sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Karppileipää ja kolumnihuveja

Blogini lukijoilla taisivat pärskähtää aaukahvit rinnuksille, jos he sattuivat lukemaan tänä aamuna Hesarin Koti-sivuja. Kyllä, se omahyväisenä muikisteleva tantta E-liitteen sivulla kahdeksan olen todellakin minä. Mamma mia! vuorottelee Koti-sivuilla Jarmo Aaltosen, Riikka Ala-Harjan, Tomi Kontion ja Virpi Suutarilan kolumnipalstojen kanssa. Eli saatte sentään neljän viikon hengähdystauon, ennen kuin seuraavan kerran joudutte tavaamaan lehdestä minun söherryksiäni.

Olemme nyt Suomessa lomalla typykän kanssa. Käsiksen ensimmäinen muokkauskierros on meneillään. Muokkaus tarkoittaa meikäläisen kohdalla ennenkaikkea tiivistämistä. Koska kyseessä ei sittenkään ole historiallinen opas antiikin Roomaan, olen editoinut niin historiallisia faktoja kuin aistipohjaista kuvausta sujuvammaksi paketiksi. Pääasiaksi kun on ihan vahingossa muodostunut murha ja sen selvittäminen, niin yllättävää kuin se lieneekin. Koska itse kuitenkin fanitan kirjoja, joissa tarjoillaan fiktion lomassa myös faktoja, lukija ei välty historiallisilta yksityiskohdilta aivan kokonaan. Tough luck niille, joita ei historia lainkaan kiinnosta, läl läl lää!

Mitähän vielä. Olen maistanut karppileipää (hyvää!) ja käynyt uimassa Seinäjoen hienossa uimahallissa. Nauttinut lumisten maisemien lumosta ja ehtinyt lukea muutaman kirjankin. Olen saanut kirjoittaa omistuskirjoituksen dekkariini Prisman hyllyjen välissä ja vastata ihaniin lukijapalautteisiin. Ailahdellutkin olen, välillä harkitsen ihan muuta alaa, mutta sitten käsis taas viettelee seireenin lailla luokseen.

Notta. Pitäkää ittenne ihimisinä, vaikka kattina oliskin lokoosemmat oltavat.

9 kommenttia:

  1. Oli mieluista lukea aamukahvin kanssa!

    Jatkoa odotellessa...

    VastaaPoista
  2. Hesarin alkusivuilta luin, että lehdessä aloittaa uusia kolumnisteja, ja tulit heti mieleeni. Ja sieltähän sinut löysinkin! Paljon onnea! Oikein mukavaa luettavaa aamuteen seuraksi. :)

    VastaaPoista
  3. Kahvit eivät tärskähtäneet rinnuksille, vaan ilahduin! :) Tieto italialaisesta siivousinnosta tuli yllätyksenä - boheemissa Bolognassa meininki oli ainakin luonnontieteilijöiden piirissä toisenlainen, mutta kodit olivat silti jotenkin tosi mietittyjä. Kyläilykulttuurin piirteet tunnistin heti: yksi nyt Saksassa asuva italilainen tuttavani ihmettelee sitä, että Saksassa kotikyläilyt ovat aina niin suunniteltuja.

    Onnea kolumnistille! Mahtavaa!

    VastaaPoista
  4. Hih, onnea hienosta lehtivaltauksesta :)! Ja kolumnikin oli kiva ja mielenkiintoinen - ehdin referoida sitä tänään jo siskolle, joka ei ollut huomannut sitä lukea :).

    VastaaPoista
  5. Oli hauskaa saada blogituttu kolumnistiksi, Hesarin koluminstit kun eivät yleensä ole erityisen kiinnostavia, niin kerrankin tekivät poikkeuksellisen valinnan.

    Mutta että karppileipä hyvää... yhhh. :)

    VastaaPoista
  6. Hauska kolumni ja onnea uudesta aluevaltauksesta! Muistan tuon italialaisen siivousinnon aina, kun katson omaa hellaani... Vaikka miten yritän parantaa tapojani, en ole vielä tässä kohtaa löytänyt sisäistä italiatartani ;) Hyvää alkanutta vuotta sinne saapasmaahan!

    VastaaPoista
  7. Ei ne kahvit pärskähtäneet rinnuksille pakinaasi lukiessa. Sitä vastoin koin lievää huonoa omaa tuntoa kaappien siisteydestä. Onneksi parempaan olen menossa, sillä yritän saada liikaa tavaraa pois. Onneksi kirpputoripöytä vetää, kun hinta on sopivan pieni.



    VastaaPoista
  8. No niin, olen taas oikein superbloggaaja, kun en muka ole ehtinyt edes vastata ihaniin kommentteihin <3 Kiitos ihan hurjasti kaikille kommenteista <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!