tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen

Sain ihanalta Maamaalta hyvänmielen haasteen, jossa pyydetään luettelemaan kymmenen syytä hyvään mieleen. Taidanpa tehdä postauksen kahdessa osassa, koska muussa tapauksessa lukijat nukahtavat jo sepustukseni puolessa välissä.


Cappuccino tai latte macchiato saavat minut lähes poikkeuksetta hyvälle tuulelle. Ei ainoastaan itse juoma, vaan kaikki se, mikä liittyy kahvilakäyntiin. Arkiaamuisin menemme kahville yhdessä mieheni kanssa, kun olemme vieneet tyttären hoitoon. Siis vähän sitä kahdenkeskistä aikaa. Iltapäivällä taas, kun haen lapsen hoidosta, lähes poikkeuksetta pysähdymme kotimatkalla uudelleen kahvilassa, minä juon cappuccino chiaron eli hiukan kevyemmän cappuccinon, lapsi saa kaakaojauheella koristeltua maitovaahtoa ja sitten syömme puoliksi occhio di buen eli aprikoosihillolla koristellun jättikeksin.



Tyttäreni. En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä elämälläni ei ollut laajempaa merkitystä ennen kuin tulin äidiksi. Mutta kummasti lapsi vain ujuttautuu sinne prioriteettien huipulle. Ovat tosi ovelia otuksia nuo kakarat. Manipuloiminen alkaa jo kohdussa, kun vauveli muka niin viattomasti vilkuttelee pikku kätösillään ultrakoneen äärellä ihasteleville vanhemmille. Puhumattakaan vauva-ajasta, jolloin pikku diktaattori oppii kujertelemaan vienosti huutamisen lomassa niin, että äiti taantuu tutin ja maitotehtaan väliseen tilaan puoliorjaksi, jossa ei enää osata edes kaivata omaa aikaa, vaan pienikin ero lapsesta on muka sydäntä raastavaa. Imetyksen loppuessa äiti sentään alkaa havahtua hiukan takaisin tähän maailmaan, sitä muistaa, että joskus on ollut kiinnostunut jostain muustakin kuin lapsen kakan koostumuksesta tai älämälö-kielen nerokkuuteen viittaavista ominaisuuksista.


Mistä tullaankin kirjoittamiseen. Tyttäreni täytettyä vuoden, aloitin ensimmäisen blogini. Kun hän täytti puolitoista vuotta, etsin koneelta jo ennen raskautta aloitetun dekkarinalun, ja ryhdyin naputtelemaan sitä sana kerrallaan eteenpäin. Kun lapsi täytti kaksi vuotta, päätin tehdä kirjallisesta haaveilustani projektin. Heräsin usein kirjoittamaan viiden aikoihin aamulla. Kirjoitin myös lapsen päikkäreiden aikaan tai illalla tämän mentyä nukkumaan. Koskaan ei käynyt mielessä, että olisin mieluummin levännyt tai katsonut televisiota. Kirjoittaminen oli lepoa. Jos on vähän vapaa-aikaa, sitä vähää oppii arvostamaan ja myös hyödyntämään tavattoman paljon tehokkaammin kuin silloin, kun viikonloput tai illat voi käyttää miten vain tahtoo. Olen onnellinen kirjoittaessani. Olen onnellinen ajatellessani kirjoittamista. Olen onnellinen kirjoittaessani kirjoittamisesta. Perusajatus tuli varmaan aika selväksi.


Olen onnellinen siitä, että minulla on mies, joka on jaksanut kannustaa ja tukea, vaikka ei ole lukenut kuin pari sivua dekkarin alusta englanniksi käännettynä. Tai, todennäköisimmin hän on erehtynyt kannustamaan juuri siksi, ettei hänellä ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä olen oikein mennyt söhertämään. Mieheni tietenkin luulee tehneensä hurjan investoinnin antaessaan minulle mahdollisuuden keskittyä äitiyden ohella kirjoittamiseen. Hän laskeskelee, että kolmen best-sellerin jälkeen hän saa jäädä toy boyksi kotiin lekottelemaan. Hänelle paljastan vasta viimeisenä suomalaisten kirjailijoiden todellisen tulotason.

Ok, vakavasti puhuen ilman miestäni en ehkä olisi kirjoittanut kolmasta käsikirjoitustani. En ainakaan vielä muutamaan vuoteen. Hylyt kahden ensimmäisen käsiksen jälkeen ottivat kuitenkin sen verran koville. Mieheni on hyvin konkreettinen ihminen, joka menee eikä meinaa. Otin siis hänestä mallia, kun päätin tehdä kirjoittamisesta  ruusunpunaisen unelman sijaan työtä vaativan projektin. Myös se, että en ole käynyt säännöllisessä palkkatyössä on ollut elintärkeää. Näillä pätkäunilla ei olisi sekä opetettu englantia kovakalloisille italialaisopiskelijoille että juostu iltaisin lapsen perässä että kirjoitettu. Kirjailijan ammatissa aika on välttämätöntä. Ei ainoastaan kirjoittamiseen käytetty aika, vaan myös se aika, jolloin vain kehittelet ajatuksia eteenpäin omassa päässäsi. Minä teen tätä juoksun ohella myös silittäessäni ja laittaessani ruokaa. Oi, mitä juonenkäänteitä olenkaan kehittänyt ruokaa laittaessani.


Hyvä ruoka. Juu, olen tunnesyöppö. Ja kulinaristi. Ja suhtaudun välillä myös ruoanlaittoon intohimoisesti. Minusta on tullut niin italialainen, ettei sadan kilometrin matka hyvän ravintolan perässä tunnu missään. Rooman seudulla asuessamme teimme pyrähdyksiä Toscanan viinien ja pihvien äärelle, Piemontessa taas olemme käyneet useamman kerran syömässä Albassa, josta kuuluisa Alban valkoinen tryffeli on peräisin. Minusta on myös luontevaa käyttää ruoanlaittoon useampi tunti. Ei toki kaikkina päivinä. Arkisin syömme ihan vain pastaa tai salaattia, pihvit tai kaalipataa. Mutta tietokoneeni on keittiössä työhuoneen sijaan, ja annan lihapadan tai kasviskeiton kypsyä mielellään hellalla samalla, kun naputtelen siinä vieressä jotain älytöntä vaikkapa tänne blogiin.

Jatkuu ensi jaksossa...

5 kommenttia:

  1. Saitpas hyvää tekstiä ilonaiheista:) Minullakin oli kahvi yksi niistä;ehdottomasti must pari kertaa viikossa(tänään viimeksi puoli kahdeksalta aamulla)
    Ja ihana kuva nukkuvasta pikkuisesta.Tuollainen kannustava mies on kyllä aarre:)

    VastaaPoista
  2. Ilonaiheista on helppo kirjoittaa :) Tuo nukkumiskuva on minustakin ihana, tyttö näyttää siinä syötävän suloiselta. Niin kuin aina nukkuessaan. ja USEIMMITEN hereillä ;) Ja mies on aarre, ja muistan jopa sanoa sen hänelle aina silloin tällöin ;DDD

    VastaaPoista
  3. Mukava postaus! Hyvä kahvi (eli ei siis se perussuodatinkahvi, heh) ja hyvä ruoka tuovat aina hyvän mielen, se on totta.
    Ja näkyyhän näissä postauksissa vähän asupuoltakin, jes! ;) Punainen sopii sulle muuten tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vähän liiankin hyvin ruoka "lohduttaa", löysin tässä just salmiakkia, jota olen mussuttanut kaksi päivää, aijaijai. :) Heh, sain kuin sainkin ujutettua ainakin puoliasukuvia ;)

      Poista
  4. Kivaa näitä lukea ja todellakin ihana suloinen unikuva pikkuneidistä! Kumpa aikuisenakin oltaisiin noin söpösiä nukkuessa ... mutta todellisuus on naama rutussa ja kuolaa tyynyllä ... :D :D

    Hyvä ruoka on todellinen ilon aihe mulla myös! Lähden kanssa vaikka kuinka pitkälle hyvän ruoan perässä -- reilun viikon päästä Japaniin sushille! ;D

    Kivaa viikonloppua Vera ja kiitti kun otit haasteen vastaan
    xx

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!