lauantai 1. syyskuuta 2012

Kirjailijuus käy terveyden päälle

Niin, sitähän luulisi, että kirjoittaminen on leppoisaa puuhaa: istuskellaan pyjamassa koneen äärellä ja hörpitään kahvia. Ok, sitähän se kirjoittaminen onkin. Mutta vaikeudet alkavat, jos kirja päätetään kustantaa.

Jo kustannussopimuksen saaminen aiheuttaa ongelmia. Tunteet vaihtelevat euforiasta orastavan psykoosin epäilyyn: ehkä saamani puhelu olikin pelkkä liian pitkäaikaisen haaveilun ja vähäisten yöunien aiheuttama hallusinaatio? Todistajiakaan ei ollut paikalla. Onneksi kotiin saapuu ennen pitkää myös itse sopimus kustantamon kuoressa, ja vaikka siippa ei suomea osaakaan, hänkin kykenee tavamaan kustantamon nimen kuoresta ja arvelee, ettei pelkä hylky olisi niin monen sivun pituinen. Unettomia öitä elämänmullistus kuitenkin tuo tullessaan.

Sitten alkaa stressi, kun pitää ottaa kuva kirjan sivuliepeeseen. Ei ole mitään sopivia vaatteita, tukka on kamalan näköinen ja ihan varmaan otsaan ilmestyy kaamea näppylä juuri ennen kuvaa. Jälleen unettomia öitä, eikä kuvaaja edes suostu retusoimaan pois tummia silmäaluksia tai kuvausten aiheuttaman stressin aikaansaamia ryppyjä silmien ympäriltä.

Sitten pitää ruveta jännittämään Gummeruksen Kukanpäivän juhlaa, jossa joudun nolaamaan itseni 200 ventovieraan edessä. Stressivatsa alkaa temppuilun noin viikkoa: paino putoaa kahdella kilolla muutamassa päivässä. Joudun jopa tiputukseen lievän nestevajauksen vuoksi.

Alkaa kauhuelokuvaa muistuttava editointikierros: kustannustoimittaja on säälimätön, sillä häntä kiinnostaa vain mahdollisimman hyvä lopputulos. Jälleen unettomia öitä ja stressivatsa. Jokainen sana on punnittava ja painavaksi havaittava, ennen kuin se pääsee kirjan sivulle. Liian monet sanat havaitsen köykäisiksi, väliin mielen valtaa epätoivo: voiko tekstistä löytyä vielä tsiljoonannenkin lukukerran jälkeen käänteinen sanajärjestys. No, pirulauta, pohjalainen sisuuntuu, ja niin ne viimeisetkin käänteisyydet kiepautetaan suomen kielen mukaisiksi.

Aah, vihdoin stressi hellittää, ja pääsen takaisin siihen lempipuuhaani: koneen äärelle istumaan pyjamassa kahvikuppi vieressä. Tekstiä syntyy niin, että läppis kuumenee. Jippii, elämä on taas elämisen arvoista.

Sitten painajainen alkaa taas: kirja on tulossa ulos painosta. Ja menossa kirjakauppoihin. Ja päätymässä ihmisten luettavaksi. Siis ihan oikeiden ihmisten, joilla on ihan oikea mielipide kirjasta. Paniikki. Sydämen tykytystä, unettomuutta, tummia silmänalusia ja stressivatsa. Laihdun taas puolitoista kiloa muutamassa päivässä.

Ensimmäinen haastattelu. Ensimmäiset kuvat. Ensimmäinen radiohaastattelu. Ensimmäiset blogiarviot. Ensimmäiset lehtiarviot. Ensimmäinen julkinen esiintyminen kirjailijatilaisuudessa. Hoipun hermoromahduksen partaalta jälleen puolityyneen mielentilaan. Ilmeisesti kirjassa on jotain hyvääkin. Kukaan ei kehtaa haukkua sitä täysin lyttyyn. Useimmat väittävät, että haluavat lukea seuraavankin. Ensin myhäilen tyytyväisenä: julkaisua edeltävän kirjoitusputken aikana olin kehittänyt kakkososaan muutamia elementtejä, joita pari kriitikkoa oli jäänyt kaipaamaan ykkösosasta. Mutta sitten tulee pari niin positiivista arviota, että menen jälleen puihin. Äh, vihaavatko nämä nyt sitten kakkososaa, koska siellä on mahdollisesti enemmän jännitystä ja erotiikkaa? Yritän olla ajattelematta enää yhtään kenenkään mielipiteitä kirjasta ja palata alkuperäiseen ohjelmaan, jossa viiden dekkarin juonet ja niitä yhdistävän taustajuonen eteneminen on jo valmiina. Minun ei tarvitse kuin naputella tarinat koneelle. Saan nukuttua taas pari yötä normaalisti.

Sitten viimeinen niitti: kustantamon järjestämä "virkistyspäivä" kirjailijoille. Olen innoissani. Minulla ei ole ollut koskaan yrityksen järjestämää virkistyspäivää. Koulutuspäiviä iltajuhlineen kyllä, mutta ihan oikeaan kesätapahtumaan en ole koskaan osallistunut. Luvassa on jalkapalloa, saunomista, uimista ja illanviettoa. Olen niin innoissani, että saavun jalkapallokentälle etuajassa. Kenttä vaikuttaa tyhjältä, mutta kun katselen ympärilleni, huomaan laidalla kaksi hahmoa, jotka vilkuttavat minulle. Toinen huutaa: Ciao bella! Hymyilen, hepun täytyy todellakin olla jo entuudestaan tuttu, kun tunnistaa minut italiansuomalaiseksi.

Lähestyn kentän laidalla istujia ja arvioin heidät ulkoisen habituksen ja letkeän elämänasenteen perusteella runoilijoiksi. Juttu luistaa, ja miesten välissä olevasta Alepan keltaisessa kassista tarjotaan alkudrinkkiä minullekin. Ensin hämmästyn: on melko aikaista aloittaa hiilihydraattitankkaus, kun muita ei ole vielä paikalla. Kieltäydynkin kohteliaasti, mutta suon toki toisille inspiraation haun myös nestemäisessä muodossa. Tästä syntyy vielä ajankestävää runoutta, epäilen, kun huomaan kuin hartaasti toinen hemmoista keskittyy inspiraation lipittämiseen. Todella ystävällistä porukkaa nämä runoilijat, ajattelen. Olen hieman arastellut kustannusmaailmaa, mutta kaksikko oon ottanut minut todella lämpimästi vastaan ja jutustelee hilpeinä mukavia.

Muutaman minuutin kuluttua kentälle alkaa saapua lisää porukkaa. Tunnistan kustannustoimittajat ja kustannuspäällikön. Ihmettelen, miksi he eivät tunnista kahta runoilijaa. Lainaavat kyllä kustantamon palloa, kun miehet haluavat hiukan pallotella. Alan ymmärtää runoilijoiden kuuluvan ihan eri kustantamon kaartiin siinä vaiheessa, kun he horjuvat paikalta pois, Alepan kassi tarkasti käteen kiinnitettynä. Myötätunto herää, kun katson kaksikkoa, joka kävelee toisiaan tukien pois. Tarvitaan lopulta niin vähän muuttamaan ihmiskohtaloa. Runoilijasta voi tulla rantojen mies yhden ainoa hylyn vuoksi, tai sitten rannoille tarkoitetusta miehestä voikin tulla runoilija vain siksi, että hänen kokoelmansa sattui osumaan kustannustoimittajan pöydälle juuri oikeaan aikaan. Mielessäni toivotan herroille lämpimiä öitä ja vapaata tilaa kodittomien asuntolassa. Ja ymmärrän, että olen naurettava tyhjän valittaja tyhjän nauramisen ohella: minullahan on kustannussopimus, ja jaksan nurista jostain stressivatsasta.

Sitten kentällä alkaakin olla tarpeeksi populaa jalkapallomatsia varten. Sitähän luulisi, että kirjailijat ja kustannusalan ihmiset ovat kalpeita ja heiveröisiä lälläreitä, jotka eivät tunnista palloa pyöreäksi. Hah! Täällä pelataan ihan tosissaan. Suostun maailivahdiksi vain sillä ehdolla, ettei kukaan suutu, kun väistän kohti tulevaa palloa. Yhden kudin torjun vahingossa jalallani, mutta toinen livahtaa taakseni. Vaadin päästä pois maalista, minun on suojeltava geelikynsiäni. Toiveeni toteutuu, ja sitten huomaankin juoksevani itseäni maitohapoille pallon perässä. Aina pallon tullessa kohti suljen silmäni, kyykistyn ja toivon parasta. Onni on minulla myötä, eikä pallo osu minuun kertaakaan. Onnistun jopa huitaisemaan sitä muutaman kerran jalallani. Pallo on yllättävän kova, ja epäilen reiteni venähtävän potkun voimasta.

Ottelun jälkeen olo on kuin hakatulla. Joka paikkaan koskee. Nilkutan muiden joukossa saunalle. Pakotan itseni uimaan viileässä merivedessä, koska uskon kylmän tekevän hyvää tulehtuneille lihaksille. Huom! Minulla ei ole vaikeuksia juosta puolimaratoonia tasaisella vauhdilla. Mutta fudiksen pelaaminen kirjailijoiden kanssa on ihan eri urheilua, huomaan. Että se siitä rautaisesta kunnosta. Päätän ehdottaa kustantamon ideapoksiin ensi vuoden virkistyspäivän teemaksi biljardia tai penkkiurheilua. Tai no ei ehkä biljardia, koska onnistuisin todennäköisesti tökkäämään itseäni tikulla silmään. Mutta voisin oikein mainiosti istua kentän laidalla katsomassa, kun muut puuskuttavat itsensä uuvuksiin.

Illanvietossa kivut unohtuvat. Vain sielu kipuilee, kun muistelen murskatappiotamme vastapuolelle. Onneksi kustantamo tarjoaa hengenravinnon lisäksi myös sitä oikeaa, jonka ansiosta tappion tuska alkaa hellittää. Ja kustantamon porukoiden sydämellisyys ja mukavuus saavat vanhenevan kropan krempat ja kivut tuntumaan pikkujutuilta. On mahtavaa tutustua uusiin kirjailijoihin. Mukana on niin tämän vuoden esikoiskirjailijoita kuin vanhoja konkareitakin. Puheenaiheet vaihtelevat hyvinkin kirjallisista vähän asian vierestä sivuaviinkin. Kunnioitan mukanaolleiden yksityisyydensuojaa sen verran, etten paljasta tarkkoja puheenaiheita, mutta ainakin loppuillasta saattoi hiilihydraattitankkauksen ja inshpiraation ansiosta syntyä parikin ideaa tuleviksi kirjallisiksi mestariteoksiksi. Ainakin ne tuntuivat siinä vaiheessa iltaa varsin nerokkailta.

Aamulla edellisen illan tajunnavirtaa on hiukan vaikeampi hahmottaa. Joka paikkaa särkee, ja mietin olenko joutunut taksijonossa tappeluun, vai oikein tottako pelkkä jalkapallomatsi on saanut aikaan kokoon kiertyneen olemuksen ja mustelmia sääriin. Päätä ei sentään särje, joten teen johtopäätöksen, jonka mukaan inshpiraatiota on tullut kuitenkin nautittua vain kohtuullisessa määrin täydellisen eteläeurooppalaiseen tyyliin. Mutta ai saameri, kun lihaksia särkee. Todellakin, kirjailijuus käy terveyden päälle. Ensi vuonna: penkkiurheilua.

P.S. Lämpimät kiitokset uusista blogiarvioista Lumiomenalle ja hedille <3

26 kommenttia:

  1. Kasvukipuja matkalla suureksi kirjailijaksi vain.
    Hyviä hommia.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että olet juuri sopiva kirjailijaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm.. ainakin istumaan tähän koneen äärelle...? :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hah, minua ei tänäänkään vielä naurattanut, kun yritin kangeta itseäni pystyyn sängynpohjalta. Vanhuus ei tule yksin... ;)

      Poista
  4. Vera, miten mainio juttu! Itse olen stressivatsa ja myös saan helposti migreenin stressistä, joten ymmärrän täysin. Onko ihanampaa kuin päästä omalle koneelle kirjoittamaan yöpaita päällä ja iso mukillinen kahvia liki.

    Sun kirjailijakuvat ovat erinomaisia, joten relaa!

    Jos sinua syytetään seuraavan kohdalla liiasta erotiikasta ja/tai jännityksestä, syytä minua.

    Lue ihmeessä 4.9. ilmestyvä Oppipoika, siinä olisi monelle dekkaristille mietittävää. Ja Larsson tietysti, mutta se sinulla jo onkin. Kaksi hyvin erilaista kirjaa Ruotsista. Miten he sen oikein tekevät, ruotsalaiset, nuo upeat dekkarinsa.

    Itselle nauramisen huumori kertoo kirjailijasta paljon...mukavaa.

    Kiitä Luojaasi, ettet ollut tässä pyörityksessä Venäjällä. Seuraavana päivänä et ehkä olisi noussut sängystä ollenkaan.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälleen kerran kiitos kannustuksesta ja siitä, että jaksat tukea stressaajaa ihanilla kommenteillasi! Ja todellakin, tämä oli varmasti pientä siihen verrattuna mitä Venäjällä tai jossain muussa maassa olisi voinut tapahtua!

      Ihanaa viikonloppua teille ja ketulle <3

      P.S. Miten ihmeessä tuon sydämen saa tehtyä noin? :O

      Poista
  5. Hieno "reportaasi", ja auttaa meitä (kirja-asioissa) taviksia ymmärtämään, että taviksena olossakin on puolensa. Onnittelut kuitenkin, että kirja on päätynyt myyntiin, ja saanut suopeutta osakseen. Parahinta jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, todellakin. Mutta eipä tätäkään pyöritystä nyt ikuisesti kestä, ja epäilen, että aika lailla moni osaa suhtautua asioihin hiukan rennommin ;) Ehkä minäkin opin...? :D

      Poista
  6. Mahtava teksti, kiitoksia! :) Olen juuri lukemassa Miten kirjani ovat syntyneet -teosta, mutta päätin piipahtaa välillä koneella. Alkoi naurattaa ihan ääneen, kun näin täällä tällaisen kirjansynnytyskertomuksen. Oi että, odotan jo että pääset kertomaan tämän ääneen kun sinua rautaisena pitkän linjan dekkaristina pyydetään joskus esiintymään Miten kirjani ovat syntyneet -luentosarjaan. (P.S. Kirjasta päätellen ei se kirjoittaminen ja julkaiseminen ole aina tuskatonta muillekaan, mutta miten palkitsevaa se kuitenkin on!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala, jos minä joskus esiintyisin tuossa luentosarjassa, niin se todennäköisesti jouduttaisiin lakkauttamaan kokonaan yleisölle tulleiden vaarallisten sivuoireiden perusteella.

      Ei vaan ihan tosissaan, tuo kirja minunkin on hankittava! Ja olet ihan oikeassa, kirjan julkaisua ei turhaan verrata lapsen synnyttämiseen. Kamalasti huoltahan siitä tulee, mutta se sydämen pakahduttava ylpeys ja rakkaus vauvelia kohtaan lyövät kaikki negatiiviset aspektit laudalta 10-0 (mikä oli suunnilleen fudismatsimme lopputulos)

      Poista
  7. Ihana postaus! Oikein eläväistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, myös dekkaria on kehuttu elävästä kuvauksesta, joskin tyylilaji on saattanut olla aavistuksen verran.. vähemmän inshpiroitunutta? :)

      Poista
  8. Luulin olevani hermoilija, kunnes kohtasin muita kirjailijoita. He vasta hermoilevatkin! Myös Vera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh! Vertaistuki on ainoa syy, jonka vuoksi olen yhä täällä, enkä jossain metsässä horisemassa itsekseni ja halailemassa puita muun tuen puutteessa :D

      Poista
  9. Kirjoitit niin hauskasti ja ihanasti, että tulin hyvälle mielelle. Voin jotenkin niin hyvin kuvitella kaikki nuo tilanteet ja tuntemuksesi. Mutta kaikki sujui hyvin! Olin itse Kukanpäivässä ja esiinnyit luontevasti ja hauskasti. Tuo jalkapallo kuulostaa aika vauhdikkaalta!

    Ja kiitos linkityksestä, oli ilo lukea kirjasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehkä maailmankaikkeus jotenkin pyrkii tasapainoon, eli jos jännittää ja kärsii tarpeeksi etukäteen, niin sitten itse tapahtumassa joutuu tuskailemaan vain inhimillisessä mittakaavassa? Ja ihana kuulla, ettei se Kukanpäivän tilaisuus mennyt aivan vituroilleen, en oikein kehdannut kysyä silloin, kun teitä sekopäisenä niin nopeasti morjestin :D Minulla on nimittäin tapana pälättää julkisilla paikoilla eräänlaisessa transsissa, enkä muista jälkikäteen mitään siitä, mitä olen mennyt hölisemään :D

      Poista
  10. Uh, onko sen pakko olla tuollaista? En taida sittenkään haluta julkaista kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistanut kysyä konkareilta, että helpottaako tämä luomisen tuska ajan myötä, mutta näppituntumalla hermoromahdus on suhteellisen yleinen vieras esikoiskirjailijoiden piirissä ;) Tai sitten vain tykkään kuvitella niin, etten tuntisi oloani liian yksinäiseksi :D

      Poista
  11. Mainio tragikoominen aloitus virkistyspäivälle;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, täytyy sanoa, että nämä kaksi julkaisematonta runoilijaa ystävällisyydellään ja letkeydellään ikäänkuin haihduttivat pois jännityksen, jota olin tuntenut siihen saakka. Heidän ansiostaan oli sitten helpompi tutustua ihan kustantamon omiinkin kirjailijoihin <3

      Poista
  12. Hyvä, muista olla erityisen hys hys siitä b----ismikeskustelusta... Se on salainen ase.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on pakko olla siitä hys hys, koska hiilihydraattipohjaisen doping-inshpiraation vaikutuksesta asiat esittäytyivät minulle jälkikäteen hiukan hämärinä - olen ilmeisesti tehnyt muistiinpanoja, mutta käsialasta ei saa selvää senkään vertaa kuin yleensä. Voi tosin olla, että kirjoitin ylös myös jalkapallomatsin tilastoja, vaikea sanoa :D Muistan kuitenkin, että jossain vaiheessa sivuttiin uutta Mannerheim-elokuvaa, joten siitä voisi tietenkin alkaa keriä hypnoosin avulla esiin myös muita puheenaiheita ;)

      Poista
  13. Hihii, ei ole helppoa näemmä julkaisukynnyksen ylityksen jälkeenkään ;-) Repesin kyllä aivan täysin noiden runoilijoiden kohdalla, inspiroivaa seuraa taatusti. Ja tuota, tunnen yhden paikalliskirjailijan kotiseudultani enkä ollenkaan ihmettele erehtymistäsi.
    Mukava kuulla, että G huolehtii kirjailijoistaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, ei muuta kuin toipumisia ;-)

    VastaaPoista
  14. =D Eksyin blogiisi etsiessäni netistä tietoa sinusta. Seuraavana lukulistaltani löytyy Kuolema sypressin varjossa, ja ainakin arvostelujen perusteella minulla taitanee olla tiedossa nautinnollisia lukuhetkiä. =)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!