lauantai 10. maaliskuuta 2012

Pienemmät blogit pinnalle!

Sain taannoin vanhaan blogiini kiinnostavan blogi-haasteen sekä Sofielta että Kulkukatilta. Minua pyydettiin listaamaan lukijoitten löydettäviksi viisi sellaista blogia, joissa on alle 200 vakituista lukijaa. Tuossa sivupalkissa on iso osa
(en ole saanut siihen jostain syystä kaikkia lukemiani blogeja, koska blogger ei tunnista niitä, vaikka olisinkin liittynyt lukijaksi, älkää kysykö miksi...)
lukemistani blogeista, ja niistä suurimmalla osalla on alle 200 lukijaa. Klikatkaa niihin ihmeessä!

 Koska tarkoitus on nostaa esille pienempiä blogeja, listaan tähän viisitoista sellaista blogia, joissa onkin alle 50 vakituista lukijaa.

ULKOSUOMALAISTEN blogeista nostan tapetille

Edustusrouvan päiväkirjaa

eli elämää Belizessä.

Sininen huvimaja

Petra Pauliina kertoo elämästään Ranskassa

Sataa sataa ropisee

eli Seattlen kuulumisia

Kahdella kielellä

Italialais-suomalaista elämänmenoa


Elämää auringon alla

Brasilian aurinkoa

KIINNOSTAVIA KIRJOITTAJABLOGEJA PÄIVITYSJÄRJESTYKSESSÄ:

Words like turds

Kyhhäys

Lukuhoukka

Tähtisilmät

Kirjailja(ko)


Ihania KIRJABLOGEJA on pilvin pimein, niillä on ihastuttavan paljon lukijoita, alle 50 lukijan blogeja löysin omalta listaltani vain kolme:

Ja kaikkea muuta

Nannan kirjakimara

Dekkarimania

Koska en varmasti ole saanut linkitettyä sivupalkkiin kaikkia uusia, alle 50 lukijan kirjablogeja, niin mainitkaa ihmeessa vaikka kommenttilaatikossa pienempiä kirjablogeja, niin linkitän ne tähän postaukseen mielelläni.

Tämän haasteen annan eteenpäin kaikille mainitsemilleni blogeille ja myös niille suuremmille, jotka ovat jo löytäneet mukavan suuren vakituisen lukijakunnan. Levittäkää ihmeessä eteenpäin blogien ilosanomaa!

14 kommenttia:

  1. Hei Vera, pieni korjaus: olen palannut takaisin Suomeen ja bloggailen tällä hetkellä Turusta :) Muttamutta, kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan; voi hyvinkin olla, että palaan jossain vaiheessa Eurooppaan. Ja kiitos maininnasta tällä listalla, buon fine settimana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaa, että olen ollut vähän "pihalla" viime aikoina. Minä ihmettelenkin jotain kommentteja ja juttuja blogissasi, mutta pistin lomailun piikkiin :D Nauti keväisestä Suomesta!!!

      Poista
  2. Kiitoksia vinkeistä, pitääkin tutustua näistä niihin, jotka eivät ole tuttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, jos joku blogi saa tätä kautta uusia lukijoita!

      Poista
  3. Jeps, hyviä vinkkejä, ja kiitos, kun omaani mainostit. Toivottavasti joku käy syöttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiittää, kiitos itsellesi, kun jaat tekstejäsi kanssamme.

      Poista
  4. Kiitos Vera maininnasta! Listasin joku viikko sitten saman kiertokirjeen innoittamana ulkosuomalaisia blogeja. Lista on yksi blogini luetuimmista kirjoituksista tällä hetkellä, eli siltä osin tämä ainakin vaikuttaisi olevan tehokas tapa yhdistää lukijat blogeihin ja päinvastoin.

    Nappasin sun listasta heti itselleni uutta ja mielenkiintoisen oloista luettavaa. Aina kun luulen, että olen jo kartoittanut kaikki ulkosuomalaisten blogit, löytyy joku kiva uusi yllätys. Ja kirjoittajablogitkin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että tästä listasta oli heti hyötyä :)

      Poista
  5. Kiitos linkkilistasta (ja kiva kun poimit minunkin pienen blogini sille), pitääkin käydä kurkistelemassa noista itselleni ennestään tuntemattomia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, alussa blogeilla ei ole usein paljon lukijoita eivätkä ne saa helposti ansaitsemaansa huomiota, mutta pikku hiljaa... :)

      Poista
  6. HIeno idea, löysin tämän vinkin ansiosta lisää seurattavia blogeja. Ja kiitos kaunis kun mainostit minun pikkuriikkistä blogiani, toivottavasti tämän ansiosta sinne joku sattuisi eksymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit uusia blogeja! Ja kyllä siinä jonkin aikaa kestää, että likjoita alkaa ilmaantua, La Dolce vita blogiin ylitti 100 lukijan rajan lopulta vähän vajaassa 2 vuodessa :)

      Poista
  7. Hieno idea - kivoja blogeja listalla. Ja kiitos, kun pistit minunkin blogini näkyviin :-)

    VastaaPoista
  8. Kiitos linkityksestä! Hyvä idea saada pienemmille ja uusimmille blogeille näkyvyyttä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!