perjantai 29. kesäkuuta 2012

Meren kohina korvissa

Kirjailija-sivuillani FB:ssä käyneet ovatkin jo nähneet muutamia kuvakollaaseja kesäkuun pyrähdyksistämme Ligurian rannikolle. Piemontessahan ei ole edes suuria järviä, joissa molskia kesäkuumalla, joten Liguria on täynnä piemontelaisia, ja sinne mekin suuntaamme, kun rantsuun haluamme. Liguria on parin tunnin ajomatkan päässä Torinosta, joten aivan päiväseltään siellä ei käy, mutta parikin yötä takaa kolme rantapäivää meille, jotka emme pitkiä lomia pidä edes kesällä.

I just love the clean fresh sea water in Liguria

Paikka, jossa käymme, on nimeltään Alassio. Merivesi on puhdasta, itse asiassa useimmiten kristallinkirkasta. Miniläppäri on tietenkin aina mukana, myös rannalla. Kirjoittaminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Kirjailijalla ei ole varsinaista työaikaa, vaan kirjoitetaan silloin, kun on kirjoittamista. Tai käytännössä kirjoitetaan aina silloin kuin on mahdollisuus. Erityisesti lapsen nukkuessa täytyy vapaat hetket käyttää hyödyksi tarkoin. Televisio on minulle pelkkä sana, en tiedä kuinka monta vuotta on siitä, kun olen viimeksi seurannut jotain tv-sarjaa. Uutisetkin luen mieluummin netistä.

Joka päivä on kirjoituspäivä, vain kirjoittamiseen käytetty aika vaihtelee. Joskus riittää tunti tai pari, joskus istun koneen äärellä 8-12 tuntia. Onneksi mieheni ymmärtää tämän ja itse asiassa arvostaa suuresti sitä, että omistaudun kirjoittamiselle. Editoinnin aikaan heräsin välillä kolmelta aamuyöllä kirjoittamaan. A writer's gotta do what a writers' gotta do. Se on selvä, että kirjoittamisessa täkeintä on sitoutuminen hommaan. Ja hyvät istumalihakset. Ne tässä hommassa eniten kuluvat. Inspiraatiota ei ole varaa odottaa, muusa saattaa kierrellä ihan muualla päin maailmaa, eikä tekstiä synny, jos vain sitä jumalallista innoitusta odottelee. Kirjoittamisessa on vain yksi sääntö: KIRJOITA. Se on ihan niin simppeliä. Ja samalla niin jumalattoman vaikeaa.

A writers never goes anywhere without her laptop

Mutta kuuluu elämään toki muutakin kuin kirjoittaminen. Kuten ruoka.

Well, Italy's not only sea and sun. It's also great food.

Maistoin ensimmäista kertaa elämässäni ostereita. Tai, maistoin ja maistoin. Eiväthän ne oikeasti maistu yhtään miltään.


Eikä tullut edes mitään kammottavaa mahatautia tai muuta tuollaisista raakojen merenelävien syönnistä. Sen sijaan olen kärsinyt taas vaihteeksi alhaisesta verenpaineesta. Kun lukemat huitelevat 105/55 tienoilla ja syke on 40-50 välillä, niin tässä kuumassa ja ksoteassa ilmastossa tulee väkisinkin hinku viileiden merituulien ääreen.


Hotellimme parvekkeelta oli kivat maisemat.

Yep, that's me.

Ligurian rannikon näköalat ovat kyllä vailla vertaa. Tai no, Amalfin rannikko on kyllä ihan kilpailukykyinen jylhyydesään.

The view is just amazing.


Huh, nyt sitten kärvistellään täällä Alppien juurella ihan hirveää hellettä. Ja odotellaan miehen seuraavaa useamman päivän vapaata niin, että pääsemme taas viilentymään merivedessä.

 I just want to turn there as soon as possible. It's so hot in Turin and so fresh and nice by the sea.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Arpa on heitetty

Kuolema sypressin varjossa lähti tänään painoon. Kääk! Stop the press! Sivulla 69,5 on vielä pilkkuvirhe! Tai sitten ei. Sen verran tarkkaan teksti tuli syynättyä niin minun, kustannustoimittajan kuin oikolukijankin toimesta.

Huh hellettä! Editointi on totisesti ollut yllättävän rankkaa. Kun näkee tekstin sivuilla punaisia merkintöjä, tulee melkoinen luuseriolo. Ei käy heti mielessä, että kaikki se, jota ei ole punamerkitty, onkin periaatteessa hyvää. Kiitollisuudenvelka kärsivällistä kustannustoimittajaa kohtaan kasvaa sivu sivulta. Mistä oikein on syntynyt usko ja luottamus siihen, että tästä sekasotkusta saadaan joskus aikaiseksi kirja? Mikä tekstissä on kustannustoimittajaa oikein edes viehättänyt, kun kerran noin monta mutkaista lausetta on pantava suoremmaksi?

Sitten saan taittoversion luettavakseni. Siis sen version, joka näyttää, miten teksti kirjassa asetellaan sivuille. Sekin luetaan läpi muutamaan otteeseen. Ihmettelen itseäni, kun silmäni poimivat pilkkuvirheitä sieltä ja toisia täältä. Minähän olen aina ollut moisille pikkuseikoille täysin sokea. Mutta pilkkuvirheistä viis. Taittoversiota lukiessa aikaisempi paniikki alkaa hälvetä. Kyyneleet nousevat silmiin. Yhdestä pienestä juoksulenkin kuvauksesta alkunsa saaneesta käsikirjoituksesta on tulossa kirja. Taittovedoksen lukeminen ensimmäistä kertaa on yllättävän liikuttava hetki. Ei se nyt aivan sama ole kuin lapsen näkeminen ultraäänikuvassa ensimmäistä kertaa, mutta ei tunne kauhean kaukanakaan ole. Henkinen vauva alkaa olla jo synnytyskanavassa. Kätilönä on toiminut uskomattoman lahjakas, tarkka ja kokenut toimituspäällikkö Nina Gimishanov.



Luen taittovedosta vielä kahdelta yöllä. En pelkästä velvollisuudentunteesta, vaan siksi, että huomaan haluavani tietää, kuinka päähenkilön käy. Hämmästyn, kun käsitän tarinan tempaisseen minut mukaansa. Olen lukenut niin kauan punaisilla merkinnöillä koristeltua versiota, etten ole kyennyt lukemaan tekstiä kokonaisuutena. Tarinana. Nyt sen sijaan luen. Seesteinen olo valtaa mielen, kun käsitän kirjan olevan valmis. Tällainen se on. Dekkari, jollaisen olen halunnut aina kirjoittaa. Dekkarin, jollaisen lukisin itse mielelläni.

Se ei ole vauhdikas trilleri. Siinä ei ole nerokasta ja hämmästyttävää juonikuviota maailmankaikkeuden polttavimmista salaisuuksista. Se on kirja ihmisistä. Epäröinnistä, valinnoista, seurauksista. Siinä tuoksuu nykyinen kotimaani Italia, siinä puhutaan italialaisten suulla, siinä nautitaan ruoasta niin kuin italialaiset tekevät. Jossain määrin se kuvaa tätä maailmaa. Ja toisaalta on täysin omaa keksintöäni.

Siinä se on. Mamin henkinen vauva. Matkalla painoon. Olo on uupunut, mutta onnellinen. Ihan kuten synnytyksen jälkeen.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Väliaikatiedotus

Heti alkuun iso anteeksipyyntö kaikille ihanille kommentoijille, joille en ole "ehtinyt" vastata, vaikka kommentit luenkin sitä mukaa, kun ne tulevat sähköpostiin. Kiitos lomatoivotuksistanne, pikku lomamme tulikin tarpeeseen, mutta palasin lomalta flunssassa. Lisäksi sain heti sekä käännettävää että dekkarin alkuosan editoitavaksi, ja kerta kaikkiaan energiaa vain ei ole riittänyt bloggailuun.Siis pelkkä bloggeriin kirjautuminen on tuntunut ylivoimaisen aikaavievältä puuhalta. Puhtaan työnteon lisäksi olen kärsinyt kevätväsymyksestä, jota allergiaoireet ja flunssa ovat pahentaneet. Kaikki paukut on säästetty editointiin ja käännöksiin, ja blogi on jäänyt luvattoman huonolle hoidolle. Tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni :)

Minullahan on vielä 11+11 kysymystä-haastekin odottamassa, samoin pari muuta haastetta. Todennäköisesti kesäkuun alkupuoli sujuu nyt kuitenkin käännösten ja editoinnin välillä niin, että blogiin tulee pieni tauko.

Kiitos muuten kaikille, jotka olette käyneet äänestämässä dekkarin nimestä! 

Eli toivotan nyt kaikille ihanaa alkukesää, kunhan tahti tästä rauhoittuu, niin palaan kyllä Blogistaniaankin :)