keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Dekkarin nimikilpailu

Aktiiviset FB-ihmiset ja muuten vain sivistyneet dekkarifanit ovat saattaneet jo huomata, että dekkarini nimikilpailu on parhaillaan käynnissä. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 20 allekirjoittaneen nimmarillaan pilaamaa dekkaria, mutta siis vain yksi dekkari per nuppi, ei niin, että yksi ainoa joutuu raahaamaan kotiinsa 20 kpl dekkariani. Kisassa voi valita kolmen vaihtoehdon välillä tai sitten voi jättää aivan ikioman ehdotuksensa dekkarin nimeksi. Jos tällainen lukijan ehdotus tuntuu tuomaristosta (johon satun kuulumaan, eli kaikki korruptiolahjukset tähän blogiin... :D) parhaimmalta, niin voittaja saa dekkarini lisäksi myös vinon pinon muita Gummeruksen kirjoja lahjaksi. Kilpailusivulle pääset täältä.



Dekkariseuran haastattelussa sivusinkin jo tämän nimikilpailun taustaa. Voi tulla monille lukijoille yllätyksenä, että nimen valitseminen kirjailijan ja kustantamon välisenä tiimityönä on kustannusalalla pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kirjailijan käsikirjoitukselle antama työnimi pääsee vain harvoin sellaisenaan koristamaan kirjan kantta. Minä olen sitten vielä ihan toivoton tapaus, koska otsikoiden keksiminen aiheuttaa suoranaista ahdistusta, kirjan nimestä puhumattakaan. Minusta on ollut ihan ok lähettää käsis kustantamoon otsikolla "Esikoisdekkari vailla nimeä". Sittemmin olen kyllä kehittynyt eteenpäin, eli nimeän käsikset koneella joko romaani 1, romaani2, tai joskus romsku 1 tai romsku2 tai vaihtoehtoisesti dekkari1, dekkari 2. Viime aikoina luovuus on kukoistanut ja uusi käsis kulkee nimellä "roomalaisdek. vol1".

Eli kun kustannustoimittaja kysyi, mitä mieltä olisin tällaisesta kilpailusta, innostuin välittömästi. Kuten aika moni on havainnut, olen suht aktiivinen somessa ja tykkäsin heti ajatuksesta, että potentiaaliset lukijat pääsisivät itsekin vaikuttamaan kirjan nimeen. Ok, myönnetään, että koin helpotusta, kun tajusin, etten joudukaan aivan yksin päättämään nimeä. Olin toki kysyttäessä antanut kustantamolle miljoona kahdeksansataaseitsemän ehdotusta, jotka eivät siis ollet kaikki tyyliin dekkari1, dekkari 2.... dekkari 1000807. Aika järkkyjä ne ehdotukseni varmaan olivat, mutta yksi oli kuulemma niin hyvä, että kun kustannustoimittajien tiimi testasi sitä kustantamon sisäisessä äänestyksessä, se sijoittui niin hyvin, että se päätettiin panna myös vaihtoehdoksi tuohon kisaan.

Olen hirvittävän utelias luonteeltani, ja kun kysymyksessä on vielä esikoisdekkari, niin kutkuttaa kamalasti tietää, että a) mikä noista valmiista vaihtoehdoista on suosituin b) millaisia ehdotuksia on annettu. Olisi metkaa, jos joku ihan uusista aiheuttaisi "kuinka emme itse tulleet ajatelleeksi" oivalluksen.

Muutamat ihanan avuliaat lukijat ovat jo lähestyneet minua ja kertoneetkin ehdotuksensa. Houkuttelevia ja iskeviä nimiä, joita en itse kerta kaikkiaan olisi tullut ajatelleeksi. Kilpailuun on kuitenkin osallistuttavan tuon linkissä aukeavan kilpailusivun kautta, koska en tuomaroi yksin.

Kiitos hirmuisesti kaikille, jotka olette jo ehtineet auttaa dekkaristia pulassa sekä etukäteen niille, jotka vielä haluatte auttaa. Olen teille hyvin, hyvin kiitollinen.

Ja toivotan ihanaa loppuviikkoa, minä menen pakkaamaan laukkuja, kun huomenna olisi tarkoitus lähteä pariksi päiväksi Ligurian rannikolle!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Svengiä jengiä Tampereella

Kirjallinen adoptioäitinisiskoni sekä edellisen elämän aikaisessa syntymässä erotettu henkinen kaksoseni Hanna van der Steen ei ainoastaan ole kannustanut ja auttanut minua lukemalla ja kommentoimalla syksyllä 2012 julkaistavan dekkarin käsiksen raakaversiota. Ei, kaiken lisäksi hän on syyllistynyt rikoksista raskaimpaan: hän on tutustuttanut minut myös muihin kirjailijattariin. Eikä siinä kaikki, hävytön kehtasi kutsua minut mukaan Nääsvillessä äitienpäivää edeltävänä lauantaina järjestettyyn kirjailijatar-tapaamiseen. Ettäs kehtaa! Rangaistukseksi olen päättänyt olla hänelle ikuisesti kiitollinen. Siitäs saa, hävyttömän ihana ihminen. Ja loistava kirjailijatar, joka on juuri julkaissut toisen teoksensa, eli Kirouksen.

Kuva: tarjoilijan Hanna van der Steenin kameralla ottama
Aivan ensi alkuun kävimme naurun ja pälpätyksen säestämällä lounaalla (järjestys vastapäivään oikealta vasemmalle) Hanna van der Steenin (Ennustus 2011 ja Kirous 2012, Karisto), Katja Kaukosen (Odelma 2011, Vihkivedet syksy 2012, WSOY) , Anne Tammelinin (Veriveljet e-kirja 2011, Kirjalabyrintti, paperiversio alkuvuodesta 2013) Mia Vänskän (Saattaja 2011, Musta kuu syksy 2012 Atena), Netta Walldénin (Ruben ja rouva Mallamudin tapaus 2011, Ruben ja Harman kartano syksy 2012, WSOY) sekä allekirjoittaneen kanssa. Pöydän päässä olevalla tyhjällä tuolilla istui kulloinkin jokaisen kirjailijan lempihahmo, tosin yritimme pitää Annen Veriveljet säädyllisen välimatkan päässä estääksemme päähenkilöitämme vuotamasta kuiviin ennen lounaan loppua.

Lounaalta matka jatkui Teerenpelin kautta ostoksille sekä Pirkkalaiskirjailijoiden tiloihin, jossa sekä nauru että pälpätys jatkuivat taukoamattomina.Tässä kuvassa testasimme minusta katalogikuvan ottaneen italialaisvalokuvaajan poseerausvinkkejä. Jostain syystä juuri italialaisvahvistus alias allekirjoittanut poseerasi aivan päin honkia.

Kuva Hanna van der Steen, vasemmalta oikealle: Mia Vänskä, Netta Walldén, Anne Tammelin, joku Outo Hyypiö)
Minähän olen sosiaalinen erakko ja mököttävä mörökölli, joka ei käy ihmisten ilmoilla kuin aseella pakotettuna. Ok, edellinen lause saattaa sisältää jonkin verran mielikuvituksensa turvin elatuksensa taskurahansa hankkivalle kirjailijalle sallittavaa liioittelua. Mutta totuus on, ettei minulla ole ollut mahdollisuutta etsiä kirjallisille haihatuksilleni vertaistukea esim. kirjoittajakoulutuksen kautta. Siksi tutustuminen netin kautta muihin samassa jamassa eli kirjailijantaipaleen alkupuoliskolla oleviin kirjailijoihin on ollut jonkin sortin lottovoitto. Todella huikeaa olikin tavata nämä immeiset ihan livenä. Oli todella hassua, koska tuntui siltä, kuin olisin tuntenut heidät jo kauan. Itse asiassa taisin heitä tervehtiäkin tyyliin "Ihana tavata taas!" tai "Voi kun kiva nähdä pitkästä aikaa."

Kun olimme puineet tarpeeksi omia, kirjoittamiseen ja kirjoihin liittyviä juttujamme, siirryimme kuokkimaan tuoreen fantasiakirjailijan, J. S. Meresmaan kirjajulkkareihin. J. S. Meresmaahan on juuri julkaissut Mifongin perinnön, jonka itse luin intopinkona reippaassa tahdissa ja jäin odottamaan kieli pitkällä seuraavaa osaa.

Kuvassa esikoikirjailija J.S. Meresmaa

Uhittelusta huolimatta päivämme ei päätynyt putkaan eikä iltalehtien lööppeihin, joten illansuussa hyvästelin ihanaiset kirjailijattaret ja palasin maitoiltajunalla takaisin Etelä-Pohjanmaalle. Sieltä matka jatkui maanantaina Helsinkiin ja eilen tiistaina lensimme lellikakaran kanssa Milanoon (ihmeiden aika ei ole ohi: 3 v. nukahti ensimmäistä kertaa vauva-aikojen jälkeen lentokoneessa päikkäreille), ja sieltä köröttelimme kotiin Torinon liepeille. Kirjoja ja salmiakkia tursuavan matkalaukun lisäksi sain roppakaupalla kirjailijatarenergiaa ja korvaamattoman arvokasta vertaistukea, joista ammennnan iloa ja lohtua vielä pitkän aikaa.

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

torstai 10. toukokuuta 2012

Haastattelu Dekkariseuran blogissa

Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkasta haastatteli minua Dekkariseuran blogiin. Teimme haastattelun sähköpostin välityksellä. Olin varsin muikeana, kun pääsin vastaamaan kysymyksiin: ne olivat juuri sellaisia, joihin tuleva esikoiskirjailija vastaa silmät innosta palaen. Kiitokset Kirsille kiinnostavista kysymyksistä vielä tätäkin kautta!

Nykymaailmassahan kirjan lisäksi näyttää kiinnostavan myös kirjailija itse ja eritoten kaikki se, millä ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä kirjoittamisen kanssa. Itse olen niin pirskatin utelias, että tavaan taatusti kiinnostuneena kaikki Oksasten ja muiden haastattelut, puhuttiin niissä sitten meikkaamisesta tai kirjoittamisesta. En siis väitä, että on "niin kamalaa" ja "o tempore, o mores", kun kirjailijoilta kysellään myös kirjoittamiseen liittymättömistä jutuista. Minun kaltaisteni lukijoiden tiedonnnälkää sammuttamaanhan noita juttuja kirjoitetaan. Minä esimerkiksi lavertelen kirjallisuuden lisäksi mielihyvin mm. Italiasta, ja kun Italiasta puhutaan, voidaan tietenkin puhua periaatteessa ihan mistä tahansa ruoasta rakkauteen. :)

Mutta ei sille mitään voi, että nimenomaan kirjoista, kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta puhuminen saa lämpimän tunteen ailahtamaan sydänalassa ja hymyn nousemaan huulille. Syke kohoaa aavistuksen verran ja tekisi mieli laulaa. Ilmassa on rakkautta...

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kaino pyyntö bloggareille

Nimittäin nuo kirjaintunnisteet kommentoinnin yhteydessä... ovatko ne todella välttämättömiä? Saatteko todella niin paljon roskapostia, että niitä tarvitaan? Minulle ei ole tullut yli 2 vuoden bloggaajan urani aikana itse asiassa yhtään roskapostia. Toisaalta blogini ei ole mitenkään suosituimpien joukossa, eli ehkä se johtuu vain siitä.

Minullahan noita kirjaintunnisteita ei ole, koska inhoan niitä :) Minulla on jatkuvasti vaikeuksia ymmärtää, mistä kirjaimista on kyse, ja siihen tunnistamiseen kuluu enemmän aikaa kuin itse kommentin kirjoittamiseen, joten usein kommentointihalut tyrehtyvät niihin kirjaintunnisteisiin.

Eivätkä tunnisteet haittaa muita? Vai onko vain minun aivoissani jotain peruuttamattomasti vialla? Voitaisiin perustaa Ilman tunnisteita kuukausi, jolloin bloggaajat voisivat kokeilla, kasvaako kommenttien tai vaihtoehtoisesti roskapostien määrä ilman tunnisteita :) Kuka lähtee mukaan haasteeseen?

Tv. Lievästi lukihäiriöinen, joka mielellään kommentoisi enemmän :)

lauantai 5. toukokuuta 2012

Miksi haluan julkaista dekkarin?

Tästä kyhäyksestä on turha etsiä mitään kirjallis-filosofisia viisauksia, kunhan jaarittelen ääneen. Ahmu nimittäin kirjoitti jo erittäin hyvän postauksen kirjoittajaelämän ja kirjailijaelämän eroista. Koska ajatukset kuulostivat ihan kuin omiltani sekä ennen kustannussopimusta että sen jälkeen, aloin kehitellä eteenpäin omia motiivejani saada käsikirjoitus julkaistua.

Se nimittäin ei ole aivan sama kuin syy, jonka vuoksi ylipäätään kirjoitan. Minä kirjoitan, koska en osaa olla ilmankaan. Olen kirjoittanut lapsesta saakka, joten kirjoittaminen on jo liian vahva osa identiteettiä, että kykenisin sen yltäni karistamaan. Mutta jos tämä intohimoksi tai neuroottiseksi pakkomielteeksi kutsuttava taipumus olisi ainoa syyni, olisin tyytynyt kirjoittamaan pöytälaatikkoon tai siis tietokoneen sisuksiin hautautuviin Romaani1, Romaani2, Romaani3 jne. kansioihin.

Salapoliisi sisälläni vetääkin heti esiin suurennuslasin ja alkaa etsiä motiiveja. Miksi olen halunnut, että dekkari julkaistaan? Mitä väliä sillä on, lukeeko joku dekkarin vai ei?

Murhan motiiveista suosituimpia ovat raha, kosto ja rakkaus.

Rahako minut sitten on ajanut kirjoittamaan? Odotan dekkarista hittiä, jolla ostan yksityiskoneen ja jakelen omistuskirjoituksia kultaisella Mont Blancilla? Joo, todella realistista, kun katselee kirjailijoiden keskiansioita Suomessa vuonna 2011. Edes apurahaputkeen päässyt kirjailija ei pääse herkuttelemaan tryffeleillä ja sampanjalla vuorokauden ympäri, vaikka joskus apurahasysteemejä kritisoivien kommenteista näin saattaakin päätellä.

Entä kosto? Vaikkapa kateuden sävyttämä sellainen. Ketä kohtaan? Kirjailijoita, jotka ovat saaneet käsiksensä läpi ensiyrittämällä, toisin kuin meikäläinen? Kieltämättä kateus on ollut kautta ihmiskunnan historian hyvä sysäyksen antaja ihan mihin tahansa. Havuja prkle, minähän en hylyistä lannistu vaan kirjoitan tsiljoona kertaa jotain Puhdistusta tai Siivousta tai Imurointia paremman kirjan. Joo, paitsi että en edes suuruudenhulluisimpina hetkinäni ole verrannut dekkariani (tai mitään muutakaan dekkaria, ettei sen puoleen) Puhdistukseen. Eri genre, eri kirjailija, aika lailla erilaiset kokemukset sekä kirjailijana että ihmisenä.

Tästä päästään kirjoituksen siirappiseen osuuteen. Rakkaus. Rakkaus kirjoittamiseen on sellainen klisee, että siihen on jo pakko uskoa. Mutta sen lisäksi jossain kyynisen sarkasmin harrastajan sisäelinten keskellä näyttääkin piileskelevän naurettavan humaani ihmistenrakastaja, joka kuvittelee, että dekkarista voisi olla oikeasti iloa jollekin. Todella noloa, kuka sä oikein luulet olevasi?

No, takaraivossa kummittelee muistoja muutamista haastavimmista elämänvaiheista, jolloin itse ammensin lohtua dekkareista. Aivan niin. Ajatusten keskittäminen johonkin aivan muuhun kuin energiaa syöviin, ahdistaviinkin mietteisiin oli oikeasti avuksi. Joskus taas olen päässyt dekkarin avulla pienelle pakomatkalle päällekaatuvasta arjesta. Joskus taas elämä on ollut vain niin kertakaikkisen tylsää, että on ollut ihanaa lukea jonkun toisen elämästä, varsinkin, kun se on ollut kirjan sivuilla oikeasti niin jännittävää, että olen aamulla herännyt normaalia aikaisemmin vain siksi, että pääsen jatkamaan tarinaa.

Jep. Tämä se taitaa olla. Paras motiivi ihan mihin tahansa. Rakkaus. Minulla oli kirjoittaessani mielikuva kotiin rankan työpäivän saatteeksi palaavasta arjen sankarista, joka ottaa esiin suklaalevyn tai viinilasillisen, nostaa jalat sohvalle, tarttuu kirjaan ja huokaisee helpotuksesta. Dekkarini nojautuu aika vahvasti ns. cozy mysteries -perinteeseen, jossa ei mässäillä verisillä yksityiskohdilla, vaan murhat ratkotaan "siististi" ja ahdistusta herättämättä mielellään suhteellisen pienessä, suljetussakin ympäristössä. Tämän alalajin dekkareihin kuuluu omalta osaltaan vahvasti myös ruoka ja siitä kertominen. Sanoisin, että dekkarini ammentaa sisältönsä 60/70 prosenttisesti cozy mysteries - genrelle ominaisista elementeistä. Ok, koska pidän myös vauhdikkaammista dekkareista, halusin mukaan myös ripauksen jännitystä, mutta kiihkeätempoiseksi ja inhorealistiseksi trilleriksi romaania ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua.

Kyllä. Minä kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista. Mutta halusin julkaista, koska rakastan ihmisiä. Ja rakastan ajatusta siitä, että minun nautintoni hedelmästä eli kirjasta voisi olla iloa jollekulle toiselle. Koelukijoiden palautteet herättivät sisälläni sellaisen riemun, että niistä ammensi voimaa omaan elämään ja kirjoittamiseen kuukausiksi eteenpäin.

Matka jatkuu. Pian kirjasta voi olla iloa toisillekin. Ja jos romaanin tunnelma ei ollutkaan mieleinen, sillä voi aina heittää vesilintua. Mutta kirjan monikäyttöisyydestä kannattaa ehkä postata erikseen. Leppoisaa viikonloppua kaikille, toivottavasti hyvien kirjojenkin parissa!


torstai 3. toukokuuta 2012

Hattaroita sinisellä taivaalla

Kun lähdimme Italiasta, siellä oli heinäkuu. Siis Italian huhtikuu vastaa säiltään ja kukkimisiltaan Suomen heinäkuuta. Suomessa talvipomppa on ollut tarpeeseen. Eilen kävimme leikkikentällä, lapsi oli onnessaan mönkiessään hiekassa, minä taas haistaessani männyn pihkan.

Tänään kävin kävelyllä metsässä. Tuli mieleen, ettei suomalaista havumetsää mikään voita, oli vuodenaika mikä tahansa. Humina puiden latvoissa, sielun sinisellä taivaalla lipuvat pilvenhattarat, männyn kaarnasta loistava kevätaurinko. Siitä on pienet onnenhetket tehty.

Suomen loman kunniaksi korkkasin myös Facebookiin perustetut Vera Valan kirjailijasivut. Jos kirjailijapäiviykset eivät häiritse, niin saa käydä tykkäämässä. Sivulla ilmoitan myös kirjan nimikilpailusta ja muusta sellaisesta, kunhan niiden aika on.

Oi, ihana(a) toukokuu(ta)!