tiistai 2. lokakuuta 2012

Mahahaavaa odotellessa

Tapanani on pyydellä säännöllisin väliajoin sekä blogihiljaisuutta että vastaamattomuutta ihaniin kommentteihin. Jatkakaamme siis tällä hyväksi havaitulla perinteellä. Olen yhä hengissä, vaikka liha onkin heikko ja kunto vielä heikompi, kirjailijuus ja elämä ovat todellakin käyneet terveyden päälle, ja kun yhdestä flunssasta on selvitty, toinen pukkaa jo ovesta sisään. Puhumattakaan selkäkivuista, rytmihäiriöistä ja muista keski-ikään liittyvistä kivoista sivuoireista. Suomennettuna kärsin varmaan toisen asteen stressistä ja voin vain toivoa, ettei se puhkea kolmannen asteen burn outiksi. Ei kai sentään, mahahaavakaan ei ole vielä ehtinyt oireilla, vaikka onhan tässä vielä hyvää aikaa ennen joulua.

Stressaamisen ohella kävin syyskuun puolessavälissä piipahtamassa Suomessa ihan muutaman päivän verran, kun Gummerus ja Menaiset järjestivät dekkari-illan Menaisten lukijoille. Etukäteisjännityksestä huolimatta tilaisuus oli hurjan hauska, olisiko se voinut muuta ollakaan, kun haastattelijana oli Baba Lybeck ja vieressäni vastailemassa viidennen dekkarinsa julkaissut Matti Laine? Myös yleisön kysymyksiin oli kiinnostavaa ja haastavaakin vastata, ja yllätyksekseni huomasin hervottomasta hermoilusta huolimatta viihtyväni lavalla mainiosti. Esiintyminen on yllättävän helppoa, kun on rennot kanssaesiintyjät sekä sympatia-aaltoja lähettävä yleisö.

Kiirettä on siis pitänyt, varsinkin kun yritän parhaani mukaan pusertaa dekkarisarjan toista osaa sellaiseen kuntoon, jonka kehtaisi näyttää kustannustoimittajallekin. Juonikuviothan ovat varsin selvät useampaankin osaan, mutta tätä toista kirjoittaessa olen joutunut tekemään enemmän faktapohjaista taustatyötä kuin ensimmäistä osaa varten, ja tutkimustyöhön ja aiheiseen liittyvien kirjojen opiskeluun kuluu yllättävän paljon hyvää kirjoitusaikaa, samalla kun pitää myös olla äiti, vaimo ja välillä aina akkarin kääntäjäkin.

Mitä sitten kuuluu esikoisdekkarille? Ensinnäkin täytyy sanoa, että olen todella otettu ja liikuttunutkin huomiosta, jota Kuolema sypressin varjossa on saanut kirjablogeissa. En todellakaan osannut odottaa, että näin moni sen lukisi ja kirjoittaisi siitä vielä arvion. Kiitos siis kaikille vaivannäöstä, ja tietenkin vielä erityiset kiitokset niille, jotka ovat kertoneet pitäneensä kirjasta niin, että suunnittelevat toisenkin osan lukemista. Se nimittäin auttaa niinä hetkinä, kun kirjoittaminen takkuaa, oli syynä sitten väsymys tai muuten vain uskonpuute.

Ja haluaisin kiittää samalla tavoin myös kaikkia muita lukijoita, jotka ovat antaneet julkisesti tai yksityisesti palautetta, sillä on todellakin kirjoitusmotivaatiota huimasti kohottava vaikutus.

Lehdissä palstatilaa ovat ymmärrettävästi tänä syksynä saaneet enemmän suosikkikirjailijoiden odotetut uutuudet, joten en muutamaa vilausta kummempaa huomiota KSV:lle osannut odottaakaan. Ottaen huomioon nollaa lähentelevän stressinsietokykyni, tätä suurempaa julkisuutta tuskin olisin kestänytkään, eli ainakin tämä asia on mennyt putkeen. Kirjasta on tähän mennessä julkaistu kolme eri lehtiarviota, joista kaksi ensimmäistä kahdessa eri lehdessä, eli yhteensä lehtiarvioita onkin tällä tekniikalla viisi, heh heh. Se viimeisin arvio oli myös kirjailijoiden usein eniten odottama tai siis suomennettuna eniten pelkäämä, eli Hesarin kritiikki, joka julkaistiin viime sunnuntaina. Niin löytämiini blogiarvioihin kuin lehtikritiikkeihin on linkitykset arvioita-sivulla. Olin muuten hurjan liikuttunut myös huomatessani, kuinka moni ihminen on suositellut tuota Hesarin arviota Fb:ssä, otan sen henkilökohtaisena kannustuksena niin Fb-kavereiden kuin ihan tuntemattomien dekkari/Italia -fanien taholta.

Sitä varsinaista lyttäystä vielä odottelen, mutta eiköhän senkin aika jossain vaiheessa koita. Kaikkia ei voi miellyttää, ja kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. Niin lukijalla kuin kirjailijalla.

Pyydän anteeksi jo etukäteen, jos en ehdikään vastata kaikkiin mahdollisiin kommentteihin. Saan ne julkaistua sähköpostin kautta, mutta bloggeriin kirjautuminen vaatii jo sen verran aikaa ja energiaa, että kovin stressaavina päivinä se vain jää tekemättä. Kiitän kuitenkin kaikista kommenteista, koska ne lämmittävät ja motivoivat myös bloggaajaa söpertelemään lisää epäkiinnostavia kuulumisia.

Ugh. Esikoisdekkaristi on blogannut. Raikasta ja auringonlämmittämää syksyä kaikille!

14 kommenttia:

  1. Hesarin arvio oli ihan kohdilleen. Luin sen suurennuslasin kanssa;-)

    Sama vaiva täällä ihan ilman kirjailijana olemistakin....Yli 90 kirjaa on luettu tänä vuonna, mutta jotenkin alkaa tuntua siltä, että kaikki kuvatyöt, monipuoliset, vievät suuren osan aikaani. Lukeminen ja pelkkä blogi 10 tuntia per vrk. Perhe vaatii osansa, joka toinen päivä teen omenasosetta tai vähintäin suppismuhennosta. Mitä tässä laiska töistään luettelee...Ensi yönä saan selkävaivaltani nukuttua lihasrelaksantilla, joka samalla varmistaa, että en lue pikkutunneille.

    Minä en takuulla itse tiedä stressinsietokykyäni, mutta sen sanon aina kaikille, että olen superstressaaja. Murehdin etukäteen jo kahden viikon tai kuukauden päähän asioita.

    Älä vastaa, älä vastaa! Ei tarvitse. Olen istunut koko päivän koneella, eilen samoin. Huomenna taidan haravoida ja hoitaa niskojani.

    Kaunista, innoittavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla kuulumisiasi.Ja totta kai ymmärretään että kiirettä pukkaa tuon esikoiskirjan kaikkien juttujen kanssa sekä sen toisen tulevan dekkarin kanssa.Tsemppiä vaan sen kanssa!

    VastaaPoista
  3. Niin tuttua, niin tuttua! Esikoista pitää markkinoida, kakkosta kirjoittaa, työssä käydä, harrastaa ja muistaa jossakin välissä sukua ja kavereitakin. Sulla on vielä tuo perhe-elämä lapsineen ja ehkä hei hiukan pidemmät matkat kirjatapahtumiin kuin tällä narisijalla.

    Yhden lohtumietteen voin kuitenkin heittää: ainakin minulla on stressaaminen lieventynyt iän myötä. Jotta sinnittelehän vielä seuraavat 10 vuotta. Sitten nääs helepottaa...

    VastaaPoista
  4. Parempaa vointia sinulle! ♥ Itsekin kärsin monenlaisista yläselkävaivoista ja jomotuksista. Stressinsietokykyni on ollut aina matala ja nyt kotiäitinä ollessa (!) se on aivan minimissä. Tuttuja tunteita siis, vaikka eri mittapuulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika ♥. Minullahan on tapana somatisoida kaikenlainen stressi myös erilaisiin selkävaivoihin, huomaan itsekin, kuinka selkävaivat lisääntyvät aina stressin lisääntyessä. Ne ovat i n h o t t a v i a. Rentoa syksyä siis myös sinulle! :)

      Poista
  5. Samassa veneessä, how's that for a metaphor :) (Paitsi että eka odottaa vielä julkaisuaan, joka jännittää enemmän kuin osaan sanoa.) Mahakatarrille ei ole 9kk raskausmahassa tilaa, esikoislapsikin tarvitsee huomionsa, soitto-oppilaat soitonopettajaa, kakkososa hiomistaan ja miekkonen tukea uusissa haasteissa. Koko porukka haluaa kaiken lisäksi hyvää ruokaa :) Ruuhkavuodet. Aikamoista. En voi muuta sanoa kuin lepohetkiä ja jaksamisia sinne. Empatian hyökyaalto täältä! (Ja saattaahan olla, ettei sitä lyttäystä koskaan tule??? Kirjasi on nimittäin yksinkertaisesti ilmaistuna hyvä.) Milja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, minua hengästyttää vain lukea kommenttiasi. enemmän kuin mitään muuta, slikaupalla tsemppiä ja energiaa Ranskaan! ♥

      Poista
  6. Kiva kuulla, että kakkososaa työstetään jo täysillä! Tsemppiä! Kiittelyihin vastaan sen verran, että KSV:n lukeminen oli ilo ja nautinto, ei mikään pakkopullavelvollisuus. On ollut todella hauskaa seurata, miten kirja on noussut omille siivilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi ♥. Nyt sitten saa jännätä kuinka kakkososan kanssa menee, eihän kustannustoimittajakaan ole vielä sanonut aamentaan, apua! :O

      Poista
  7. Kyllä elämä tuntuu tänä syksynä käyneen kunnon päälle, kirjailijana tai muutenkin, ja keski-ikään on täällä vielä hirmuinen matka... Ja vaikka en kirjaasi vielä ole lukenut, niin ehkä se oli niin hyvä, että kukaan ei näe syytä lytätä sitä? Onnittelut muuten siitä, että kirjasi on päässyt Elisa-kirjaan myyntiin, ja vielä sellaisella "meneehän tuo kun oikein haluaa" -hinnalla.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo'o, olkoot sitte varhaiskeski-ikää tai muuta, mutta stressinsietokyky näyttää vain laskevan iän myötä... ja eihän sitä tiedä, vaikka kirja tosiaan kuuluisi lukijoiden mielestä kategoriaan "ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin" :D

      Poista

Kiva kun kävit!