tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tutkimusmatkalla Roomassa

Dekkarisarjan toinen osa oli heinäkuun puolessa välissä jo siinä pisteessä, että tuskailin, kun yritin puristaa itsestäni koneelle eläviä, aistivoimaisia kuvauksia helteisestä Roomasta. Kuolema sypressin varjossa sijoittuu suurimmaksi osaksi Tolfan pikkukaupunkiin, ja sitä kirjoittaessani olin onnellisessa asemassa: oli helppo kuvailla kesäistä maaseutua, kun olin viettänyt siellä viimeiset neljä vuotta ja kävimme siellä kesäisin lomalla vielä Torinon seudulle muuton jälkeenkin.

San Pietro Pinciosta nähtynä

Piazza del Popolo Pinciosta nähtynä


Mutta toinen osa sijoittuu suurimmaksi osaksi Roomaan, jossa päähenkilö Arianna asuu vakituisesti, ja jossa hänellä on etsivätoimisto. Asuin Roomassa kahdeksan vuotta ja olen toki käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti siellä vielä maaseudulle muuton jälkeenkin, onhan Rooma vain tunnin ajomatkan päässä Tolfasta. On kuitenkin eri asia käydä jossain paikassa päiväseltään pikaisella turistikierroksella kuin verestää muistoja niin, että kykenee välittämään eri paikkojen tunnelmat toisille elävinä eikä pelkkinä turistioppaasta kopioitavina kuvauksina.

Roomalaisten kattoterassit ovat ihania


Oman haasteensa kesäiselle tutkimusmatkalle Roomaan tuo näännyttävä helle, jossa tarpominen ei ole herkkua aikuiselle, 3v. lapsesta puhumattakaan. Mieheni ansaitsee super-aviomiehen tittelin kärsivällisyydestään. Hän on pohjoisitalialainen, eikä oppinut 15 Rooman seudulla viettämänsä vuoden aikana edes sietämään Roomaa ja sen elämäntyyliä. Myönnettävä on näin kolmen Pohjois-Italiassa vietetyn vuoden jälkeen, että eroja löytyy. Minulle paluu Roomaan oli ihana, nostalginen matka myös omaan nuoruuteeni ja niihin elämänvaiheisiin, jolloin aikuinen identiteettini on suureksi osaksi muokkautunut nykyiselleen. Miehelleni 35 asteessa kävely (uhmaikäiseksi tosin yllättävän lungisti ottaneen) Neidin ja puolet ajasta omituisesti ääneen mumisseen ja keskelle tietä muistiinpanoja kirjoittamaan pysähtyneen vaimon kanssa tuntui varmaan joltain karman rangaistukselta edellisessä elämässä tehdyistä tihutöistä.

Villa Torlonia oli Mussolinin Rooman kämppä


Onneksi mieheni on kuitenkin jaksanut osoittaa tukensa kirjoittamiseni kanssa niin myötä- kuin vastamäessä. Kirjoittaminen on jo niin vaativaa hommaa, että ellei puoliso jaksa tukea urakassa täysillä, tulee kirjoittamisesta kivireen vetämisestä, enkä totta puhuen tiedä, pääseekö taakan kanssa kovinkaan pitkälle. Sama homma varmaan missä tahansa aikaa ja energiaa vaativassa työssä: joustavuutta vaaditaan koko perheeltä. Minä olen saanut joustaa toki oman osuuteni miehen reissatessa pitkin maailmaa ilman mitään järkeviä aikatauluja. Vastavuoroisuus lienee avainsana avio-onnesta puhuttaessa.

Protestanttinen hautausmaa on must nähtävyys kaikille kalmanhajusta innostuneille. Kuten kuvasta näkyy, sypressi on Italiassa suosituin hautausmaapuu, sillä on parassiitteja loitontavia vaikutuksia. Sypressi siis yhdistetään myös kuolemaan, ja siitä syystä se esiintyy myös esikoisdekkarin nimessä.


Aviollisista hempeilyistä takaisin kirjoittamiseen. Reissu onnistui yli odotusten, siis kirjoittamisen kannalta. Kuten kuvista näkyy, vietimme aikaa lähinnä turisteja vilisevän centro storicon muurien ulkopuolella. Mutta sain paljon materiaalia sekä juonen että kuvausten kannalta. Kirjoittaminen saikin taas uutta kicksiä, jopa siinä määrin, että esikoisen ilmestyminen joskus 10 päivän päästä on meinanut paikoin unohtua! Vaan eiköhän se taas putkahda mieleen Suuren Päivän lähestyessä...

Okei, myönnetään, nuo ekat kuvat olivat sellaisia sievisteltyjä turistiotoksia. Pannaan nyt tähän loppuun mallia siitä, missä me oikeasti kiertelimme Roomassa...


En viitsi panna tähän kuvia kaikista narkkareista ja muista Testaccion katukuvaan olennaisena osana kuuluvista pittoreskeistä kohteista. Sanotaan vain, että ihan joka paikkaan en olisi lapsen kanssa mennyt, jos kirkkaan keskipäivän sijaan olisi ollut ilta tai yö. Centro storicossa sen sijaan on turvallista liikkua myös pimeällä, ja lapsi innostuikin ihan mahdottomasti Campo de Fiorin ja Piazza Navonan yöelämästä ja erityisesti katukauppiaiden myymistä neonvärisistä, lentävistä hyrristä.


Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin...

24 kommenttia:

  1. Kiinnostava raportti! Totta tosiaan kirjoittaminen on sellaista puuhaa, että parisuhde on monesti hätää kärsimässä. Onneksi on noita ymmärtäväisiä kumppaneita jakosalla :D

    VastaaPoista
  2. Totisesti, kirjoittaminen on sen verran kokonaisvaltaista puuhaa, että kyllä se vaatii kumppaniltakin ymmärrystä. Ei riitä, että kirjailija naputtelee koneella mitä oudoimpiin aikoihin, mutta kun pitää kestää vielä se, että toinen viettää lopunkin aikaa mielikuvitusmaailmassaan ja suunnilleen keskustelee ääneen henkilöhahmojen kanssa. :D

    VastaaPoista
  3. Kymmenen päivää?? Milloinkohan on kirjakaupoissa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tulee painosta virallisesti ulos 5.8 jälkeen ja menee suoraan kauppoihin. Voi olla että on valmis jo aiemmin, nutta 5.8 on se virallinen aikaraja painossa. :)

      Poista
  4. Tykkään näistä Italia-postauksista ja -kuvista (takapihojenkin).

    Ei auta muu kuin odotella lukemiseen pääsyä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Italia kiinnostaa! Muistan muuten kuinka ihmeissään entinen avomieheni oli, kun hän esitteli minulle Roomaa, ja minua kiinnosti turistinähtävyyksiä enemmän periferia ja muut vähemmän pittoreskit paikat :D

      Sama ihmettely koski parasta kaveriani, kun hän tuli luoksemme Roomaan ja halusi nähdä sitä "oikeaa Roomaa" :D Meillä suomalaisilla on selvästikin hinku tosiaan nähdä muutakin kuin pelkkiä turistinähtävyyksiä, ja itsekin ajattelin ihan dekkariakin kirjoittaessa, että lukijoita kiinnostavat varmasti myös ne vähemmän tunnetut ja hohdokkaat hoodit pelkkien turistikirjojen hehkuttamien paikkojen sijaan :)

      Poista
  5. Minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt "nähtävyyksien katselua". Suurin osa nähtävyyksistä on tosi ankeita, jotain patsaita, ei-niin-kauniita kirkkoja jne. Siis en sano, etteikö patsas tai kirkko voisi olla upea, mutta suurin osa niistä ei ole mitenkään erityisiä. Ja tosi hienoa ottaa itsestään kuva Eiffel-tornin edessä, herättää varmasti suurta kateutta kavereissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on varmasti myös sellaisia nähtävyyksiä, joilla ei ole sen kummempaa esteettistä arvoa. Täytyy kyllä sanoa, että Roomassa suurin osa nähtävyyksistä puoltaa paikkaansa, niin San Pietro kuin Pantheon ovat kiinnostavia jp arkkitehtuuristen ykistyiskohtien puolesta, monilla nähtävyyksillä on sitten paljon myös ihan historiallista arvoa kaiken kontekstinsakin puolesta, vaikka esim. Forum Romanumista ei paljoa enää jäljellä olekaan, niin hyvällä mielikuvituksella kykenee kuitenkin kuvittelmaan ja saamaan jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä se alunperin näytti.

      Mutta joo, kuvat Colosseumin tai Pisan tornin edessä ovat sen verran yllätyksettömiä, että minä ainakin etsin mieluummin jonkun omaperäisemmän kuvauksen kohteen. Jos vain jaksan :)

      Poista
    2. Minusta suuri osa nähtävyyksistä taas on todella kauniita. Itse asiassa ei juuri tule ankeita nähtävyyksiä mieleen, paitsi ehkä entiset keskitysleirit tai vastaavat. Esimerkiksi Pariisin nähtävyydet ovat minulle esteettisiä elämyksiä, joista jaksan nauttia yhä uudelleen. Ja sama pätee Roomaan!

      Sikäli olen Maijan kanssa samoilla linjoilla, että usein teknisesti paremman kuvan nähtävyydestä saisi ostamalla postikortin kuin kuvaamalla itse usein hieman tärähtäneen tai muuten vaan mielikuvituksettoman otoksen siitä nähtävyydestä. Kuinkahan monia miljardeja kuvia Eiffelistäkin on olemassa? Ja joka hetki otetaan lisää. :)

      Poista
    3. joo, vähän sama asia kuin ihmiset, jotka ostavat ihan millaisen "aidon" taulun tahansa mieluummin kuin jäljennöksen, vaikka hyvin tehty jäljennös olisikin periaatteessa kaikin puolin taidokkaampi ja kuniimpi kuin jonkun itse tekemä söherrys :)

      Poista
    4. Mielenkiintoisia näkemyksiä...

      Poista
  6. Minä pidän todella paljon valokuvaamisesta, joten on hauska katsoa millaisia kuvia muut nappaavat. Vaikka kyllä varmaan ottaisin kuvan myös Eiffel-tornista ja Colosseumistakin, jos vain niitä pääsisin paikan päälle katsomaan, sen verran olisin turisti. :) Kirjasihan on ihan kohta kaupoissa, mahtaa olla jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä valokuvaan periaatteessa myös mielelläni, toisaalta joskus huomaan, että jos valokuvaa liian innokkaasti, jäävät useimmat aistielämykset kokematta. Miettii siis liikaa tulevaisuutta ja sitä,millainen valokuvasta tulee sens ijaan, että keskittyisi nauttimaan hetkestä ja siitä näystä edessään.

      Poista
  7. Upeita etenkin nuo viimeiset kuvat. Oliko se pöytäliina? Ulkona kuivuva pyykki ♥ ja nämä ihanat, kärsivälliset miehemme ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vipat kuvat olivat myös antoisimpia dekkarin kannalta ;D Siinä kaiteella taitaa lepattaa jonkinlainen protestibanderolli, jossa kerrotaan tilojen olevan vallatut tms.

      Via Giulian etsivätoimiston sisäpihan parevkkeilla nimenomaan tuuli heiluttelee lakanoita :)

      Ja todellakin nämä kärsivälliset miehet <3

      Poista
    2. No, niipä tietysti. Näin kirjaimet kirjailuina. Protestibanderolli pöytäliinana olisikin jotakin! :D Minä näen tuolla asuvan jonkun unohtuneen mummon, mutta Italiassa mummoja ei taideta niin vain unohdella. Onneksi.

      Ihana miljöö etsivätoimistolla. Tuulessa heiluvat lakanat...

      Poista
  8. Vera, se kaikki on vastavuoroisuutta. En minäkään voisi muuten tätä blogiani naputtaa ja nyt vielä miehen lomallaKIN. Hän on tänään imuroinut ja laittanut safkan;-) Hoitanut vanhaa koiruuttamme etc. Toisaalta hän on usein työmatkoilla jopa viikonkin ja se kaikki on jatkunut aina eli myös silloin kun minä olin kotona lasten kanssa ja Merillä vielä ne kaikki allergiat...

    Vastasin sulle pitkästi. Sitten tuli Amma suosittelemaan yhtä suomalaista dekkaristia ja muistin heti, mitä kolmea asiaa inhoan dekkareissa: yhteiskunnallista sanomaa, huumejuttuja ja liikaa polisiityöhön keskittymistä. Jos voisin lukea aina vain dekkaria, jossa ollaan yli puolet murhaajan pään sisällä, se olisi auvoa.

    Tiedän, että en pystynyt vastaamaan Slaughteriin tyhjentävästi, mutta se johtuu varmaan siitä, että välillä olen häneen niin koukussa ja sitten taas vähän etäämmällä.

    Keskity sinä nyt vain kirjoittamiseen etc.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Muistan ensimmäisen ajomme Italiaan, ja mistä tiesi, että raja on ylitetty: Italiassa riippui pyykkinaruja talosta toiseen ja niillä pyykkiä liehumassa ja muistan vielä, että oli sunnuntai...

      Poista
  9. Leena, päinvastoin, sain hyvän käsityksen Slaughterista, ja se auttoi vähän siinä, millaisia odotuksia itselläni on nyt Will Trent -sarjaa kohtaan. Olen nimittäin koukussa Pelon huoneen jälkeen :D

    Sarjadekkareissa on kyllä se paha puoli, että enenn pitkää ne alkavat menettää kipinäänsä. Vain Colin Dexterillä ei ole mielestäni näin käynyt, ei myöskään P.D Jamesillä, mutta tiedän, ettet itse tykännyt niistä viimeisistä.

    En tiedä, uskallanko suositella sinulle Kathy Reichsia. En nimittäin ole lukenut vielä kaikkia. Ensimmäisestä (Jäinen pelko) en innostunut erityisesti, siinä oli paljon esikoisteoksen virheitä, joille tosin täytyy olla armollinen, koska joku naputtaa niistä omanikin suhteen ihan varmasti :D Mutta liikaa henkilöitä heti alussa (minä en mene helposti sekaisin, mutta nyt menin), tarina käynnistyy hitaasti, kun keskitytään esittelemään päähenkilöä jne. Mutta plussaa olivat ehdottomasti ympäristönkuvaus (Ranskankielinen Kanada) sekä asiantunteva oikeusantropolgin työn kuvaaminen.

    Toinen osa (Pyhimyksen hauta) oli sen sijaan minusta suurin piirtein täydellinen. Ympäristökuvaus oli uskomattoman herkullista, talvisen Kandan lisäksi hän kertoo kuumasta Etelä-Carolinasta, ja tällä kertaa henkilötkin esiteltiin maltillisemmin, lisäksi tuli kiinnstavaa romanttista sivujuonta jne. Ainoa pieni miinus tuli liiankin ykistyiskohtaisesta työkuvauksesta, minulle ruumiiden vammoja ja niiden tutkimista ja mätänemisprosessia ei tarvitse kuvata niin yksityiskohtaisesti, olen niitä jo opiskellut alan oppikirjoista ja muutenkaan en ole verta ja suolenpätkiä -genren ystävä. Mutta kaikki muu oli mielestäni hyvää, tai siis oikeastaan loistavaa.

    Mutta en uskalla silti suositella. Jos kuitenkin kokeilet, niin et saa luovuttaa ekan jälkeen, vaan myös toinen on luettava, ennen kuin saat sanoa lopullisen mielipiteesi :D

    VastaaPoista
  10. Tajusin justiinsa, että pitää mennä ostamaan sun kirja. Onko siitä julkaistu vielä yhtään arvostelua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kirja on kaupoissa viikon lopulla. Se tuli vissiin painosta lauantaina, tänään maanantaina kirjat kärrätään kirjavälitykseen ja sieltä eteenpäin kirjakauppoihin. Iik, arvosteluja ei ole vielä tullut, kirjaa ei ole kyllä siis vielä ehtinyt kukaan lukeakaan :)

      Poista
    2. Ok! Hyvä tietää niin en turhaa mene vielä etsimään. Huomenna oli tarkoitus mennä kirjakauppaan. Kirjaa myydään varmaan Suomalaisessa? Kiva kun on lukemista viikonlopuksi :-) Tenttikirjojen lisäksi ja niiden välttelemiseksi!

      Poista

Kiva kun kävit!