keskiviikko 29. elokuuta 2012

Herkkiä fiiliksiä + lehtiarvio Savon Sanomissa + EDIT

Myönnän, että liikutuin, kun luin Morren alkusanat tunnustukseen, jonka hän oli antanut neljän kiinnostavan bloggaajan lisäksi minulle. Nimittäin myös minulle kirja-ja kirjoittablogeilla on ollut todella paljon merkitystä, kun olen hakenut omaa paikkaani kirjoittajien ja lukijoiden maailmassa. Italiassa minulla ei ole monia ystäviä, jotka olisivat erityisen kiinnostuneita lukemisesta tai kirjoittamisesta, joten kirja-ja kirjoittajablogien maailman löytyminen on antanut minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia kirjallisuuden tiimoilta, ja tuntea outoa yhteenkuuluvaisuutta ihmisiin, joista useimpia en ole edes tavannut livenä.

No joo, lopetan tämän sentimentaalisen höpinän ja menen asiaan: olen siis saanut ihania tunnustuksia, kiitos Rooibos ja Morre. ja Leijona Ja samat sanat teille kaikille ;)



Tämän tunnustuksen voisin antaa eteenpäin useampaankin blogiin, mutta moni niistä on jo saanut tämän. Katja, Hanna van der Steen, Rina, Marke ja Kirsi eivät ole tainneet kuitenkaan vielä ehtiä kertomaan asiasta blogeissaan.

Tunnustuksessa oli jotain sääntöjäkin, mutta kun minä olen tällainen Italiassa asuva haihattelija ja sääntöjenkiertäjä ja kaikinpuolin omituinen otus, en nyt muista niitä.



Lisäksi tulin erittäin hyvälle tuulelle haasteesta, jonka sain sekä Morrelta että Paulalta Luen ja kirjoitan -blogista.
Eli tarkoitus on listata kymmenen HYVÄNTUULEN KIRJAA:

Minä nimittäin harrastan juurikin eskapismia lukiessani. Ok, haen toki myös vaikuttavia, vahvoja lukuelämyksiä, mutta koska heilun useimmiten hermoromahduksen partaalla olemattomasta stressinsietokyvystä johtuen, minulle kirjat ovat myös psyykenlääkettä angstia lievittämään. Seli seli, turhaan minä mitään älykköä esitän, oikeasti olen vain tällainen tyhjännauraja, joka sattuu pitämään hauskoista kirjoista.

Koska sain haasteen kahdelta taholta, otan oikeuden listata enemmänkin kuin vain 10 kirjaa, jotka tulevat nyt "mieleen pälkähtää" järjestyksessä:

1. Hanna van der Steen: Ennustus ja Kirous. Riemukasta eskapismia fantasian maailmaan.

2. Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus. Ja myönnän odottavani kovasti, että pääsen lukemaan myös sarjan toista osaa, Ruben ja Harman kartano

3. Jukka Parkkinen: Osku-kirjat. Jep, osaan ne jo ulkoa, olen lukenut varmaan parikymmentäkertaa nämä kaikki. Ja oikeastaan voisin suositella Parkkisen koko tuotantoa. Hän on Hotakaisen ohella yksi minulle tärkeimmistä suomalaisista kirjailijoista.

3. osa 2: Jukka Parkkinen: Satunnainen seikkailija. Parkkisen aikuisille suunnattu humoristinen veijariromaani, jota lukiessani ulvon aina naurusta ääneen, myös tämän olen lukenut moneen kertaan.

4. Tuula Kallioniemi: Tossavaiset-sarja. Jälleen puhkiluettu ja moneen kertaan ääneennaurettu sarja.

5. Carter Dickson: Sir Henry Merrivale -dekkarit. Näissä on kiehtovia suljetun huoneen arvoituksia sekä mainiota huumoria.

6. Peter Mayle: Suolaa tryffeleille. Hihityttävä teos ranskalaisista(kin)

7. Roald Dahl: Oswald-eno

8. Alexander McCall Smith: Mme Ramotswe tutkii-sarja

9. Jari Tervo: Tuulikaappimaa

ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä:

10. Kari Hotakainen: Klassikko

Niin ja olen herkissä fiiliksissä senkin vuoksi, että eilen tapasin pitkästä aikaa rakkaita ihmisiä lapsuudesta. Oli ihana muistella yhdessä kaikki lapsuuden kommelluksia.

Ja varmaan senkin vuoksi, että tuli niin kiva arvio KSV:stä Savon sanomiin. Minun oli tarkoitus vain päivittää arvioita tuonne arvio-sivulle, mutta tulin niin hyvälle tuulelle tuosta arviosta, että oli pakko mainita siitä täälläkin.

Nimittäin tuntuu huikealta aina, kun joku vihjaa, että ekan parissa on viihdytty ja toista osaa odotetaan tai jotain sen tyylistä. Ei ole aina helppoa herätä viiden maissa kirjoittamaan, joten tällaisista jutuista saa uskomatonta pontta nousta ylös, kun sisäisen laiskiaiseni tekisi mieli vielä jäädä vällyjen väliin jatkamaan unia. Mutta yritän nyt lopettaa tämän KSV:n ja sen arvioiden mainostuksen, koska minä ainakin olisin lukijana jo saanut tästä tarpeekseni...

EDIT: Kerta kiellon päälle. Arvatkaapa ilahduinko, kun luin Kuuttaren arvion Kuolemasta sypressin varjossa. 

Ja vielä tuohon HYVÄNMIELEN kirjalistaan on pakko lisätä numero 11. Hilja Valtosen Neiti Talonmies, koska se kirja piristää minua aina!

maanantai 27. elokuuta 2012

Arvonta ja ensimmäinen esiintyminen

 Suomenloma on totisesti sujunut lennossa. Pari haastattelua olen antanut livenä, yhden puhelimessa ja muutamiin kysymyksiin olen vastannut sähköpostitse. Eilen oli Pohjanmaan kirjailijoiden tapahtuma, jossa kirjailija, runoilija Teija Ahtiainen kertoi kirjailijanurastaan, ja minä hölötin sitten tapani mukaan dekkarin kirjoittamisesta.

Todennäköisesti puheenvuoroni oli yksi Pohjanmaan kirjailijoiden historian omituisimmista, eikä vähiten siksi, että lapsi 3,5v. ei oikein tajunnut, että tarkoituksena olikin, että vain äiti seisoo ihmisten edessä puhumassa. Hän ilmeisesti ajatteli riehakkaasta tanssimisestaan ja muusta voimistelustaan päätellen tilaisuuden olevan jonkinlainen yleinen talent-show.

 Teija Ahtiaisen puhuessa lapsi tyytyi lukemaan mukaan otettuja kuvakirjoja, mutta mamman astuessa estradille tyttö ajatteli meidän ilmeisesti vetävän jonkinlaisen tuplanäytöksen. Tai ainakin hän pisti pystyyn todellisen shown tansseineen ja pyörähdyksineen, myös lattialla kieriminen "Katso, mamma, katso" huudahduksineen kuului ohjelmanumeroon. Eli siinä minä yritin kertoilla dekkarin kirjoittamisesta samalla, kun tyttö veti hihasta ja kuului "Mamma, mennään jo kotiin" tai veti minua kesken juhlallisen inspiraatiosta kertovan lauseen mukaansa takana olevaan varastoon: "Mamma, mitä tuolla on?".

Siis opetus numero 1: Vilkkaat ja eläväiset leikki-ikäiset ja julkiset puheenvuorot eivät ole hyvä yhdistelmä. Harkitsen siis uudelleen ajatustani Helsingin kirjamessuista, minä kun ajattelin, että olisimme voineet mennä sinne yhdessä lapsen kanssa. Mutta koska osallistumiseni Dekkarilauantain paneeliin samalla, kun lapsi istuu hiljaa ja tyytyväisenä yleisön joukossa vaikuttaa tällä hetkellä varsin utopistiselta ajatukselta, taidan käyttää lokakuussa hyväkseni mumman ja vaarin lastenhoitopalveluita.

Oli siis veikeä ja iloinen tilaisuus, varsinkin, kun yleisön joukossa oli myös lapsuudesta ja nuoruudestakin tuttuja, tärkeitä ihmisiä. Yksi ihanimmista yllätyksistä oli Marken maailman Marke, joka tuli tyttärensä kanssa paikalle pitkän ajomatkan jälkeen. Jännitän myös Marken puolesta, koska hän on aika lailla samassa tilanteessa kuin minä viime syksynä!

Ja sitten asiaan:

Ehdin arpoa halukkaiden kesken Kuolema sypressin varjossa -dekkarin, ennen kuin palaan taas Italiaan. Kaikki kiinnostuneet voivat jättää puumerkkinsä kommenttiboksiin sunnuntaihin 2.9 klo 16 mennessä, jonka jälkeen arvon voittajan.

EDIT: jos kommentoit anonyymina, panethan kommentin mukana nimimerkin, jotta erotan anonyymit kommentoijat toisistaan arvonnassa :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Blogiarvioiden tärkeydestä, pieni pyyntö+eka lehtiarvio

Tässä viime kuukausina on kirjablogeissa puhuttu blogiarvioiden tärkeydestä. On puhuttu kirjabloggareiden roolista, vastuusta, vallasta ja asemasta ammattikriitikkojen ja tavislukijan välimaastossa. Kirjabloggaus on sen verta uusi ilmiö kirjallisuuden kentällä, että vielä kirjabloggaajan rooli ei ole vakiintunut. Eikä ehkä vakiinnukaan, niin monimuotoista kirjabloggaus on. Se on myös kirjablogien rikkaus: mukaan mahtuu kaikenlaisia lukutoukkia ja blogien lukijoilla on täysi valta valita, ketä haluavat seurata säännöllisesti. Joidennkin bloggaajien kanssa maut käyvät paremmin yksiin kuin toisien.

Itse olen rinnastanut kirjabloggareita kirjavinkkareihin. Vaikka rooleissa on eroa, niin kumpikin levittää pohjimmiltaan kirjallisuuden ilosanomaa. Omaa sydäntäni lähinnä on erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus. Luen aina tyytyväisenä niitä koskevat arviot, koska luen lasten- ja nuortenkirjoja ihan omaksi ilokseni joka tapauksessa siinä missä aikuistenkin kirjallisuutta. Ihminen on niin vanha kuin itsensä tuntee.

Minä olen hurjan kiitollinen siitä, että oma kirjani on saanut jo nyt arvostamissani kirjablogeissa huomiota, ja minulla on kutina, että muutama muukin kirjabloggaaja esittää kirjasta vielä arvionsa. Esikoiset varmaan kiinnostavat ihmisiä enemmän jo uutuudenviehätyksenkin vuoksi: minkälainen kynäilijä kirjamaailmaan on nyt uskaltautunut?

Toiselle kirjalle huomiota ei aina löydy samalla tavalla, varsinkaan, jos kyse on sarjasta. Nyt välitänkin lahjakkaan kirjailijakollegani Hanna van der Steenin pyynnön: olisiko joku kiinnostunut bloggaamaan hänen Tähtisilmät-trilogiansa toisesta osasta, Kirouksesta?

Minä olen viihtynyt kirjan parissa aivan yhtä hyvin kuin sarjan ensimmäisen osan, Ennustuksen. Riemastuttava ja kaikinpuolin kutkuttava matka fantasiamaailmaan. Pidän itseäni mielikuvitusrikkaana ihmisenä, mutta Kirousta lukiessani en ole osannut kuin ällistellä Hannan kekseliäisyyttä niin sanojen kuin olentojen luomisessa. Uskon kenen tahansa leikkimielisen ja huumorintajuisen ihmisen nauttivan Kirouksesta ilman ikärajoituksiakin. Eikä Hanna todellakaan pistä pahakseen, vaikka joku ei kirjaan jostain syystä hullaantuisikaan, kirjailijat osaavat kyllä arvostaa hyvin perusteltuja arvioita, vaikka niissä nousisi esiin kysymysmerkkejä tai kritiikkiäkin.

Tässä on linkki Hannan postaukseen. Kiitos ja nautinnollista lukumatkaa jo etukäteen kaikille, jotka tarjoukseen tarttuvat!

EDIT: Tuonne arvio-sivulle on linkittänyt myös ekan lehtiarvion, kun Kuolema sypressin varjossa arvioitiin Ilkassa.

tiistai 21. elokuuta 2012

Uusi blogiarvio ja blogisivu

Ensinnäkin kiitos ihan kaikille lukijoille palautteesta, on se sitten henkilökohtaisesti annettua tai julkista. Se on todella tärkeää ja motivoi jatkamaan kirjailijauraa varmasti paremmin kuin mikään muu. Kyyneleet tulevat silmiin, kun joku sanoo tai  kirjoittaa odottavansa kirjalle jatkoa.

Nyt myös Leena Lumi on kirjoittanut KSV:stä blogiinsa kauniin ja rehellisen arvion, jota arvostan kovasti. Olen kaikki blogiarviot lukenut pariinkin kertaan, ensimmäisellä lukukerralla sitä on vain otettu ja liikuttunut siitä, että joku on lukenut kirjan ja pohtinut sitä ja vielä näkee kirjoittamisen vaivan. Toisella lukukerralla sitten yritän sisäistää sanoman ja miettiä sekä ruusuja ja risuja ja niiden suhdetta omaan näkemykseeni, jonka mukaan samalla, kun haluan olla uskollinen omalle dekkarimaulleni, peilaan palautteesta niitä kohtia, joita haluan parantaa tulevissa osissa ja toisaalta niitä, jotka haluan säilyttää sellaisenaan.

Nyt olen luonut blogiin oman välilehden, jonne yritän päivittää mahdollisimman usein arvioita, jos niitä vielä tulee. Jos joku siis sellaisen kirjoittaa tai bongaa, niin saa vinkata.




perjantai 17. elokuuta 2012

Ensimmäinen blogiarvio ja toinen haastattelu + edit

Esikoisdekkaristin elämä on ollut kyllä yhtä täpinää viime päivät. Melkein liikaakin, jos totta puhutaan. Toteemieläimeni on laiskiainen, joten minulle ominaisin olotila kulkee jossain horteen ja laiskottelun välimaastossa. Täällä "lomalla" taas olen kulkenut tukka putkella ympäriinsä. Toisaalta on niin antoisaa tavata uusia ihmisiä ja tehdä uusia juttuja, etten kyllä kehtaa pahemmin valittaa. Mutta kirjoittaminen kärsii, kun rutiineihin tulee poikkeuksia. Pian varmaan pääsenkin palaamaan normaaliin päivärytmiin ja seuraavan käsiksen kimppuun.



Mutta asiaan! Kirsi Kirsin kirjanurkasta on ollut ihanan kannustava koko kirjan julkaisuprosessin ajan. Hän on ollut yksi niistä upeista blogituttavuuksista, jotka tekevät bloggaamisesta niin palkitsevaa. Kirsi teki minulle ihkaensimmäisen haastattelunkin, nimittäin dekkariseuran blogiin. Ja nyt Kirsi on aivan ensimmäisenä julkaissut KSV:stä myös blogiarvion. Siitä suuri kiitos Kirsille! Kuten dekkariseurankin haastattelussa kerroin, kirjoitin dekkarin, koska halusin antaa lukijoille mahdollisuuden "pieneen pakoon arjesta". Kirsinkin arviosta varmaan tulee hyvin ilmi KSV:n perusolemus, eli halusin tarjota lukijoille murhamysteerin värittämän nojatuolimatkan Italiaan, ja olen todella iloinen, jos myös Kirsi matkasta on nauttinut.

EDIT: Myös Rachelle Rakkaudesta kirjoihin -blogista on ehtinyt kirjoittaa arvion, hänellekin sydämelliset kiitokset. 



Muutoin olin haastateltavana YLE Pohjanmaan radiossa. Huh, että jännitti etukäteen, mutta jälleen toimittaja Pauliina sai olon niin rennoksi ja mukavaksi, että koko juttutuokio sujui ilman, että edes tajusin puhuvani radiossa. Haastattelu tulee ilmeisesti ulos joskus ensi viikolla. Pälätin tietenkin taas läpiä pääni niin kuin yleensäkin, mutta suunnitelmissa on muuttua hillityksi ja hallituksi viimeistään joskus eläkkeellä. Sitä ennen en varmaan osaa tarjota muuta kuin höpöttelyä siitä, mitä päähän pälkähtää, joten jos joku saattuu olemaan kuulolla, niin saa sen radion sulkeakin kesken haastattelun.


En tiedä, onko teistä monikin käynyt radion toimituksessa, mutta itselleni kerta oli ensimmäinen. Siksi otin tapani mukaan näitä kuviakin, itsestäni on tosi kiinnostavaa kurkkia "kulissien" taakse. Noilla miksauspöydillä on ihan hillittömät määrät kaikenlaisia nipukoita ja napukoita, mutta Pauliina tunnusti, ettei radiotoimittajan tarvitse aivan niitä kaikkia osata käyttää.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Suomen suvessa

KSV:n  ilmestymisen kunniaksi pyrähdimme Suomeen lomalle. Mikä ihana aurinko, ihana vehreys, ihana viileys Italian helteiden jälkeen.


Kiirettä on pitänyt. Olen käynyt pariin otteeseen Gummeruksella jutustelemassa, olen tavannut kavereita, olemme olleet Korkeasaaressa ja Lintsillä. olen ollut niin onnessani täydellisistä kesäpäivistä, joilla meitä on hemmoteltu.



Nyt olemme Pohjanmaalla, jossa pääsin heti Ilkan haastatteluun.



Toimittaja Minna Hiironen on todella sympaattinen ja mukava toimittaja, joka sai olon tuntumaan heti hyvin luontevalta. Olisi ollut kiva rupatella kauemmankin kuin ne pari tuntia, jotka hujahtivat puhuessa ja teetä juoden. Puheet rönsyilivät vähän sinne sun tänne, ja sanoinkin Minnalle, että tuli hyvin italialainen tunnelma meidän juttelustamme.



Ilkka-lehdellä on hienot ja perinteikkäät tilat Seinäjoen keskustassa.

 Oli siellä tämmöinen ihana apulaistoimittajakin.

Kuva sen sijaan otettiin Törnävän kartanoalueella. Nämä ovat kyllä lempimaisemiani Seinäjoella. Valokuvaajan oli eläväinen ja iloinen Minna Hirvelä. Hänenkään kanssaan ei tarvinnut jännittää, ja hän oli hyvin kannustava, vaikka poseeraaminen tuntuikin aluksi... no... vähän nololta. Mutta pirteässä seurassa kuvattavakin rentoutui nopeasti.


Voi näitä ihania jokimaisemia.


Sain muuten omat tekijänkappaleeni tänään postissa. Ne menevät melkein kaikki koelukijoille ja sukulaisille. Itselle jätän kyllä yhden kappaleen. Mutta en ehkä kirjoita omistuskirjoitusta itselleni. Sen kirjoittaminen on muuten hiukan outoa, tuli mieleen, että sitä olisi ehkä pitänyt harjoitella etukäteen. Minulla on aivan kammottava käsiala, olisin sopinut sen puolesta mainiosti lääkäriksi.


Olen saanut myös ensimmäiset lukijapalautteet. Voi että ne tuntuvat ihanilta. Ja hyödyllisiltä myös. Kaksi lukijaa on jo kertonut, että kirja ei välttämättä sovikaan unilääkkeeksi, kun murhakuviot ovat tunkeutuneet yöllä uniinkin. Sorry siitä, ei ollut tarkoitus tulla yöllä kummittelemaan.

Ohjelma jatkuu varsin kiireisenä, joten suokaa anteeksi, jos en ehdi päivittää blogia tai vastata nopeasti kommentteihin, näinä päivinä ei netille oikein tahdo olla aikaa. Mutta eiköhän tämä tästä rauhoitu, kun on päästy sukuloimaan ja muuta sellaista. Ohjelmassa on kuitenkin myös huomenna Yle Pohjanmaan radion haastattelu (en tiedä, koska tulee ulos) sekä Pohjanmaan kirjailijoiden Kirjailijaa korville -kiertueen tapahtuma 26. elokuuta Seinäjoen taidehallissa, jossa Teija Ahtiainen ja allekirjoittanut juttelemme kirjan kirjoittamisesta.

Nautitaan näistä loppukesän päivistä ja auringosta!

tiistai 7. elokuuta 2012

Kirjailijabrändi ja brändikirjailija

Tätä asiaa on sivuttu viime vuosina kirjallisuuskeskustelussa. Siis kirjailijan brändäämistä. Kukaan ei oikein tunnu tietävän, mitä kirjailijan brändäys aivan tarkkaan ottaen tarkoittaa, mutta moni on sitä mieltä, että pahalta se kuulostaa. Kyllä se omaankin korvaan vähän särähtää, jos joku puhuu Hotakaisen brändistä. Ei kai kukaan halua, että pakana-alttarinsa ja viikoittaisten mom*-harjoitustensa (*mumiseminen on must) keskipistettä nimitetään brändiksi?

Olimme lounaalla vuoristossa. Ah, ihana viileys tasankoa piinaavien helteiden keskellä.


Brändihän liitetään perinteisesti tuotteisiin ja tuotemerkkeihin. Coca-cola on brändi, samoin Nike. Ja Mokia, anteeksi, siis Nokia. Joka on oiva esimerkki siitä, kuinka tuotteen brändi on katoava luonnovara, mihinkään sitoutumaton käsite, joka keikkuu markkinamenestyksen ja irtisanomisten mukana. Koskaan ei voi olla varma siitä, että hyvän maineen saavuttanut brändi ei kadottaisi dollareiden kiillottamaa gloriaansa yhdessä yössä jonkun vähemmän imartelevan uutisen päästettyä Infernon irti. Eikä tämä ollut intertekstuaalinen viittaus Danteen vaan Naamakirjaan, jonka markkinarvosta on pudonnut viime kuukausien aikana noin tsiljoona dollaria, eikä syöksykierre varsinaisesti ole vahvistanut kyseisen palvelun brändiä. Brändin myönteisen kaiun voi siis menettää, ainakin siihen odotettuun comebackiin saakka, jolloin leveät lahkeet ovatkin yhtäkkiä taas muotia. Kyllä minä mieleni pahoitin, kun ajattelin, että joku kirjailijakin voisi olla muotia. Koska kirjallisuus on taidetta. Ja taide on ikuista. Vaikka joidenkin mielestä kirjallisuus onkin kuollut taidelaji. Eikä kuolleista saa puhua pahaa.

Tämä alppiravintola on hyvin suosittu. Osoite: Pian della Mussa, valle di Lanzo.
Mutta kirjailija ja brändi. Brändi ja kirjailija. Periaatteessahan brändi ei tarkoita kirjailijankaan yhteydessä muuta kuin että kirjailijan julkisuuskuva eroaa persoonallisella tavalla muiden kirjailijoiden julkisuuskuvasta. Kovin moni ei varmaan sekoita Anja Snellmannia Riikka Pulkkiseen tai Reijo Mäkeä Ilkka Remekseen. Viimeksi mainitun brändi eli julkisuuskuva on tietenkin kuuluisa ennen kaikkea siitä, ettei miehellä rajoitetun julkisuudessa esiintymisen vuoksi oikeastaan ole julkisuuskuvaa. Brändi kuitenkin sekin.

Alppimaisemassa silmä ja sielu lepää

Sain tässä hiljakkoin tietää, että minullakin on kuulemma brändi. Tai ainakin anonyymin nettikommentoijan mukaan blogini on keskittynyt brändäykseen ja tekee minusta siten brändärin. Alun äimistyksen jälkeen alkoi hymyilyttämään. Ajatella, että minullakin on jonkun mielestä brändi. Anteeksi, nyt hymyilyttää taas. Minä kun olen ajatellut väliin ihan alakuloisena, ettei tällaisesta hattara-aivoisesta hölöttäjästä voi ikinä tulla konkarikirjailijoiden kaltaista mediaseksikästä lausuntoautomaattia tai edes suunnilleen ihmisen oloista haastateltavaa koululaislehteen, ja nyt jonkun mielestä minulle onkin ihan huomaamatta kehittynyt brändi.

Aloin oikein miettiä, että mikähän tässä blogissa ilmentää tätä brändäämistä? Kirjoittamista koskevat jutut? Toisaalta ne kai ovat peruskauraa kenen tahansa kirjoittamista harrastavan blogissa. Ei varmaan siis riitä brändiksi saakka. Eli ehkäpä se onkin tämä Italian tunkeminen joka halvatun postaukseen? Mutta jälleen, ulkomailla asuvan bloggaajan yleensä odotetaankin kertovan asuinmaastaan. Mitään fiksua tai nokkelaa näissä sepustuksissani ei taatusti ole olemattoman pään ja vielä olemattomamman hännän välissä, joten postauksien tarjoamasta hengenruoasta ei kertakaikkiaan taida riittää brändiksi saakka.

Sitten välähti. Kyse täytyy olla näistä poseerauskuvistani, joissa kiemurtelen yleensä vaikeista ruoansulatusvaivoista kärsivän näköisenä.


Myönnetään, tällaisiin kuviin kykenee vain joku, joka haluaa tehdä epäluonnollisista poseerauksista tavaramerkkinsä. Ihan samaa sarjaa kuin se virallinen kirjailijakuvakin, jossa näytän kauppaavan sumppia salapoliisiromaanin sijaan.



Mutta ajatella. Minullakin on brändi. Ainakin jonkun mielestä. Älkää nyt vain tulko pilaamaan päivääni ja väittämään, ettei minulla mitään brändiä ole. Kerrankin sain joulahjan etukäteen, ja vielä ilmaiseksi. Tai siis ainakaan toistaiseksi siippa ei ole veloittanut erityisiä taksoja näistä poseerauskuvista. Pian voin ehkä ruveta ansaitsemaan ylimääräistä pitämällä brändikursseja tai jotain. Kai brändistä nyt ainakin jotenkin täytyy hyötyä, sen verran kaupalliselta se kuulostaa. Kun en oikein uskalla luottaa siihen, että tämän blogin luomalla brändillä myytäisiin ainakaan kirjoja. Mutta kenties ruoansulatuslääkkeitä?



Mutta minuapa kiinnostaa, millainen on teidän brändinne jos ja kun sellaista jossain yhteydessä saattaisitte tarvita. Niin kuin vaikka kirjailijana. Ihan varmuuden vuoksi. Jos joku vaikka kysyisi. Olettepa ainakin varautuneita siihen päivään, kun teidät määritellään brändätyiksi ettekä joudu kuluttamaan aikaanne miettimällä, että mikä tässä häikäisevän puolihutiloidussa tavassani pitää blogia oikein on se brändäyksen ydin.


Loppuun tarkkaan harkittu ja kaupallisuudestaan huolimatta täydellisen ympäripyöreä loppukaneetti. Kuvitelkaa minut lausumaan se kuuluisan lentoemo-hymyni kera:

Antaa kaikkien kukkien kukkia. Varsinkin huumorinkukan. Kun se on kuitenkin kaunein niistä kaikista.