lauantai 5. toukokuuta 2012

Miksi haluan julkaista dekkarin?

Tästä kyhäyksestä on turha etsiä mitään kirjallis-filosofisia viisauksia, kunhan jaarittelen ääneen. Ahmu nimittäin kirjoitti jo erittäin hyvän postauksen kirjoittajaelämän ja kirjailijaelämän eroista. Koska ajatukset kuulostivat ihan kuin omiltani sekä ennen kustannussopimusta että sen jälkeen, aloin kehitellä eteenpäin omia motiivejani saada käsikirjoitus julkaistua.

Se nimittäin ei ole aivan sama kuin syy, jonka vuoksi ylipäätään kirjoitan. Minä kirjoitan, koska en osaa olla ilmankaan. Olen kirjoittanut lapsesta saakka, joten kirjoittaminen on jo liian vahva osa identiteettiä, että kykenisin sen yltäni karistamaan. Mutta jos tämä intohimoksi tai neuroottiseksi pakkomielteeksi kutsuttava taipumus olisi ainoa syyni, olisin tyytynyt kirjoittamaan pöytälaatikkoon tai siis tietokoneen sisuksiin hautautuviin Romaani1, Romaani2, Romaani3 jne. kansioihin.

Salapoliisi sisälläni vetääkin heti esiin suurennuslasin ja alkaa etsiä motiiveja. Miksi olen halunnut, että dekkari julkaistaan? Mitä väliä sillä on, lukeeko joku dekkarin vai ei?

Murhan motiiveista suosituimpia ovat raha, kosto ja rakkaus.

Rahako minut sitten on ajanut kirjoittamaan? Odotan dekkarista hittiä, jolla ostan yksityiskoneen ja jakelen omistuskirjoituksia kultaisella Mont Blancilla? Joo, todella realistista, kun katselee kirjailijoiden keskiansioita Suomessa vuonna 2011. Edes apurahaputkeen päässyt kirjailija ei pääse herkuttelemaan tryffeleillä ja sampanjalla vuorokauden ympäri, vaikka joskus apurahasysteemejä kritisoivien kommenteista näin saattaakin päätellä.

Entä kosto? Vaikkapa kateuden sävyttämä sellainen. Ketä kohtaan? Kirjailijoita, jotka ovat saaneet käsiksensä läpi ensiyrittämällä, toisin kuin meikäläinen? Kieltämättä kateus on ollut kautta ihmiskunnan historian hyvä sysäyksen antaja ihan mihin tahansa. Havuja prkle, minähän en hylyistä lannistu vaan kirjoitan tsiljoona kertaa jotain Puhdistusta tai Siivousta tai Imurointia paremman kirjan. Joo, paitsi että en edes suuruudenhulluisimpina hetkinäni ole verrannut dekkariani (tai mitään muutakaan dekkaria, ettei sen puoleen) Puhdistukseen. Eri genre, eri kirjailija, aika lailla erilaiset kokemukset sekä kirjailijana että ihmisenä.

Tästä päästään kirjoituksen siirappiseen osuuteen. Rakkaus. Rakkaus kirjoittamiseen on sellainen klisee, että siihen on jo pakko uskoa. Mutta sen lisäksi jossain kyynisen sarkasmin harrastajan sisäelinten keskellä näyttääkin piileskelevän naurettavan humaani ihmistenrakastaja, joka kuvittelee, että dekkarista voisi olla oikeasti iloa jollekin. Todella noloa, kuka sä oikein luulet olevasi?

No, takaraivossa kummittelee muistoja muutamista haastavimmista elämänvaiheista, jolloin itse ammensin lohtua dekkareista. Aivan niin. Ajatusten keskittäminen johonkin aivan muuhun kuin energiaa syöviin, ahdistaviinkin mietteisiin oli oikeasti avuksi. Joskus taas olen päässyt dekkarin avulla pienelle pakomatkalle päällekaatuvasta arjesta. Joskus taas elämä on ollut vain niin kertakaikkisen tylsää, että on ollut ihanaa lukea jonkun toisen elämästä, varsinkin, kun se on ollut kirjan sivuilla oikeasti niin jännittävää, että olen aamulla herännyt normaalia aikaisemmin vain siksi, että pääsen jatkamaan tarinaa.

Jep. Tämä se taitaa olla. Paras motiivi ihan mihin tahansa. Rakkaus. Minulla oli kirjoittaessani mielikuva kotiin rankan työpäivän saatteeksi palaavasta arjen sankarista, joka ottaa esiin suklaalevyn tai viinilasillisen, nostaa jalat sohvalle, tarttuu kirjaan ja huokaisee helpotuksesta. Dekkarini nojautuu aika vahvasti ns. cozy mysteries -perinteeseen, jossa ei mässäillä verisillä yksityiskohdilla, vaan murhat ratkotaan "siististi" ja ahdistusta herättämättä mielellään suhteellisen pienessä, suljetussakin ympäristössä. Tämän alalajin dekkareihin kuuluu omalta osaltaan vahvasti myös ruoka ja siitä kertominen. Sanoisin, että dekkarini ammentaa sisältönsä 60/70 prosenttisesti cozy mysteries - genrelle ominaisista elementeistä. Ok, koska pidän myös vauhdikkaammista dekkareista, halusin mukaan myös ripauksen jännitystä, mutta kiihkeätempoiseksi ja inhorealistiseksi trilleriksi romaania ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua.

Kyllä. Minä kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista. Mutta halusin julkaista, koska rakastan ihmisiä. Ja rakastan ajatusta siitä, että minun nautintoni hedelmästä eli kirjasta voisi olla iloa jollekulle toiselle. Koelukijoiden palautteet herättivät sisälläni sellaisen riemun, että niistä ammensi voimaa omaan elämään ja kirjoittamiseen kuukausiksi eteenpäin.

Matka jatkuu. Pian kirjasta voi olla iloa toisillekin. Ja jos romaanin tunnelma ei ollutkaan mieleinen, sillä voi aina heittää vesilintua. Mutta kirjan monikäyttöisyydestä kannattaa ehkä postata erikseen. Leppoisaa viikonloppua kaikille, toivottavasti hyvien kirjojenkin parissa!


16 kommenttia:

  1. kerron luettuani, toiko kirjasi minulle iloa, mutta epäilen, että kyllä. lukijana luen kirjoja, dekkareitakin, juuri siksi, että se vie omasta elämänpiiristä muihin maihin ja aikoihin, muihin ihmiskohtaloihin ja sosiaalisiin ympyröihin. dekkarissa on vielä se tarina, jonka ympärillä kerronta pysyy tiukasti ja pitää mielenkiinnon vireillä. en edes aktiivisesti etsi murhaaja, annan tarinan viedä. joten jo pelkästään miljöönsä vuoksi kirjasi tulee varmasti kiehtomaan minua. siitä mitä olen sinun kirjoituksiasi lukenut, uskon myös tarinankertomisesi vievän mukanaan. odotan jännityksellä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innokkaana kommentteja! Minäkin tykkään kirjoista, jotka tapahtuvat uusissa kulttuureissa, tykkään myös oppia kirjoista, vaikka ne olisivatkin viihdettä. Siihen olen pyrkinyt myös omallani!

      Poista
  2. Tuo kosto-motiivi olisi kyllä hauska ;-) Olen pohtinut tätä aihetta paljon myös itse, minulle päällimmäiset motiivit ovat aika samankaltaisia, halusin jakaa kirjallani viihdettä. Toinen motiivini oli palautteen saaminen, enää ei riittänyt pelkästään koelukijoiden kommentit.
    Tiedän jo nyt, että kirjasi tulee toimimaan kohdallani juuri kuvailemallasi tavalla. Dekkari ja vielä Italiassa, yhdessä lempimaistani. Näin kevään kynnyksellä tuntuu hullunkuriselta sanoa, mutta tässä mielessä odotan syksyä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Ensi viikolla muuten julkistetaan kirjan nimi-kilpailu, panen siitä sitten linkkiä, kun kilpailu aukeaa, siellä on myös linkki lukunäytteeseen, joka on dekkarin alusta. :)

      Poista
    2. Tämä löytyy nyt sieltä!!!
      Ykkösvaihtoehto on minun suosikkini valmiiden joukosta, mutta kilpailuun ehdotan jotain uutta (täytyy todistella itsellensä olevansa luova). Aivan mahtava lukunäyte, koukutti jo ensimmäisillä lauseillaan. Miten ihmeessä maltan syksyyn :-)
      Ja onneksi olkoon Vera, tästä tulee menestys!

      Poista
  3. Kiva kirjoitus. Rakkaus kirjoittamiseen ja ihmisiin on kai tärkeintä. Kiva myöskin kuulla, ettei dekkarissasi mässäillä liikaa verisillä yksityiskohdilla, koska minua sellaiset eivät viihdytä... ehkä enemmänkin ahdistavat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi öh tämän bloggerin kanssa, kommenttisikin oli kadonnut jonnekin, ja huomasin vasta nyt!

      Kiitos, kiva jos tykkäsit, ja olet samaa mieltä tuosta rakkaudesta kirjoittamiseen. Ehkä siitä kumpuaa myös tuo tyylini, en halunnut todellakaan ahdistaa lukijoita, vaan pikemminkin tarjota jotain pontta oman seesteisyyde kasvattamiseen!

      Poista
  4. Arvostan todella paljon sitä, että kirjoitat cozy mysteries -genreä (tämä oli muuten ihan uusi termi mulle!). Olen lukenut viime vuosina vähän dekkareita, koska kaikki vanhat on jo koluttu läpi ja äijä/verimättö/yhteiskuntakriittiset dekkarit eivät vaan iske. Vaikka pidän dekkareista, olen aika pehmo. Odotan myös innolla sitä Italian ominaistuoksua, joka varmasti pukkaa kirjan sivuilta läpi. :)

    Olikohan se Salla (Sallan Lukupäiväkirjasta), joka sanoi Morren maailmassa, että usein esikoiskirjailijat valittavat, että kukaan ei kirjoita mitään hyvää luettavaa, joten kirjoittavat sitä itse. Olen varmaan itsekin sanonut jotain sen suuntaista... :) Tämän voisi ymmärtää kostokategoriaan kuuluvana syynä, mutta oikeastihan motiivina on silloin rakkaus. Se on rakkautta johonkin genreen ja halua tarjota lukijoille juuri tietynlainen lukuelämys. Tottakai siinä on mukana pientä omahyväisyyttä ja megalomaniaa, kun kirjailija kuvittelee, että tottahan toki juuri hän tietää, mikä on parasta viihdettä. Kyseisen kirjailijan omat teokset. :D Mutta ehkä tämä voidaan antaa anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä muuten, että ei mua fantasian puolella verimättö haittaa. Ehkä se on se, että dekkarit kertoo niin paljon ihmisluonnosta. Ehkä ne verimättödekkarit tulee liian lähelle todellisuutta ja se masentaa?

      Poista
    2. Minun oli pakko tän sinun kommentin jälkeen käydä vielä oikein tarkistamassa cozies'n virallinen määritelmä :D Ja rupesi naurattamaan, kun kävin yksi ominaisuus kerrallaan läpi niitä, ja huomasin, että minun dekkarissani todella on paljon ammennettu tästä dekkarin alalajista. Mutta ei kaikkea! Siksi sanoisin, että 60-70%, koska tämä dekkarin oli tarkoitus kuvastaa ennen kaikkea omaa dekkarimakuani, ja minä tykkään kuitenkin myös sopivissa määrin jännityksestä ja "tosi elämänkin" kuvauksesta. Ja vaikka toinen on kesken, niin siinä tämä cozy mystery elementti on tälla hetkellä vähemmän, mutta senhän näkee vielä, kuinka se tästä muokkautuu :) La donna e' mobile ja kirjailijatar vieläkin oikullisempi :D

      Minä kyllä löydän paljonkin hyvää luettavaa (ja joo, Salla mainitsi joistakuista esikoiskirjailijoista, jotka sanovat, etteivät lue kotimaista kirjallisuutta, koska kukaan ei kirjoita hyvin, joten he kirjoittavat sitten itse), mutta suomalaisissa dekkareissa cozy mystery on kyllä ehdottoman aliedustettuna. Ainoa, joka näin äkkiseltään tulee mieleen, on Outi Pakkanen, joka ehkä parhaiten genreä edustaa.

      Ja pakko kai kirjailijoille on megalomania antaa anteeksi, koska muuten syytettyjen penkillä istuisivat kaikki väkertäjät :D

      Uskon, että olet oikeassa fantasian ja dekkareiden verenvuodatuksen eroista: dekkarit kuitenkin vaikuttavat realistisemmilta, tapahtuvat tässä maailmassa ja muistuttavat siksi liian vahvasti, mihin me tavallisetkin ihmiset olemme kykeneväisiä.

      Poista
  5. Kirjasi kuulostaa juuri sellaiselta dekkarilta, jollaisia tykkään lukea :). En pidä liian raaoista kuvauksista, vaan juurikin "kotoisista mysteereistä". Onko kirjastasi mahdollisesti tulossa ns. ennakkokappaletta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että rauhallisemmillekin dekkareille voi Suomesta löytää lukijoita. :) Ennakkokappaleista ei ole ollut toistaiseksi mitään puhetta, käsittääkseni arvostelukappaleita Gummerus lähettää pyydettäessä, mutta jos tarkoitit niitä kannettomia, oikovedoksen kaltaisia kipaleita, niin en tiedä tehdäänkö niitä muille kuin kirjailijalle itselleen oikolukua varten. Yritän muistaa kysyä huomenna, kun tapaan kustantamon väkeä, ja vastaan sitten tähän :) Tosin huomenna on ensimmäinen kerta, kun tapaan livenä Gummeruslaisia, niin että voi olla, etten muista siinä tohinassa enää edes omaa nimeäni. Mutta yritän muistaa! :)

      Poista
  6. Oh noes, ei-verinen dekkari... tästä tuleekin suurempi haaste kuin kuvittelin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah, tämä olikin sinulle henkilökohtaisesti suunniteltu testi :D Ihan sinua varten panin sinne pari veripisaraakin, saa nähdä huomaatko niitä? :D

      Poista
  7. Jep, ehkä se on jonkinlainen jakamisen ilo? Kuvittelen, että olen keksinyt vetävän ja hienon tarinan ja ajattelen, että hei jees, joku muukin voisi tykätä tästä! Onko kirjailija siis äärimmäisen epäitsekäs, kun kuluttaa lukemattoman määrän työtunteja, koska haluaa tuottaa iloa toisille? No, tuottaa se kirjoittaminen iloa myös itselleni, joten ehkä tämä ei ole ihan niin yksiselitteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen liian freudilainen uskoakseni epäitsekkyyteen. Mutta ehkä se onkin kirjoittamisen parhaita puolia, että tosiaan voi itsekkäästi nauttia sellaisesta, josta saattaa olla iloa myös muille. :)

      Poista

Kiva kun kävit!