Aktiiviset FB-ihmiset ja muuten vain sivistyneet dekkarifanit ovat saattaneet jo huomata, että dekkarini nimikilpailu on parhaillaan käynnissä. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 20 allekirjoittaneen nimmarillaan pilaamaa dekkaria, mutta siis vain yksi dekkari per nuppi, ei niin, että yksi ainoa joutuu raahaamaan kotiinsa 20 kpl dekkariani. Kisassa voi valita kolmen vaihtoehdon välillä tai sitten voi jättää aivan ikioman ehdotuksensa dekkarin nimeksi. Jos tällainen lukijan ehdotus tuntuu tuomaristosta (johon satun kuulumaan, eli kaikki korruptiolahjukset tähän blogiin... :D) parhaimmalta, niin voittaja saa dekkarini lisäksi myös vinon pinon muita Gummeruksen kirjoja lahjaksi. Kilpailusivulle pääset täältä.
Dekkariseuran haastattelussa sivusinkin jo tämän nimikilpailun taustaa. Voi tulla monille lukijoille yllätyksenä, että nimen valitseminen kirjailijan ja kustantamon välisenä tiimityönä on kustannusalalla pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kirjailijan käsikirjoitukselle antama työnimi pääsee vain harvoin sellaisenaan koristamaan kirjan kantta. Minä olen sitten vielä ihan toivoton tapaus, koska otsikoiden keksiminen aiheuttaa suoranaista ahdistusta, kirjan nimestä puhumattakaan. Minusta on ollut ihan ok lähettää käsis kustantamoon otsikolla "Esikoisdekkari vailla nimeä". Sittemmin olen kyllä kehittynyt eteenpäin, eli nimeän käsikset koneella joko romaani 1, romaani2, tai joskus romsku 1 tai romsku2 tai vaihtoehtoisesti dekkari1, dekkari 2. Viime aikoina luovuus on kukoistanut ja uusi käsis kulkee nimellä "roomalaisdek. vol1".
Eli kun kustannustoimittaja kysyi, mitä mieltä olisin tällaisesta kilpailusta, innostuin välittömästi. Kuten aika moni on havainnut, olen suht aktiivinen somessa ja tykkäsin heti ajatuksesta, että potentiaaliset lukijat pääsisivät itsekin vaikuttamaan kirjan nimeen. Ok, myönnetään, että koin helpotusta, kun tajusin, etten joudukaan aivan yksin päättämään nimeä. Olin toki kysyttäessä antanut kustantamolle miljoona kahdeksansataaseitsemän ehdotusta, jotka eivät siis ollet kaikki tyyliin dekkari1, dekkari 2.... dekkari 1000807. Aika järkkyjä ne ehdotukseni varmaan olivat, mutta yksi oli kuulemma niin hyvä, että kun kustannustoimittajien tiimi testasi sitä kustantamon sisäisessä äänestyksessä, se sijoittui niin hyvin, että se päätettiin panna myös vaihtoehdoksi tuohon kisaan.
Olen hirvittävän utelias luonteeltani, ja kun kysymyksessä on vielä esikoisdekkari, niin kutkuttaa kamalasti tietää, että a) mikä noista valmiista vaihtoehdoista on suosituin b) millaisia ehdotuksia on annettu. Olisi metkaa, jos joku ihan uusista aiheuttaisi "kuinka emme itse tulleet ajatelleeksi" oivalluksen.
Muutamat ihanan avuliaat lukijat ovat jo lähestyneet minua ja kertoneetkin ehdotuksensa. Houkuttelevia ja iskeviä nimiä, joita en itse kerta kaikkiaan olisi tullut ajatelleeksi. Kilpailuun on kuitenkin osallistuttavan tuon linkissä aukeavan kilpailusivun kautta, koska en tuomaroi yksin.
Kiitos hirmuisesti kaikille, jotka olette jo ehtineet auttaa dekkaristia pulassa sekä etukäteen niille, jotka vielä haluatte auttaa. Olen teille hyvin, hyvin kiitollinen.
Ja toivotan ihanaa loppuviikkoa, minä menen pakkaamaan laukkuja, kun huomenna olisi tarkoitus lähteä pariksi päiväksi Ligurian rannikolle!

Oikein ihanaa matkaa :)
VastaaPoistaKiitos, oli ihana :)
PoistaKävinkin laittamassa oman valintani.Olen surkea keksimään jopa postauksilleni kunnon nimiä,joten hyvä,että oli se valintajuttu;D
VastaaPoistaMukavaa Ligurian matkaa!
Kiitos, kun osallistuit :)
PoistaUpea kansi, vaikka ei nimeä vielä olekaan :D Hauskaa reissua!
VastaaPoistaTykkään hurjasti kannesta, just sopiva sekoitus uhkaavuutta ja raukeaa, aurinkoista tunnelmaa :)
PoistaKivaa matkaa sinulle! Ja symppaan niin tuota nimiasiaa, olen totaalisurkea keksimään nimiä...
VastaaPoistaJes! Ihana huomata, etten ole ainoa :) Mä muuten luulin kauan, että Kreikkalaiset olivat oikeasti kokoelamsi nimi :)
PoistaDekkariseuran linkin kautta löysin tuohon kisaan jo 8.5. Meniköhän ehdotukseni ihan hukkaputkeen, sillä kilpailu alkaa esitteen mukaan 10.5.? No, kansi on joka tapauksessa kaunis ja syksy lähestyy päivä kerrallaan. Hauskaa matkaa Liguriaan!
VastaaPoistaEi varmasti mennyt, kaikki vastaukset huomioidaan :)
PoistaNimen keksimistä olisi helpottanut, jos tietäisi edes vähän enemmän kirjan sisällöstä. :->
VastaaPoistaMinun antamani nimi on muuten aina kelvannut kustantamolle (nyt kolme tietokirjaa ja kaksi romaania, joista yksi kumpaakin ei tosin ole vielä ilmestynyt). Yhdestä tietokirjanimestä hieman väänsimme kättä, mutta lopulta kaikki olivat tyytyväisiä. Nimi tulee yleensä minulle mieleen joko aivan ensimmäisenä tai sitten vasta ihan viime metreillä.
Heh, eipä se mulla helpottanut edes se sisällön tietäminen :) Onnenpekka, jos ehdotuksesi ovat syntyneet ihan vaivatta, kadehdin suuresti :)
PoistaOhi aiheen, mutta blogissani haaste sinulle =)
VastaaPoistaKiitos haasteesta, palaan siihen hiukan myöhemmin! :)
PoistaVera, olen hiku keksimään nimiä, mutta miten voi, kun ei tiedä, mikä on tarinan pointti?
VastaaPoistaJep, eihän se helppoa ole edes nimi-nikkareille ilman koko käsistä ;) Lähinnä kisassa ideana olikin, että lukijat voivat ääneestää kolmesta kirjaan sopivasta nimestä parhaimmalrta kuulostavan, ja siten osallistua valintaan. Mutta koska sitä ei koskaan tiedä, vaikka joku pystyisi jo ihan vain kirjan esittelytekstin ja eri nimiesimerkkien perusteella keksimään samantyylisen, mutta omaperäisen nimen, niin annettiin myös mahdollisuus ehdottaa ihan omaa nimeä .)
PoistaEn jaksanut täyttää sitä kaikkea, mutta se Kuolema sypressin varjossa on noista paras.
VastaaPoistaPidän kovasti Dexterillä m. siitä 'Kulki kerran metsätie', joka on muuten yksi hänen parhitaan. Ehkä Neidonmurha menee sen ohi...
Aivan mahtava kansi!
Dexterillä on hienoja nimiä, tykkään myös Kainin tyttäristä, mulla on heikkous raamatullisiin viittauksiin :)
PoistaTodella tyylikäs kansi!
VastaaPoistaKiitos, eikä olekin :)
PoistaKiva kilpailu ja upea kirjan kansi, kuten moneen kertaan jo kehuttu :) Kolmesta vaihtoehdosta oma suosikki "Kuolema sypressin varjossa", mutta saa nähdä miten oman ehdotuksen käy ;) Vahingossa löysin blogiisi, tätyy alkaa seurata!
VastaaPoistaHei, onneksi löysin tänne ja vieläpä ajoissa. Rakastan otsikoita!
VastaaPoistaValmiista otsikoista Sypressi on paras, mutta tuo ehkä liikaa mieleen Agatha Christien dekkarit. Tolfa on huonoin, sillä kukaan ei tunnista sitä. Kirjan on tarkoitus myös myydä ja tuntematon mielletään usein huonoksi. Punahuulisesta tytöstä tulee mieleen Helene Schjerfbeckin maalaus, se vie ajatukset väärään suuntaan.
Olisi ollut mukava perehtyä tekstiin ja juoneen tarkemmin, nyt teen ehdotuksen kannen lisäksi seuraavilla vihjeillä:
- ”auringonpaahteinen tarina” (-> otsikossa pitää olla aurinko)
- lukunäytteen perusteella päähenkilöä vaivaa synkkä tapahtuma
- murha koskettaa suurempaa joukkoa (kylää tms.)
Näin ollen otsikossa pitää olla myös varjoja, ne ovat paitsi sypressin varjoja, myös yksilön/yksilöiden sisäisiä varjoja.
Minusta otsikossa pitää olla jotain salaperäistä ja pahaenteistä, joten ehdotan:
Aurinko laskee pitenee varjot
(ehkä ilman pilkkua, joka turhaan katkaisee mielikuvan)