tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäismaisema

Mies oli pyhät töissä, niin kuin yleensäkin. Maanantaina sentään pääsimme anoppilaan lounaalle, kun siippa kurvasi kotiin jo puolenpäivän tienoilla. Turha kadehtia lyhyitä työpäiviä, työt päättyivät niin aikaisin siksi, että herätyskin oli ollut viideltä.


Jostain syystä ilmat kylmenevät Italiassa aina pääsiäiseksi. Erityisesti pääsiäismaanantai on monena vuonna ollut harvinaisen kylmä ja sateinen. Samalla se on Italian virallisen piknik-kauden avaus, joka pitäisi kai sitten viettää toppatakkiin pukeutuneena. Me tyydyimme kuitenkin syömään anopin särpimiä sisätilojen lämmössä. Kuten yleensäkin, pöydästä pääsi lopulta ylös vain nostokurjen avulla. Primo piattona olivat anopin parmalaiset tortellit, joiden sisällä oli mangoldi-juustosekoitus. Pääruokia oli peräti kaksi, ensimmäisenä tarjottiin riistalintua, jonka nimen ole autuaasti unohtanut, ja toisena pääruokana sitä perinteisempää karitsaa. Plus sitten lisukkeet. Ja jälkiruoat. Ja suklaamunat. Ja perinteinen italialainen pääsiäiskakku colomba.  Näitä sitten sulatellaan seuraavat viikot.


Viime yön vietin kuunnellen yläkerran naapureiden tuoreinta perheenjäsentä. Jos olette joskus manailleet, kun olette joutuneet heräilemään oman pikkumussukkanne vuoksi yöllä, niin kokeilkaapa naapureiden lapsen vuoksi valvomista. Voin vakuuttaa, että kiristää hermoja vielä tehokkaammin. Omasta lapsesta sentään suurinpiirtein tietää miksi itkee ja saattaapi jopa olla joku poppaskonsti lapsen rauhoittamiseksi, mutta kun seinän takana tai tässä tapauksessa katon yläpuolella itketään tuntikaupalla keskellä yötä, ei voi vedota edes kaiken kärsivään äidinrakkauteensa. Saas nähdä kuinka monta valvottua yötä naapurisopu kantaa.

Öisen valvomisen tuloksena yksi pöydälle, tuolille, pehmolelulle, tyynylle ja lattialle kaatunut puolikas maitolitra sekä pankkikortin kuoletus, kun unohdin pin-numeron. Siis käytän korttia joka päivä noin tsiljoona kertaa, ja yhtäkkiä minulle tuli black out kun yritin muistella numeroa. Tämä on tulos, kun oman lapsen kolmen vuoden heräilyihin lisätään tuntikausia valvottava naapurinlapsi.

Jos meno jatkuu samanlaisena, minut kärrätään ensi viikolla hermoparantolaan. Ensin kokeilen kuitenkin korvatulppien tehovoimaa, sitten siirryn vierashuoneeseen, joka on asunnon toisessa päässä ja viimeisenä hätävarasuunnitelmana pystytän teltan tuonne lähipellolle ja muutan sinne odottamaan, että naapureiden kuopus huristelee ohi uunituoreen ajokortin kanssa. Ajankuluksi voisin lähetellä uhkaavia teknologian vastaisia kirjeitä pommeineen poliittisille päättäjille. Ei kun se kuuluikin yhteen toiseen suunnitelmaan.

Hauskaa viikon jatkoa ja hyvin nukuttuja öitä!

16 kommenttia:

  1. Tästä tulee mieleeni, kun asuimme mieheni kanssa Hollannissa erittäin meluisan Coffee Shopin yläkerrassa. Korvatulppia kului, mutta niistä huolimatta (tai niiden takia) kyseiset kuusi kuukautta olivat vähintäänkin... hmm, raastavat.

    Tsemppiä valvomiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui jui! En tiedä olisinko jaksanut noin montaa kuukautta! Onnittelut kestävyydestä :)

      Poista
  2. Voi,kun minullakin olisi tuollainen italialainen anoppi, joka ruokapöytään pääsisin, vaikka vain pari kertaa vuodessa!
    Korvatulpat ovat ehdottomat. Meillä on huono äänieristys talossa, joten jos alakerrassa (oma perhe, en voi syyttää naapureita), haluaa katsoa TVtä ja minä puolestani nukkua, pistän tulpat korviin ja vaivun syvään uneen.
    Kaiken valvomisesi jälkeen, et kyllä tarvise enää yläkertaan itkevää vauvaa. Nyt voi puhua Murphyn laista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, alkoi kyllä masentaa, kun kuulin itkun :) Kun olemme päätääneet, että emme hanki toista, koska emme jaksaisi enää sitä valvomista, niin sitten saankin valvoa toisten lapsen vuoksi ;) Heh heh. Mutta korvatulpat toimivat! En kuullut viime yönä mitään! Omat joukot valvottivatkin sitten sen edestä, kun typy oli hereillä tunnin pari aamuyöstä... :/

      Poista
  3. Tätä oonkin ajatellut (asun itsekin Italiassa ja tarkemmin ottaen - tadaa - Torinossa!) että onko italialainen lastenkasvatus samanlaista kuin naapurimaassa Ranskassa, niin kuin helposti vois kuvitella. Siis mullahan on tämän perin luotettavan ja perustavanlaatuisen ranskalaisen lastenkasvatuksen tuntemukseni pohjalla yksi lukemani artikkeli (http://www.guardian.co.uk/books/2012/jan/20/french-children-food-pamela-druckerman) Pamela Druckermanin kirjasta (http://www.pameladruckerman.com/books/). No jos nyt vaikka ainakin oletettais kirjan kuvaavan todellisuutta, heh. Sä olet mua enemmän nähnyt varmaan sitä puolta elämästä, itse kun oon vielä perheetön ja vain viisi vuotta täällä "Euroopan kainalossa" eli Torinossa majaa pitänyt. En oikein tunne perheellisiä italialaisia ja olis kiva kuulla siitä miten se ehkä eroaa muunmaalaisista kasvatustyyleistä. Kyllä mun mielestä ainakin ravintoloissa paikalliset lapsoset käyttäytyvät ihan kauniisti. Usein myös näkee kuinka lapsia täällä kohdellaan tasaveroisina aikuisiin nähden ja lapset ovat jotenkin aktiivisessa roolissa isompienkin seurassa. Italiassa lapsi ei varmaan helposti tunne oloaan syrjityksi sen perusteella että on lapsi.

    Öö.. Niin siitähän tämä ajatusvyöry lähtikin liikkeelle, että kuinkas ihmeessä ne italialaiset lapset sitten muka huutavat ja parkuvat, eivätkä nuku, kun minä jo ehdin kuvitella niiden olevan yhtä ihania enkeleitä kuin yllämainitun kirjan perusteella ranskalaisetkin ovat?!? :D Työnnä niille naapureille Druckermanin kirja postilokeroon!

    Komppaan muuten minäkin niitä korvatulppia. Itse olen nyt 9 vuotta nukkunut joka ikinen yö ne päässä ja aah.. (9 vuotta sitten muutin maalta kaupunkiin ja menin yöpuulle niinkin aikaisin kuin iltakuudelta, silloisen työni vuoksi. Korvatulpat pelastivat mun unensaantini!). Itse käytän sellaisia pehmeitä ja pieniä, joiden korvaan työnnettävä pää on pyöristetty. Oon huomannut että apteekeista täältä niitä ei löydä - myyvät vain suurikokoisia jotka pitkään käytettyinä raapivat korvat ruvelle. Kahdesta paikasta olen löytänyt täydellisiä (ja kaiken lisäksi edullisia!) korvatulppia: Via Madama Cristinan LD Market, sekä Via San Secondon 99 Cent -kauppa. Varmaan kaikista ketjun myymälöistä niitä löytyy, jos sua kiinnostaa. ;)

    Äitini kärsii puolisonsa kuorsaamisesta ja olen saanut houkuteltua hänetkin kokeilemaan tulppia - eikä hän enää osaa nukkua ilman!

    Toivotan sullekin parempia unia!

    ps. Rrrakastan dekkareita! Kerro sit kun sun esikoisesi ilmestyy! Voikohan sitä sitten ostaa myös e-kirjana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italialaiset ovat yleensä otaten hyvin lapsiystävällisiä, eli lapset huomioidaan aina kaupassa, ravintoloissa jne. siis ei samalla tavalla kuin Suomessa, jossa on kaikenmoista puuhakirjaa jne. vaan henkilökohtaisella tasolla lapsille puhutaan paljon jne. mikä on tosi ihana juttu. En kyllä osaa sen suuremmin verrata muiden maiden kasvtukseen, paitsi ehkä Suomen, jossa minun näkökulmastani lapsia keskimäärin itsenäistetään liian varhain. italiassa sitten taas ehkä liian myöhään, jostain keski-euroopasta ehkä löytyy kompropmissi :DDDD

      Ja tulpat toimi tosiaan viime yönä hyvin, kiitos noista ostopaikka-vinkeistä, tulevat tarpeeseen!

      P.S. Dekkari ilmestyy myös e-kirjana elokuussa! :)

      Poista
  4. Korvatulppia suosittelen minakin. Ja sitten naapurit kohdatessasi voit pienelle tietysti leperrella, etta mikas sinua oisin valvottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nyt kun tosiaan korvatulpat toimivat, niin naapureillekin on ihan helppo hymyillä :D

      Poista
  5. Me asutaan kolmikerroksisessa kerrostalosa. Meidän rapussa ei asu lapsiperheitä, mutta yläkerrassa asuu yksi nuori tyyppi, jolla on säännöllisesti aika äänekkäitä myöhään jatkuvia bileitä. Alakerrassa asuu yksi mummeli, joka innostuu aamuöisin kuuntelemaan virsiä ja saarnoja. Ja voluumit on sitä luokkaa, että jopa sanoista saa selvää. Tsemppiä naapureiden kanssa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua!!! Tsemppiä sinullekin, totisesti! :)

      Poista
  6. Mä jaan sun tuskan parkuvasta yläkerran muksusta! Meidän yläkerrassa asuu nainen, jonka omat lapset ovat jo 20-30 -vuotiaita. No, eivät he tietystikään enää käytä öitään parkumiseen, mutta nämä keski-ikää lähentelevät lapset tuovat omat lapsensa mummulle hoitoon (=itkemään öitään), jotta sitten itse voivat viikonloput ja loma-ajat vedellä öisin sikeitä! Uusin tulokas on pieni vauva, joka on nyt muutamana viikonloppuna parkunut yönsä mummun hellässä huomassa -pääsiäisen me naapurit saimme sentään viettää ihan hiljaisuudessa.

    ja kyllä, hermo on toisinaan ERITTÄIN kireällä. Toisaalta muistelen sitäkin, että ennen tätä naista yläkerran asunnossa asui nuori perhe. Perheen isällä oli aikamoinen onngelma alkoholin kanssa, ja noin kerran kuussa (tilipäivänä) tämän perheen isä veti kännit, lukitsi muun perheensä johonkin huoneeseen ja alkoi riehumaan. Sääliksi kävi sen perheen pikkuista poikaa, varsinkin kun tämän perheen äiti ei ymmärtänyt pelastaa itseään ja lastaan tällaisesta "parisuhteesta" :( Onneksi poliisit ja lastensuojelu puuttuivat aika pian tämän perheen elämään. Eivät he siinä kauaa asuneetkaan. Mutta riehuva perheenisä vs. parkuva vauva... Ehkä kuitenkin valitsen sen parkuvan vauvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua Pia teillekin! Mitä kokemuksia... toivottavasti ne lapset ovat nhyt paremmassa turvassa. ja te saatte nukkua paremmin öitänne!

      Poista
  7. Hui! Mä olenkin aina miettinyt, että miten ihmeessä sitä koskaan uskaltaa hankkia lapsia. En varmaankaan kestäisi syyllisyyttä niistä traumoista, mitä lapsen itku naapureissa herättää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta virka! Sillä vaikka voittaisitkin lotossa ja saisit vähäitkuisen vauvan kuten meikäläinen (oma lapsi itki vauvana maksimissaan n. 40 sekuntia kerrallaan ja sitäkin harvoin), niin viimeistään taaperoiässä hellanteltun itkupotkuraivarit saavat naapurit lähettämään perään laskuja pitkistä terapiaistunnoista.

      Poista
  8. Hui, nuo maisemat ovat kyllä kauniita! (Vaikkeivat niin aurinkoisia olekaan.) Minulla ei ole onneksi vuosikausiin ollut mekkaloivia naapureita (en nyt tietystikään laske itkeviä lapsia mekkaloiviksi, vaikka ei sitäkään tietysti varmaan ole hauska kuunnella öisin), mutta kerran minulla oli kämppis, joka laittoi ruokaa öisin ja se oli vähän ärsyttävää... Mutta jos tarpeen, käytän kuulosuojaimia. :) Mukavammat kuin korvatulpat.

    VastaaPoista
  9. Mä en ikinä unohda meidän Dublinin alakerran apinoita, jotka jytkyttivät tauotta bassomusaa yötäpäivää ... sillon aina sanottiin, että enemmin ihan tavalliset perhe-elämän äänet, eli vauvan itku ja lasten mekastus, kuin musajytä ... mutta hyvähän se on sanoa, kun ei tartte kuunnella itkua .. ;) Täällä meillä on tosi äänieristetyt asunnot / huoneet, eikä naapurista kuulu pihahdustakaan. Sielä on kaksi alle kouluikäistä lasta, joten kyllä varmasti pitävät ääntä .. :D
    Tsemppiä sinne - hyvä että korvatulpat auttaa. Mä en pysty ne päässä nukkumaan, koska silloin kuulen oman sydämentykytyksen joka häiritsee ... :D olen seko..!
    xx

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!