torstai 15. marraskuuta 2012

Säihkettä elämään

Useimmilla ns. normaaleilla ihmisillä on kirjoittamisesta ihanan epärealistisia mielikuvia. Yhdessä he kuvittelevat kirjailijan istuskelevan kahvilassa jättikokoisen latten kera. Siinä hörppyjen välissä sitten väsätään tulevaa Finlandia-voittajaa. (By the way, onnittelut sekä Finlandia Junior - että Finlandia Senior -ehdokkaille. Äh, onnea ihan kaikille kirjan tänä vuonna julkaiseille. Tai no toinen äh, onnea kaikille, jotka ovat kirjoittaneet tänä vuonna käsiksen. Tai ok, onnea kaikille, jotka ovat tänä vuonna ylipäätään kirjoittaneet, oli kyseessä sitten tuleva menestysromaani tai kerrankin mukaan muistunut kauppalista)

Toinen, yleinen mielikuva huokuu glamouria. Kirjailija istuskelee kalliilla jenkkisängyllään tai muhkeatyynyisellä sohvallaan ja naputtelee koneelleen Sinkkuelämän Carrien tyyliin nokkeluuksia nokkeluuksien perään. Välillä siemaistaan sampanjaa ja kilautellaan viimeisen mallin mukaisella älypuhelimella miljardööri -boy friendille.

Tekisi mieli rikkoa illuusiot ja kertoa puoleenväliin takapuolta valuvista pyjamahousuista, leivänmurusista näppäimien välissä. Ehkä myös nenäliinapaketista, joka on tietskan vierellä vakituisena accessorina, ei siksi, että teksti olisi niin raadollista, että se saisi kyyneleet valumaan kirjailijaltakin, vaan siksi, että koneen ääressä nököttäminen ilmeisesti alentaa vastustuskykyä ja kirjailijoiden ammattiatuteihin kuuluu ympärivuotinen lentsu. Tai sitten olevan vain allerginen omalle tekstilleni. 

Mutta en henno. Jätetään mieluummin se glamour-illuusio. Itse asiassa, päätin huiputtaa itseänikin. Kimaltelevat kynnet kieltämättä tekevän naputtelusta loisteliaampaa. Tekstin hiomisesta puhumattakaan. Häikäisevät edes kynnet, jos ei tekstin superlatiiveissa kerrottava taso.


Kuka muka laskeskelee kirjoittamiseen kuluneita tunteja, kun kynnet ovat tällaiset? Tehdystä taustatyöstä puhumattakaan? Ei totisesti masenna, vaikka mieleen hiipii epäilys, että tekstiä on muokattava vielä tsiljoona kertaa. Aivan itsekin alas uskoa, että kirjoittaminen on loistakasta hommaa. Kulahtaneen puuvillapyjaman voi kirjailijan mielikuvituksella kuvitella silkkiseksi ja pesemätön naamakin edustaa vain raikasta naiskauneutta luonnollisimmillaan. Suihkuun ehtii sitten, kun siippa alkaa nyrpistellä nenäänsä. Siihen asti voi naputella hyvällä omallatunnolla lisää sanoja. Ja vielä vähän lisää. Ja ehkä vielä muutaman.

Glamouria loppuviikkoa kaikille. 

20 kommenttia:

  1. Oi, mitkä glamourkynnet! Ehkäpä vinkki tulevan kirjan tunnelmista? ;) Jaksamista arkiseen aherrukseen! Mutta että allerginen omalle tekstillekö, ei kai? Ehkä olet niin avoimena ja paljaana kirjoittaessasi, että pöpöt pääsevät sisälle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en löytänyt tähän hätään mitään tarpeeksi blingiä kantta kynsien kanssa samaan kuvaan, joten lumenvalkoinen ja lähes neitseellinen käsiksen raakaversio sai kelvata :) Tuo avoin ja paljas kuulostaa paljon paremmalta kuin minun teoriani! <3 Tosin mieleen juolahti, että syy s a a t t a i s i olla myös tässä pölykerroksessa, joka koristaa niin tyylikkäästi koko tietokone/näppis -asetelmaa. Yskästä päätellen tämänkertainen lentsu on kuitenkin ihan vain lentsu, huoh.

      Poista
  2. TSIISH, mitkä kynnet! :D Noilla syntyy varmasti loistavaa tekstiä. Samalla kun juo lattea ja kuuntelee Maria Callasia tai vaikka Edith Piafia (Negatiiviset arvostelut, pöh! Je ne regrette rien!) niin johan siinä on ihan oikeaa glamouria, ja vielä aika halvalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin, hyvin loisteliasta ihan varmasti :D Mutta musiikkina on tietenkin Rihannan Shine like a diamond... ;)

      Poista
    2. Ups, melkein voisi kuvitella, etten kuuntelekaan Rihannaa päivät pitkät: Shine BRIGHT like a diamond :D

      Poista
  3. Kynsistä en tiedä enkä millaiset oli Hemingwayllä, mutta ilmeisesti H. kuitenkin kirjoitti jotkut novellinsa ihan oikeasti istuskellessaan pariisilaisissa kahviloissa. Ei kuitenkaan tietokoneella eikä läppärillä vaan lyijykynällä.

    Kokeilapa sitä - jos löydät jostakin lyijykyniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aina mukana muistikirja, johon tosin kirjoitan kuulakärkikynällä. Mutta mitään kokonaista tarinaa ei kyllä kahviloissa ole syntynyt, muutamia kohtauksia kylläkin.

      Kynnet lienevät Hemingwayn papalla olleen Bloody Maryn punaiset? ;)

      Poista
    2. Hieno kuva tuo palri Marin punasuus!

      Poista
  4. Oo mitkä kynnet Vera! Eihän noilla voi kuin syntyä mahtavaa tekstiä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi hi, kiitos luottamuksesta <3 Toistan tuota itselleni aina epäuskon hetkien koittaessa... ;)

      Poista
  5. Oikein pikkujoulukynnet! Ihanat! Siis minähän istun päivät pitkät kahviloissa ämpärin kokoinen kahvimuki vieressäni ja olen niin fiksu ja filmaattinen; seuraan yleenkatseellisesti ohikulkevan rahvaan elämää ikkunasta; välilä sormeni naputtavat huumaavan täydellistä bestselleriä kuu-ukoista ja kumisaappaista... =D Ai niin, enkä ole edes kirjailija. Vielä. Tuskin koskaan. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, kaikkihan lähtee oikeasta asenteesta! Tosin Todellisilla Taiteilijoilla olisi ehkä vieressään ämpärillinen viinaa - ei kun siis nestemäistä inspiraathiota, sitä lipitellessä syntyy romaani jos toinenkin.

      Enkä minäkään ole vielä oikea kirjailija, kunhan nyt pölisen lämpimikseni. Mutta ilmeisesti jos tämä toinen käsis valmistuu joskus tuleviasuudessa julkaistavaan muotoon, niin sitten kai voi tituleerata itseään (viihde)kirjailijaksi?

      Poista
    2. Niin ja itse asiassa nämä eivät olleet pikkujoulukynnet, vaan bling bling -kynnet, kun halusin vampyyrinsävyisen kynsilakan juhlistamaan vipaa Twilightia, jonka kävimme katsomassa äsken siipan kanssa. Vaikea sanoa, mikä kimalteli enemmän, minun kynteni vai Bellan iho ;)

      Poista
  6. Uulalaa! Onnellinen sinä, kynsinesi :D Minulla eivät kynnet pysy, kun harrastuksena on hevostelu ja töissä pitää pestä käsiä koko ajan, ja tässä kirjoittamistyössä naputtaa menemään..huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian pitkät kynnet kyllä häiritsevät kirjoittamista ja muutakin elämää yllättävän paljon. Mutta minulla on nykyään geeli, joka pysyy hyvin kuukauden, itse asiassa kauemminkin, vaihdan vain siksi, että kynnet ovat kasvaneet jo sen pituisiksi, että on pakko lyhentää. Mutta helpottaa elämää, kun ei tarvitse käyttää harva se päivä aikaa kynsien huoltoon (mulla ei riitä aika eikä kärsivällisyys), vaan ovat tiptop-kunnossa kuukauden verran kerrallaan.:)

      Poista
  7. Tuota kynsittelyä melkein karehrin. Mutta ne eivät käyne töppösormiin vaan vaativat pitkät ja kapeat sormet. Nauti nyt kynsistaäsi, kunnes tyttäresi alkaa pyytää samanlaisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useinhan hän ehdottelee, että mene taas laittaman uudet kynnet :) Ja sitten kuvitellaan, että minkäs väriset hänellä tänään on. Onneksi lapsen milikuvitus riittää vielä toistaiseksi, vaikka onhan täällä Italiassa jo ihan pienilläkin kynsilakkaa :O

      Poista
  8. Hienot kynnet! Kirjailijoiden pitää kai tyytyä suht lyhyisiin kynsiin, jos haluaa pystyä kirjoittamaan koneella. Pitkiä kynsiä olisi vaikea kohdistaa oikeaan näppäimeen ja alkaa syntyä ties mitä nonsenseä.

    En ymmärrä glamour-kuvitelmia kirjailijoiden työstä. Luulin, että kirjailijoiden "työvaatteina" on venyneet collegehousut, rikkinäiset villasukat ja kauhtunut T-paita. Tällaisesta olen lukenut jostain haastattelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos kynnet ovat liian pitkät, aikaa kuluu enemmän näpyttelytekniikan hiomiseen kuin kirjoitettavan pohdiskeluun ;)

      Ja olisikin mun työunivormu noin tyylikäs kuin kuvailit! Collegehousujen sijaan mulla on nytkin reikäiset pyjamahousut ja t-paidan sijaan fleese-takki, täällä on niin pirskatin kylmä :)

      Poista

Kiva kun kävit!