perjantai 16. maaliskuuta 2012

Unelmista totta

Kirjan julkaiseminen oli pitkään ikuisuusunelmani. Sen toteuttamisessa kesti kaksikymmentä vuotta juuri siksi, että ennen kaikkea haaveilin asiasta. Vain kaksi kertaa otin itseäni niskasta kiinni ja todellakin kirjoitin koko pitkän romaanikäsikirjoituksen. Silloinkaan en suhtautunut puuhaan työntekoa vaativana hommana. Olen tunnetusti alisuorittaja ja kuvittelen mielelläni, että kaiken pitää tulla meikäläiselle tarjottimella. Koulussa kiitettävät arvosanat ilmestyivät yläkoulussa ja lukiossa todistuksiin niin vähän vaivalla, että muuta kuin pohojalaasta hävettäisi. Ainoa suurempi epäonnistuminen oli se lääkikseen pyrky. Sinne kirjan selailu muutamaa tuntia ennen koetta ei sitten riittänytkään.

Sukeltaminen Malediiveilla oli yksi unelma, joka muuttui todeksi häämatkallamme
En koskaan halunnut kokeilla mitään vaativaa. Tai jos kokeilin, jätin heti alkumetreillä kesken, etten vain näkisi  vaivaa ainoastaan huomatakseni, että olen hakannut päätä seinään ja saanut palkinnoksi pelkän kuhmun. Kun kirjoitin ekan dekkarikäsikseni, äitini sitä lukiessaan kiltisti huomautti, että kirjailijoilla on tapana kirjoittaa tekstinsä uusiksi ainakin pari kertaa ennen kuin niitä julkaistaan. Minulta huomautus meni ohi: minähän suollan priimaa jo ensimmäisellä pulautuksella. Kai se nyt riittää tällaiselta luonnonlahjakkuudelta, että jaksaa istua siihen koneen ääreen kerta toisensa jälkeen ja tahkoa näppäimistöltä romaanikäsiksen verran sanoja. Kustannustoimittaja korjatkoon ne kirjoitus- ja ajatusvirheet, jos niitä siellä muka on.

Olihan niitä, vaikka hylyn perusteluna olikin tapahtumien puute, jota rikaskaan kielenkäyttö ei kyennyt korvaamaan. En kyllä ottanut tästä kokemuksesta opiksi toisellakaan kerralla. Viisi vuotta myöhemmin naputtelin tekstin koneelle jälleen niin nopeasti kuin opintojen ohessa kykenin, ja panin postiin heti, kun olin kirjoittanut viimeiseen liuskaan sanan LOPPU. En edes lukenut käsistä läpi sen valmistumisen jälkeen. Minulla ei ihan oikeasti käynyt mielessäkään, että käsikirjoitusta pitäisi hioa.

Suhteellisuudentaju kasvaa vasta iän myötä. Ainakin meillä penaalin tylsemmillä kynillä. Ensimmäinen asia, jonka eteen jouduin tekemään tietoisesti töitä, oli parisuhde mieheni kanssa. Opettelin ulkoa Mars-Venus -sanakirjan. Toinen asia oli äitiys. Joillekin nämä lapsiasiat tulevat ilmeisesti luonnostaan, minulla kesti monta, pitkää ahdistuksen värittämää kuukautta ennen kuin pääsin sellaiseen tilaan, jossa saatoin luottaa siihen kuuluisaan äidinvaistoon.

Onneksi opin, että joskus uhrauksien ja ponnistelun tuloksena onkin palkintoja. Muuten tuskin olisi ymmärtänyt kolmannen käsikirjoituksen kohdalla, etteivät kustannusmaailma-Eedenin ovet aukeakaan niin kevyellä koputuksella kuin olin kuvitellut. Tällä kertaa minä satsasin kirjoittamiseen niin henkisellä kuin konkreettisella tasolla rutkasti enemmän kuin aikaisemmin.

Maksoin arvostelupalveluille ja keräsin rohkeuteni, kun lähetin tekstin myös muille koelukijoille. Kannatti ehdottomasti. Varsinainen valaistumisen kaltainen saavutus oli  huomata, että raakatekstin muuttaminen ajan kuluessa ei olekaan osoitus kirjoittajan amatöörimäisyydestä, vaan pikemminkin taitavuudesta. Että osaa punnita tekstiään etäisyyden jälkeen ja huomaa sieltä ne puutteet. Ja jos puutteet on nähnyt joku toinen, niin tunnustaa ne ja löytää niiden korjaamiseksi ratkaisun. Kirjoittaminen on pitkä prosessi. Raakatekstin kirjoittaminen vain osa siitä. Hiomistaidot ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin se alkukantainen luovuus, jolla ensimmäinen sanapötkäle pullautetaan uunista ulos. Tämän ymmärrettyäni unelma muuttui projektiksi.

Nyt, kun olen vihdoin saanut kustannussopparin, olen välillä kokenut olevani tyhjän päällä. Eikö minulla muka olekaan muita unelmia? Ajattelin niitä kuuluisia aarrekarttoja, joihin ihmiset liimaavat kuvia konkreettisiksi muistutuksiksi unelmistaan. Mitä omaani tulisi? Kirjaunelma kun näyttää jo toteutuneen. Ainakin pari matkakohdetta tuli mieleeni. Ensimmäisten joukossa Hongkong, Meksiko ja Malediivit. Mutta jos totta puhutaan, niin kartan keskelle olisi tullut kuvat tyynesta, rauhallisesta hymystä. Aivan niin. Järkytyksekseni huomasin, että kaikkein pakottavin unelmani on seesteisyys. Kustannussopparin aiheuttama jännitys on tietenkin ollut kutkuttavaa, mutta ei se onnelliseksi tee. Kaikki äkkinäiset muutokset ovat minulle oikeastaan kauhistus, olivatpa ne positiivisia tai negatiivisia. Haluan totutella asioihin hitaasti.

Tarvitsen tyynen vedenpinnan, johon iltapäivän aurinko paistaa lempeästi. Niin myrskyt kuin keskipäivän kirkas porotus ovat minulle liikaa. Että näin tylsä ihminen täällä ruudun toisessa päässä on.

Olisi kiva kuulla teidän unelmistanne. Tuleeko niistä vielä konkreettisia projekteja, vai onko niiden parempikin jäädä unelmien tasolle?

38 kommenttia:

  1. Arvokkaita kokemuksia, myös meille muille, eli kiitos kun jaat.

    Ja unelmistanihan siis prkl tulee totta.
    Ha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pane pahakseni, jos omista kokemuksista on jotain hyötyä. Itse olen aina lukenut mielellään muiden kokemuksista, vaikka en niistä sen kummemmin varmaan viisastunutkaan. Ja niin tuleekin. Notta.

      Poista
  2. Yhdyn Jeren kommenttiin + että unelma esikoiskirjan julkaisusta elää edelleen ja hiukan karehdin sinua;) Lähetimmehän molemmat kässärimme viime syksynä kustantajille ja sinä olet tehnyt jo sopimuksenkin. Avain-kustantamo lähetti minulle samanlaisen kirjeen kuin sinullekin, jonka jälkeen panin kässärin pariin muuhun kustantamoon helmikuussa. Siis odotusta edelleen. Välillä meinaa epätoivo iskeä, mutta sinun hienot uutisesi pitävät minunkin uskoani yllä. Mielenrauha ja seesteisyys on hyvä unelma ja tavoiteltavan arvoista kaiken ympärillä olevan hässäkän ja kiireen keskellä. Että osaa erottaa oleellisen epäoleellisesta. Voin uskoa että kustannussopimus on tehnyt elämästäsi jännittävää ja tuonut kosolti uutta pohdittavaa ja suunnittelua myös kirjallisiin harrastuksiin ja jatkosuunnitelmiin. Mielenrauhaa siis sinulle kaikkien näiden ihanien juttujen keskelle;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä epätoivo meinasi minuunkin iskeä niin monta kertaa, että lopetin laskemisen. Siinä vaiheessa uusi kässäri olikin oikeastaan ainoa järkevä asia, jota saatoin harkita. Odottelu ilman uutta projektia oli hermoja raastavaa. Mielenrauhaa siis myös sinulla, ja kärsivällisyyttä panostaa kaikessa rauhassa uuteen projektiin samalla, kun odotat päätöstä kustantamossa. Uskoisin olevani hyvä esimerkki siitä, että periksiantamattyomuus ja kova työ tuovat myös tuloksia!

      Poista
  3. Hieno postaus!

    Minä olen saavuttanut oikeastaan kaikki tärkeimmät unelmani, mm. romaanin julkaiseminen ja Hollantiin muuttaminen. Mutta tottahan se on, että ne ovat projekteja, ei jotain mitä tulee sormia napsauttamalla.

    En koe, että unelmien toteuduttua olisi "takki tyhjänä", koska jatkan haaveilua leffasopimuksista, ulkomaisista käännöksistä yms utopioista. :-> Sinulla dekkaristina lienee vielä paremmat mahdollisuudet niistä haaveilla, koska pohjoismaisten kirjailijoiden dekkarithan ovat kuuminta hottia!

    Tietysti parisuhdekin on erittäin tärkeä, mutta sitä on vaikea kiteyttää sanoiksi (siis onko unelma nimeltään esim. "onnellinen parisuhde" ja milloin se "lasketaan toteutuneeksi"), jos ei pidä avioliittoa itseisarvona. Matkailuaiheisia unelmia on minullakin, niiden toteuttamisen esteenä lähinnä terveys.

    Voin samaistua tuohon alisuoritusjuttuun. Koulussa loistin tekemättä juuri mitään, vaikka olin hypännyt yhden luokan ylikin. Olin joskus 10-15-vuotiaana tosi hyvä kirjoittaja ikäisekseni. Tai ainakin hyvä, en tiedä olinko oikeasti tosi hyvä (tykkään kyllä vieläkin tosi paljon parista novellista, joita kirjoitin 15-vuotiaana!). Ajattelin, että kyllähän minulta nyt ehdottomasti kirja ilmestyisi, ennen kuin täytän 20. Sitten iski sairaus, enkä kyllä voi pelkästään siitäkään syyttää vähentynyttä kirjoittamista yhdessä vaiheessa.

    Kun tulee aikuiseksi on karua, kun ei voi enää olla se "loistava (tai edes hyvä) ikäisekseen". Miehelläni (joka aloitti ohjelmoinnin viisivuotiaana eli samassa iässä kuin minä kirjoittamisen) on ollut vähän sama tilanne. 13-vuotiaana hän oli sen ikäiseksi huippulahjakas, nyt hän on enää "vain" tosi hyvä (hän on tosin koodannut käytännössä yhteen menoon siitä asti).

    Ehkä yksi osa aikuiseksi kasvamista on, että oppii, että se millä pääsee oikeasti pitkälle ei ole erityislahjakkuus, vaan sinnikkyys.

    (...Ja minä ajattelin, että "tavoistani poiketen kirjoitan kerrankin lyhyen kommentin. Hah.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mhatvan pitkä kommentti, kiitos siitä :) Luonnollinen askel kai kustannussopparin jälkeen olisi haaveilu kirjan menestyksestä? :D Toisaalta, kun nämä menestys-asiat näyttävät olevan pikemminkin herran kädessä - eihän niihin kirjailija voi vaikuttaa kuin kirjoittamalla parhaalla mahdollisella taidollaan- niin en ainakaan vielä osaa niistä haaveilla. Jotenkin jo pelkkä julkaisu tuntuu niin isolta jutulta, ettei siihen päälle osaa oikein unelmoida mistään muusta kirjaan liittyvästä :)

      On muuten ihan totta, että jossain vaiheessa kolahtaa se, ettei enää olekaan porukan nuorin :) Minäkin skippasin lukiossa yhden luokan, joten kuljin vanhempien kanssa samoilla kurseilla ja myös yliopistossa olin nuorimmasta päästä, samoin lentoemäntänä, jossa totuin kiertelemään nähtävyyksiä itseäni 20-30 vuotta vanhempian ihmisetn kanssa. Ja nyt yhtäkkiä maailma onkin täynnä minua nuorempia ihmisiä. Tätä tämä keski-ikäisyys teettää :D

      Ja kyllä, itselleni tuon periaatteen oppiminen liittyi nimenomaan aikuistumiseen.

      Poista
    2. Piti olla siis mahtavan pitkä kommentti...

      Poista
  4. Ajatuksiaherättävä teksti! Ja näin ollen: en tiedä olenko kovin unelmakeskeinen ihminen. Haaveitahan voi olla kaikenlaisia, mutta ne konkretisoituvat unelmiksi minulla silloin, kun tilanne on jo päällä. Tulevat ikään kuin yllätyksenä itsellekin. Yleensä haaveilen asioista, joilla ei loppujen lopuksi ole merkitystä sille, olenko onnellinen (tai tulisinko onnellisemmaksi). Minulle riittää kerralla yksi intohimoisen tekemisen kohde, vaikka joskus kohteita on toki useampia samaan aikaan.

    Epäsuomalaiseen tapaan sanoisin, että olen perusonnellinen ihminen. Onko onnellisilla ihmisillä unelmia tai haaveita? Nyt kun kirja tulee pihalle, mikä olisi seuraava unelmani? Menestystä ja kunniaa? Ei niillä loppujen lopuksi ole merkitystä onnellisuudelleni. Onni tulee jostain aivan muusta.

    Huomaan kirjoittaneeni vaistomaisesti onnesta kun on puhe unelmista. Taitavat olla petikavereita keskenään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava kommentti! Yleensä ihmisillä on ainakin pari selkeää unelmaa mielessään. Noin niin kuin peruslogiikalla voisi tietenkin päätellä, että ihminen, jolla ei ole erityisiä haaveita on hyvin tyytyväinen elämäänsä - siis onnellinen, kun ei tarviste haikailla minkään muuun perään. Se tuli tässä itsellenikin siis mieleen, kun kirjaunelma alkoi konkretisoitua: nyt minulla on oiekastaan kaikki, mistä olen haaaveillut. Osan haaveistani oli toki toteutunut jo aikaisemmin, kuten perhe mieheni kanssa. Kirja siihen päälle on kuin kermakuorrutus kakussa: tarvitseeko siihen päälle enää strösseleitä tai muita koristeita, jää nähtäväksi. Kun nyt saisi syötyä tämänkin kakun ilman vatsanpuruja :)

      (menipä veratuskuvalliseksi, minulla taitaa olla nälkä... ;D)

      Poista
  5. Samaistun tekstiisi. Ja kannatan ehdottomasti unelmointia, koska osa unelmista todella toteutuu.

    Oma unelmani on tällä hetkellä se, että Kerjäläisprinsessasta tulee sarjan aloittava osa. Että sarjasta tulee hyvä juttu. Minä haluan myydä sen ulkomaille ja haluan siitä tietokonepelin, lautapelin, roolipelin, minifiguureita, mangaversion, t-paitoja, kalsareita, kuppeja, kippoja ja leffan, jonka ohjaa Peter Jackson. Niin ja että suosituimmat vauvannimet vuosina 2013-2015 ovat Gigi ja Henry. Pienet unelmat on parhaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmointi on hyvä asia, kunhan osaa erotella toteutettavat ja haaveiltavan aprahaat toisistaan. Sinun unelmasi vaikuttavat konkreettisilta, ehkä vauvannimiä lukuunottamatta ;) Nimittäin suosituimmaksi naistennimeksi nousee melko varmasti Arianna, heh heh. Näetkös, inspiroit minuakin unelmoimaan :)

      Pienet, konkreettiset unelmat sopivat ainakin tällaiselle huithapelille parhaiten, isoista menee vain pää sekaisin. Vaikka sitä Nobelin kirjallisuudenpalkintoa nyt ei ehkä voi kutsua kovin pieneksi unelmaksi, enemmän se kai on sellaista keskikokoista tasoa ;D

      Poista
    2. Arianna!? Kirottua! *heristää nyrkkiä saapasmaahan päin, kallionkielekkeellä, ukkosen pauhatessa* :D

      Poista
  6. Ihanainen teksti, todella. Unelmia pitää olla. Aina, vaikka niitä saavuttaisikin. Pitää tulla uusia. Mulla on matkaunelmat tällä hetkellä päällimmäisenä. Samoin unelma siitä, että saisin hevosen. Ja koiran. Ja kustannussopparin isompaan kustantamoon. Näistä hevonen ja koira ja matkustelu ovat ikuisuusunelmia, jotka kerran jo ovat toteutuneet, mutta niiden pitäisi toteutua uudestaan. Samoin kirjasoppareita on jo kaksi takana..mutta silti unelmointi jatkuu :)

    Hyvää viikonloppua Italiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hyvä mieli, kun luin unelmistasi. Parhaita unelmia kai ovat sellaiset, joiden soisi toteutuvan uudelleen, kun ne on jo kerran hyviksi havaittu :)

      Intoa ja iloa Saksanmaalle <3

      Poista
  7. Hieno postaus! Unelmat ovat tärkeitä,ne innostavat eteenpäin.Hienoa,että pitkästä unelmastasi tuli totta,ja kun se oli noin pitkä projekti,niin varmaan hieman tyhjä tunne sen jälkeen tuleekin.Onko toinen kirja jo alulla? Itse unelmoin vuosia Etelä Amerikkaan pääsystä,opettelin espanjan oikein systemaattisesti opiskellen,ja kas vain,pääsin sinne sitten eksän siivellä.... Seesteisyys on hyvä unelma,se oikeastaan sopisi minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toinen kirja on jo alulla, sellaiset 50 liuskaa kirjoitettuna, mutta ensin haluan tämän ekan painokuntoon, ennenkuin voin täysin keskittyä uuteen :) Ja koska yhdet unelmamme ovat jo toteutuneet, niin siispä suuntaamme sitä seuraavaa eli seesteisyyttä kohti ;)

      Poista
  8. Tämä on paras blogikirjoituksesi koskaan! Et edes suolla normaalistikaan tyhjänpäiväistä. Kiitos!

    Parasta antia minulle oli tämä: "... raakatekstin muuttaminen ajan kuluessa ei olekaan osoitus kirjoittajan amatöörimäisyydestä, vaan pikemminkin taitavuudesta. Että osaa punnita tekstiään etäisyyden jälkeen ja huomaa sieltä ne puutteet. Ja jos puutteet on nähnyt joku toinen, niin tunnustaa ne ja löytää niiden korjaamiseksi ratkaisun. Kirjoittaminen on pitkä prosessi. Raakatekstin kirjoittaminen vain osa siitä. Hiomistaidot ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin se alkukantainen luovuus, jolla ensimmäinen sanapötkäle pullautetaan uunista ulos."

    Mielestäni et ole laisinkaan tylsä, jos unelmoit seesteisyydestä. En nimittäin suostu ajattelemaan, että itse olisin tylsä. Minulle unelmat ovat juuri tuollaisia tunnetiloja. Unelmoin voimasta ja rohkeudesta, sinnikkyydestä ja - no - seesteisyydestä. Välillä askeleet unelmieni suuntaan ovat hakusessa, välillä menee kuviot varmemmin. Oma kirjoittamistoiminta esimerkiksi vie kohti kaikkea tuota.

    Seesteistä viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanasta kommentista <3 Toit hymyn huulilleni, tuntuu kivalta ajatella, että blogikirjoituksellakin voisi olla jotain annettavaa :) Ja kiva kuulla, että muillakin on yhtä.. öh... "tylsiä" ei kun siis... TASAPAINOISIA unelmia ;) kuten siis tunnetila, joka on periaatteessa jokaisen mieleltään suht terveen ihmisen tavoitettavissa, mehän itse tunnetiloistamme määräämme (ainakin, jos suojaudumme hallituksen säteilyltä foliohatulla)

    Ei kun siis tyyntä ja positiivista viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hieno kirjoitus, unelmointi on ihanaa ja yksi harrastuksistani :). Unelmat ovat itsellàni jotain sellaista epämääräistä josta ei edes tiedä haluaako sen tosissaan totetutuvan. Yksi unelmistani on juuri kirjan kirjoittaminen, mutta koska en ole koskaan tehnyt varsinaiseesti mitään sen toteutumisen eteen, se voi hyvinkin jäädä ikuiseksi haaveeksi, mutta on kuitenkin mukava unelmoida sellaisesta. Joka tapauksessa unelmia pitää aina olla, unelmoimisen tila on aivojumppaa ja meditointia itsensä kanssa, joskus sitä ei edes tiedä mistä konkreettisesti haaveilisi, unelma on vain se jokin joka pitäisi saavuttaa jotta pääsisi itsensä kanssa sinuksi ja tasapainoiseksi. Ja ne kaikista parhaat unelmat kyllä varmasti toteutuvat jos niitä uskaltaa unelmoida tarpeeksi!
    No, menipä haaveiluksi, joka tapauksessa halusin sanoa että on ollut hienoa lukea että unelmasi on toteutumassa ja kirjasi matkalla julkaistavaksi. Blogisi on yksi niistä harvoista joita aina lukaisen, silloin joskus kun blogimaailmaan kurkistan. Tunnen hengenheimolaisuutta ajatustesi kanssa ja niitä on mukava lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa unelmointia <3 Ja elän kyllä itse aika lailla päiväunelmissa, vaikka en ehkä itse edes tajua unelmoivani :D Se vain on osa elämää.

      Ja kiitos kauniista sanoista oman unelmani ja blogini suhteen <3

      Poista
    2. Hämmentävää, joku muukin liikkuu mun nickilla, joten pakko kai kommentoida tällä :P Mietin hetken, että "mitähäh, en mä olen tähän tekstiin mitään sanonut?"

      Mutta piti sanoa, että unelmointi on hieno asia, ainakin niin pitkään kuin tajuaa ammentaa sen "oikean" onnellisuuden ihan arkisista asioista. Ja olisiko ihmisillä ollenkaan tavoitteita, jos ei olisi unelmia. Sitä paitsi unelmointi lienee läheistä sukua mielikuvitukselle, joka taas on kirjoittajalle ehdotonta. ;)

      Itse elän jossain oikean maailman ja kuvitelman välissä koko ajan. Mutta niistä varsinaisista haaveista monet ovat aika masentavan konkreettisia tällä hetkellä. Niitä vaaleanpunaisempia ei meinaa uskaltaa sanoa ääneen.

      Poista
    3. Minä totta puhuen olenkin miettinyt, että oletko ollut tietoinen Calendulan Aglio, olio e peperoncino -blogista, kun aloitit omasi samalla nimellä :D Mutta eipä tuo mitään haittaa, kauniita kukkia mahtuu kyllä blogistaniaan :D

      Ja hyvin sanottu, mitään unelmointiin tulee. Unelmointi ja mielikuvitus tosiaan kävelevät varmasti käsi kädessä :)

      Ja jos ei meinaa uskaltaa sanoa ääneen, niin ehkä kuiskata..? ;)

      Poista
    4. Itseasiassa blogi oli semituttu, mutten vain hahmottanut bloggaajan nickia. Ja alunperin (ja siis jossain välissä) kuljeksin Kehäkukkana, mutta kun nuo skandit eivät kelpaa kaikkialla ja "kehakukka" näyttää idiootilta, niin kansainvälisempi muoto jäi päälle. :D

      Ja joo, kuiskaan välillä ihan hiljaa itselleni...

      Poista
  11. Aikuisuus on sitä, että absoluuttinen muuttuu suhteelliseksi, etkä sinä voi sille mitään. En tiedä kenen kynästä tämä on lähtöisin, mutta sisältää viisauden. Minulla on monta unelmaa, joiden eteen teen tällä hetkellä työtä. Olen valmis tekemään elämässäni isojakin muutoksia niiden saavuttamiseksi. Yksi niistä liittyy Italiaan ;).

    -Tulppaani-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti paras asenne, jos haluaa unelmista totta. Ja kuulostaa kovin järkevältä lauseelta!

      Poista
  12. Apua onkohan alisuorittaminen joku pohojalainen piirre?!? Se nimittäin löytyy itseltänikin. Täytyy tunnustaa, että aina kouluelämässä olen saanut ihan hyviä arvosanoja mutta kaikkeen onkin panostettu just eikä yhtään enempää. Mulla on juuri nyt suunnitteilla uraani koskeva projekti joka mun pitäisi ihan (melkein) itse toteuttaa, mutta kummasti koko sunnuntai on vaan tullut istuttua haaveilemassa tai jotain muuta vähemmän tärkeää tehden. Välistä tulee luettua motivaatiolauseita, välistä inhoan oikeasti tämänhetkistä työtäni ja tiedän että minun pitäisi tehdä jotain koulutustani vastaavaa, mutta silti tuntuu etten mitään saa aikaiseksi...Ehkä tästä tekstistä tuli vähän lisää motivaatiota!

    ps. suosikkinimilistallani on ranskankielinen versio Arianne ollut jo pitkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, enpä tiedä. Ehkä Pohojammaalla ollahan niin ylypeetä, notta kaiken pitäisi sujua aina kuin leikiten...? Kuulostaa niin kovin tutulta tuo, että sitä puuhaa kaikkea muuta kuin sellaista, jonka kanssa pitäisi tehdä töitä. Kirjoittaminen on istellä yksi niistä harvoista jutuista, joiden kanssa "työ" ei edes tunnun työltä :)

      Hyvä kuulla, että Arianna/Arienne selvästi kipuaa pian top 10 nimien joukkoon ;)

      Poista
  13. Hyvä teksti ja aika rehellinenkin;-) Kirjoittavalle henkilölle on suuri ongelma, jos/kun joku sorkkii hänen kuolematonta tekstiään. Minulle oli toimittajana kauhistus jo se, kun toimitussihteeri totesi juttuni liian pitkäksi ja veti parin kappaleen yli henkselit. Siihen melkein kuoli!

    Olen toteuttanut kaikki unelmani, joita olen tähän mennessä keksinyt unelmoida! Olen kuitenkin asian edessä nöyränä, sillä hintakin on välillä ollut kova eli en ole saanut mitään ilmaiseksi. On aika kova juttu sanoa, että on löytänyt ihmisparinsa. Mutta sitä ennen oli rankka muu avioliitto ja melanooma. Sitten uusi rakkaus, ihana vauva, uusi koti tällä saarella ja vihdoinkin päätin perustaa oman salaisen puutarhani ja ostimme viereisen tontin lisämaaksi, että sain tilaa kaarisillalle etc. Puutarha esiteltiin viidessä lehdessä ja televisiossa. Sitten ajattelin lähteä opiskelemaan kirjallisuutta yliopistoon, kun Meri oli jo omillaan. Juuri samalla viikolla oli ystävänpäivä ja mieheni yllätti minut perustamalla blogin, jota en ollut ikinä edes kuvitellutkaan. En vieläkään tajua miten tässä näin kävi;-) Nyt hiukan tähyän jo uusia haasteita, uutta vuorta valloitettavaksi...

    Nuorempana unelmoin, että pääsen Sveitsiin ja alpeille niin monta kertaa, että en pysy enää laskuissa mukana. Se on toteutunut. Merin koivuallergia suorastaan ajoi meidät vuosikausia joka toukokuussa pois Suomesta. Olin toki ollut siellä jo nuorempanakin milloin junalla ja milloin lentäen.

    Ja olen saanut aina kirjoittaa. Kaikki novellini on julkaistu jossakin lehdessä ja olen voittanut kirjoituskilpailujakin. Kunnianhimoni kirjan suhteen on latistunut, enkä todellakaan tiedä miksi, mutta se on ehdottomasti tapahtunut näiden blogivuosien aikana. Onko liika lukeminen typerryttänyt minut;-) En tiedä.

    Olemme aikanaan veneilleet paljon. Nyt vielä unelmoin purjetimisesta sekä myös asumisesta lyhyitä jaksoja eri puolilla Britanniaa. Myös Euroopan kiertolaisuus muutaman vuoden kuluttua houkuttaa. Minusta aivan tuntuu, että nurkan takana odottaa jotain uutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kerroit elämästäsi ja omista unelmistasi!

      Minulle oli aikoinaan kova paikka, kun k-toimittaja teki muutoksia käännöksiin. Dekkarikäsiksen kanssa ei sitten olekaan haitannut, päinvastoin, olen kiitollinen, kun joku lukee sitä objektiivisella silmällä. Tosin k-toimittajani on hyvin hienotunteinen, ehkä panisinkin pahakseni, jos hän tekisi huomioita eri tyylillä? Sanoi muuten, että on suorastaan erikoista, että esikoiskirjailija ymmärtää k-toimittajan roolin, useimmat ovat vielä esikoistekstin suhteen kovin herkkiä ja yrittävät pitää kiinni joka pilkusta viimeiseen saakka. Sitten kokemuksen myöstä yhteistyökin alkaa sujua paremmin. Kuten sanottua, itselleni tämä ei olekaan probleema, kun koin nämä sokit jo käännösten ja lehtijuttujen ohessa :D

      Ihania unelmia olet toteuttanut ja paljon! Hei, ja minäkin lisään unemalistalleni purjehtimisen. Ongelma on oikeastaan mies, joka väittää tulevansa merisairaaksi. Ehkä saan hänet vielä houkuteltua jollain konstilla, purjehtiminen on ihanaa!

      Poista
  14. Minä en lukeudu niihin ihmisiin, jotka ovat ns. luistelleet läpi elämänsä. Mun elämään on mahtunut paljon karikoitakin ja usko elämään ja omiin mahdollisuuksiin on ollut välillä aika kyseenalainen. On ollut monessa kohtaa vaikea uskoa unelmiin ja nähdä vaikeudet osaksi matkaa kohti niitä. Kuitenkin usein nämä vastoinkäymiset ovat olleet avainasemassa, joskus puhdas tahto. Tahtoa minulla on aina ollut enemmän, kuin uskoa itseeni. Suomalainen sanonta "vaatiamattomuus kaunistaa" on kyllä aika typerä, minä vasta opettelen sitä minkä kaikki muut tuntuvat osaavan ihan luonnostaan (varmasti omaa kuvitelmaani).

    -Tulppaani-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelen, että kaikki on niin suhteellista. Itse koen päässeeni helpolla, toisaalta minulle on useampi ihminen sanonut tietyistä elämänvaiheista, kun ovat itse kokeilleet samaa, mutta ns. helpompana versiona, etteivät käsitä, kuinka olen silloins elviytynyt. Joskus, kun katson taaksepäin, ihmettelen sitä itsekin. Todennäköisesti olen "selviytynyt" juuri siksi, etten tiennyt "paremmastakaan" eli se tilanne vaikutti helpommalta mahdolliselta :D Nyt FB:ssä kiertää sellainen kuva, jossa on suora viiva ja alla lukee "Th Simpliest way" ja sitten on sellainen sotkuinen kähärä, jonka alla luke "mY Way". Minä olen juuri tuollainen: olisi niitä objektiivisesti ajatellen helpompiakin tapoja tehdä asioita, mutta tällaisille sekamelska-aivoille se sotkusysteemi tuntuu helpoimmalta ja houkuttelevimmalta.

      Poista
    2. Niin, näinhän se on. Itsekin kyllä koen, että joku punainen lanka on ollut koko ajan mukana, vaikkei aina siltä ole tuntunutkaan, varsinkaan suhteessa unelmiin. Joskus on pitänyt kulkea pitkiäkin matkoja takaisin. Onneksi on älynnyt ripotella niitä murusia matkalle, että on osannut takaisin. Mä olen saavuttanut monta unelmaani. Luin joskus, että onnellisuus on ihmisen aivojen näkökulmasta ns. epänormaali tila. Jos ihminen kokee voimakasta onnellisuutta jostain onnistumisesta niin se on vain hetkellistä, koska aivot hyvin nopeasti pyrkii normalisoimaan tämän häiriötilan. Me haaveilemme esim. julkaisemisesta yms. ja lataamme näihin mielikuviin paljon sisältöjä, näiden houkuttavien asioiden avulla pyrimme kohti unelmaa ja mitä tapahtuu, kun saavutamme sen? Hyvin lyhyt huippu ja sen jälkeen nopea palautuminen maan pinnalle? Samassa jutussa puhuttiin siitä, mikä sitten on sitä kaikkein pitkäkestoisinta onnellisuutta (unelmat käsittääkseni juuri tähtää onnellisuuteen). Näitä olivat ihmissuhteet ja asuminen, monet ns. ihan tavalliset jutut. Mä olen onnekas, mulla on elämässä kaikki hyvin, paremmin ei voisi olla, uskon, että se mahdollistaa paljon omalla tielläni kohti unelmien toteutumista.

      -Tulppaani-

      Poista
    3. Just tuota tarkoitin, kun kirjoitin, etten tykkää muutoksista, olivat ne positiivisia tai negatiivisia. Nimittäin positiivisten kohdalla (kuten lapsen syntymä tai kirjasopari) menetän yöunet aivan samalla tavalla kuin jos olisi sattunut jotain negatiivista! Päämääräänä seesteisyys: tyytyväisyyden saavuttaminen pienistä, jokapäiväisistä asioista ja "ei mistään". Ettei haikaile minkään erikoisen perään, vaan on tyytyväinen tässä ja nyt.

      Poista
    4. Sama täällä, se levottomuus on sitämätöntä :D. Olen sen kokenut niin monta kertaa, että olen huomannut, että se häiritsee vaan työtä ja muita tärkeitä asioita. Siksi mä pyrin tuomaan ne unelmat sinne arjen asolle. Itse prosessi ja tekeminen on tärkempi, kuin se 20 min. huippu. Mutta siinä arjen tasolla, kun tekee omaa työtä tarvitaan kyllä sitä rohkeutta ja villejä ideoita (unelmia), koska ideamaailmastahan me ammennamme sen sisällön siihen luovaan työhönkin.. En oikeastaan onko unelmalla ja idealla mitään eroa?

      -Tulppaani-

      Poista
  15. Ihminen kai haltioituu näistä ideatason unelmista lopulta enemmän, kuin unelmien konkretisoitumisesta elämässä. Kirjoittamisessa ja muussa luovassa työssä kannattaa keskittää se haltioituminen luovan työn sisältöihin ja sillä sitä onnistuu myös nostamaan oman tekemisensä rimaa ja laatukin paranee. Ja toisaalta myös oma itse säilyy suhteelinen koskemattomana, ei tarvitse kokea niin suuria kriisejä oman identiteettinsä kanssa. Tahdon sanoa, että työ on hyvä etäännyttää omasta identiteetistä sen verran, että pääasiaksi ei tule henkilökohtainen gloria vaan onnistunut teos. Kaikenlainen tuudittautumien nimittäin usein lupaa aika kehnoa lopputulosta työssä, jossa pitäisi olla 100% skarppi.

    -Tulppaani-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan totta, että tasapainoiselle ihmiselle työ on vain yksi osa-alue elämässä. Samalla tavoin kuin työhön sidottu itsetumto on vain yksi itsetunnon osa-alueista. Tietenkin luovassa työssä etäännyttäminen on vaikeaa, koska työn tulos on suora heijastus omasta lahjakkuudesta ja siten myös osa minäkuvaa. Mutta siinäkin pitäisi muistaa, että ykisttäinen teos kuvaa lahjakkuutta ja kykyä vain sen yksittäisen teoksen suhteen, ja myös se, että mielipiteet ovat aikaan, paikkaan ja ihmiseen sidottuja mielipiteitä, eivät suinkaan absoluuttisia totuuksia.

      Poista
  16. Onnea vielà kerran tuosta mahtavasta sopparista. Jos on tyhjà olo niin ei muuta kuin toista dekkaria esiin tai vaikka se kokkikirja :D Màkin kaipaan sità rauhallisuutta ja perusturvallisuutta. Meistà on tainnut tulla aika hemmetin vanhoja, ku ei enàà innostutakaan samalla tavalla siità yhtàkkisestà suunnitelmien muutoksista. Sità vain haluais sità tasapaksua ihanaa elàmàà, eh...ollaa tylsià! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihana kuulla, etten ole ainoa ;) Tylsiä... tai sitten vain mukavan tasapainoisia ;)

      Poista

Kiva kun kävit!