tiistai 21. elokuuta 2012

Uusi blogiarvio ja blogisivu

Ensinnäkin kiitos ihan kaikille lukijoille palautteesta, on se sitten henkilökohtaisesti annettua tai julkista. Se on todella tärkeää ja motivoi jatkamaan kirjailijauraa varmasti paremmin kuin mikään muu. Kyyneleet tulevat silmiin, kun joku sanoo tai  kirjoittaa odottavansa kirjalle jatkoa.

Nyt myös Leena Lumi on kirjoittanut KSV:stä blogiinsa kauniin ja rehellisen arvion, jota arvostan kovasti. Olen kaikki blogiarviot lukenut pariinkin kertaan, ensimmäisellä lukukerralla sitä on vain otettu ja liikuttunut siitä, että joku on lukenut kirjan ja pohtinut sitä ja vielä näkee kirjoittamisen vaivan. Toisella lukukerralla sitten yritän sisäistää sanoman ja miettiä sekä ruusuja ja risuja ja niiden suhdetta omaan näkemykseeni, jonka mukaan samalla, kun haluan olla uskollinen omalle dekkarimaulleni, peilaan palautteesta niitä kohtia, joita haluan parantaa tulevissa osissa ja toisaalta niitä, jotka haluan säilyttää sellaisenaan.

Nyt olen luonut blogiin oman välilehden, jonne yritän päivittää mahdollisimman usein arvioita, jos niitä vielä tulee. Jos joku siis sellaisen kirjoittaa tai bongaa, niin saa vinkata.




8 kommenttia:

  1. Vera, olen satakuntalaisen suora, ehdottomasti kaunosielu sekä henkeen ja vereen dekkarien ystävä: Kirjoitin, miten minä koin kirjasi. Tarjoan blogissani kirjaelämyksiä ja sitä Kuolema sypressin varjossa on mitä suurimmassa määrin.

    Kiitos linkityksestä.

    Kaunista elokuun jatkoa sinulle! Ensi yönä nukahdan susimiehen ulvontaan ja näen unia tuhmasta Ariannasta;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinun arviosi ovat aina rehellisiä, niin hyvässä kuin "pahassa", ja siksi niitä arvostetaankin. Ja persoonallinen tyylisi vetoaa muihin kaunosieluihin, siksi minäkin sinua alunperin ryhdyin seuraamaan <3 Tuhma Arianna. :D Tekisi mieli melkein paljastaa, että kuinka tuhma ;D

      Poista
  2. Vera,nyt Leenan arvion luettuani kirjasti kuulostaa entistä mielenkiintoisemmalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leenalla on kyllä kysy esitellä mikä tahansa kirja houkuttelevasti <3

      Poista
  3. Kirjasi odottaa minua jo kirjastossa ja kiinnostuksella odotan sen lukemista. Perästä siis kuuluu jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada sitten uutta palautetta! :)

      Poista

Kiva kun kävit!