synnintekijä herättää sinussa! Kiinnostava avaus yhtä kaikki ja viihdyttävä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muuten itsellesi, koska sen dekkariseuran blogiin tekemäsi haastattelun jälkeen päätin panna vahingon kiertämään ja haastatella itse Miljaa kirjan ilmestyttyä :)

      Sattui muuten hassusti, näiden kysymysten kanssa. Huomasin nimittäin sinun miettineen näitä asioita blogiarviossasi, mutta minä itse asiassa tein kysymykset Miljalle jo tammikuun alussa :) Milja vain oli reissun päällä niin en pystynyt julkaisemaan vastauksia ennnen kuin nyt! :)

      Oikean henkilön ympärille rakennettu fiktiivinen tarina on kyllä haaste kirjailijalle, se on selvä. Mutta sitähän kirjoittaminen on, itsensä haastamista kerta toisensa jälkeen. Historialliset romaanin perinteisesti ovat tiiliskiviä, ja sellaista lukija usein odottaakin, vähän kuten fantasiassakin. Mutta toisaalta itselläni on esim. nyt sellainen elämänvaihe, että huomaan tarttuvani helpommin ohuempiin teoksiin ihan siksi, että haluan lukea kirjan sukkelaan, enkä siihen kykene paksumman kohdalla, minulla ei ole varaa venyttää lukukokemusta tai ens aa kirjaa koskaan loppuun. Tämän vuoksi en ole vielä ehtinyt lukea esim. Näkijän tytärtä tai Kaunasin sivuja, koska haluan lukea nekin "yhdeltä istumalta" ja vielä ei ole ollut sellaista suvantoa. Varsinaista kirja-arviota itse tuskin teen täällä blogissa Synnintekijästä, koska olen jäävännyt itseni kirja-arvioista totaalisesti. Totta puhuen en ole yliopistoaikojen jälkeen lukenut analyyttisesti mitään muita kuin dekkareita, ja niitäkin analysoin vain dekkarigenressä käytettyjen tekniikoiden kannalta, mikä tuskin kiinnostaa ketään muuta kuin itseäni :). Mutta FB:ssä tai jonkun toisen kirjoittaman arvion kommenteissa saatan hyvinkin kertoa myös omasta lukukokemuksestani :)

      Poista
    2. Kivaa oli, että sain nyt vastaukset tätä kautta. Eiväthän ne mitään uniikkeja olleet :)

      Mutta käypä tosiaan luettuasi vaikka kommentoimassa jonkun toisen esittelyä, jos se tuntuu mukavammalta. Aina on kuitenkin kiva vertailla tuntemuksia ja eri näkemyksiä kirjailijan ratkaisuista.

      Poista
    3. Niin on, kirjablogeissa on minusta aina tuntunut siltä, että olen tullut kotiin <3 Kun saa keskustella kirjoista <3

      Poista
    4. Aloin muuten Synnintekijän innoittamana kuunnella uudelleen Waltarin Mikael Karvajalkaa! Sen alussa on pitkähkö jakso, jossa ollaan 1500-luvun alun Turussa. Sitten luin Kellarin, jossa ollaan vuoden 1796 Turussa... Melkoinen annos historiallista Turkua, ja kaikissa kirjoissa loistavaa kuvausta.

      Poista
    5. Vera ja Kirsi, näissä kirjablogeissa on tosiaankin se hyvä puoli että saa jauhaa kirjoittamisesta ja kirjoista maailman tappiin :) Mutta Kirsi, vastatakseni kysymyksiisi- pidän itse hurjasti elämänkerroista, oikeista, eläneistä ihmisistä. Esimerkiksi Donna Woolfolk Crossin kirjoittama "Pope Joan" kertoo legendaksi muuttuneen tarinan naispaavista joka on ollut oikea henkilö... juuri sellaista mitä itse haluaisin lukea. Faktafiktiota. Tällä hetkellä aivoissani koputtelee eräskin myyttinen musiikinhistoriallinen tarina, josta tiedetään hyvin vähän - juuri osuva haaste kaltaiselleni kylähullulle :)

      Se, että lähdin kirjoittamaan sarjaa, on aika pitkälle käytännön kysymys. Vähän niin kuin Verakin sanoi, elämänvaihe on sellainen, että ei saa edes luettua pidempiä opuksia. Kirjoitusaikani on pienten lasten myötä lähes olematonta, ja tarvitsen välillä pitkiäkin taukoja. Jos kirjoittaisin tiiliskiveä, siinä menisi ikä ja terveys, puhumattakaan uskosta. Sain kirjoitettua suurimman osan toisesta romaanista raskausajan suoman 'loman' turvin; saapa nähdä, kuinka kolmannen kanssa toimitaan. - Ehkä nämä voi sitten myöhemmin yhdistää yhdeksi eeppiseksi tuhatsivuiseksi järkäleeksi. Paitsi sitten taas harmittaisi, ettei aikanaan tullut tiivistettyä :) - Olen muuten lukenut useammista vanhoista kirjailijoista, jotka eivät koskaan lue ensimmäisiä teoksiaan. Sellaiseksikohan sitä itsekin sitten tulee? Mitä mieltä olet, Vera?

      Poista
    6. Öhöm.. en tunhnustaudu vanhaksi, mutta en ole vieläkään lukenut Kuolemaa sypressin varjossa :D Juuri muuten ajattelin, että onpa sääli, ettei kirjailija saa oluettua omaa kirjaansa enää sitten, kun se on kansissa. Siis oikein harmittelin asiaa, koska tiedän, että kun olemme saaneet Kosto ikuisessa kaupungissa -dekkarin oikovedokset valmiiksi, tiedä, etten enää suostu sitä lukemaan :/ Harmillista, että omia teoksiaan joutuu lukemaan vain näytöltä/ normaalilta paperilta, eikä hienojen kansien välissä. Mutta vaikka vielä tässä vaiheessa, kun olen tekstin vasta kerran muokannut, se on mielestäni vielä tosi kiinnostava, niin siinä vaiheessa, kun olen nyhvertänyt pilkkua viilaten ja joka saakelin lausetta tiiraten kuukausikaupalla, niin en oikeasti kerta kaikkiaan kykene enää lukemaan sitä. Osin siksi, että pelkään sieltä paljastuvan vielä jonkun virheen, osin siksi, että liika on liikaa. Vai kuka muka jaksaa lukea samaa kirjaa (edes omaansa) 20 kertaa- 19 kertaa riittää mulle ;)

      Poista
  4. loistava haastattelu, Vera ! kysyit paljoa sellaista, jota itsekin halusin tietää enkä Miljasta ilmestyneistä jutuista löytänyt. kirja odottaa jo pöydälläni, jään odottelemaan sinun ajatuksiasi siitä.
    t. Airi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Airelle, tosi kiva kuulla, jos kysymykset osuivat kohdalleen! Minustakin Miljan vastaukset olivat hurjan kiinnostavia. Jännittävä kuulla myös sinulta, miten esim. koet historiallisesa kontekstissa esitellyn Ranskan!

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoista,kiitos Vera ja Milja! Ja uskomaton määrä taustatyötä,vau. Kirja mennyt jo seuraavan Suomen-matkan ostoslistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti, tuo historiallisen romaanin vaatima taustatyö on vaikuttavaa!

      Poista
  6. Kiitos tästä haastattelusta, Vera! <3 Olipas mielenkiintoista lukea naisesta tekstin takana, miten kaunis hän onkaan! Minä en varauksetta Synnintekijään ihastunut, mutta kirja löytää taatusti faninsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljan tie kirjailijaksi on minusta huirjan kiinnostava ja myös yhdistelmä eteerisen kauniista lauluntelijästä, joka kirjoittaa ronskilla tavalla historiallista, faktoihin perustuvaa fiktiota ansaitsisi romaanin itsekin! :)

      Aina kirja ja lukija eivät kohtaa, itselläni usein on kysymys väärästä hetkestä (kuuluisin esimerkkini aina Rikos ja Rangaistus, jota en meinannut ensin jaksaa 100 sivua pidemmälle, mutta josta tuli sittemmin lempikirjani!). Mutta Miljan kirja on jo herättänyt ihastusta, ja hän saa takuulla oman, uskollisen lukijakuntansa!

      Poista
  7. Oi kuinka mielenkiintoinen haastattelu, kiitos siitä. Kirjakin kuulostaa kutkuttavalta. (Ja 1976 rules :-D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tämä oli itsestäkin hyvin mielenkiintoista, kirjailijoiden ja kirjojen taustat kinnostavat uteliasta. 1976 ON erinomainen vuosikerta ;)

      Poista
  8. Ihana haastattelu! Kirja odottaa jo lukuvuoroaan malttamattomana täristen...
    En yleensä puutu enkä ole kiinnostunut kirjailijoiden ulkonäöstä, mutta pakko mainita Milja Kauniston olevan yksi kauneimmista näkemistäni naisista. Näin siis kuvien perusteella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit! Ja vaikka ulkonäkö ei kirjoittamiseen liitykään, niin kyllähän aina saa toisen ulkonäköä viehättäväksi kommentoida, oli sitten kirjailija tai ei. :) Ja olen muuten samaa mieltä :D

      Poista
  9. Suurkiitos Vera haastattelusta! Voisin kyllä kysyä sinulta samat kysymykset, sen verran paljon kiinnostavat 'kadonneen kaksoissisareni' kohtalon käänteet, ja kirjalliset myös! (Ja kyllä, tuntuu tosiaankin mielekkäämmältä puhua kirjoittamisesta kuin siitä, miten saan tuuheutta ja kiiltoa hiuksiini tai ihmissuhteisiini :) Mutta hyyy, punastun kyllä näistä kaikista ulkonäkökehuista - täytyy tosin rehellisyyden nimissä sanoa, että kuvat eivät (onneksi) kerro karmaisevaa totuutta joka toljottaa peilistä esim. tänä vauvan kanssa valvotun yön jälkeisenä kurttuisenkalpeana aamuna... Kiitos silti, te kultaiset kanssasisaret <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, ja nyt kun mainitsit: miten ihmeessä saat hiuksista noin upåean tuuheat :D :D :D

      Poista
  10. Oli huikea tarina, toivottavasti tarina jatkuu..... tai siis siihen saadaan jatkoa!
    Luin kyseisen teoksen aivan ahmimalla

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!