torstai 8. toukokuuta 2014

Villa Sibyllan kirous ilmestynyt jo sähkökirjana

Väliin puhdasta mainosasiaa: Villa Sibyllan kirous on Elisa Kirjan dekkaripiirin kuukauden dekkari. Jäsenet voivat ostaa sen toukokuun aikana hintaan 9,90€. Paperiversio puolestaan ilmestyy kesäkuussa.

Tässä linkki Elisa Kirjaan.

Villa Sibyllan ilmestymisen tiimoilta minua haastateltiin myös Mesta.Net -sivustolle.

Ja tässä kansikuva niille, jotka eivät ole sitä vielä FB:ssä tai muualla bonganneet:


Villa Sibyllan kirous

Asianajajaperheen ylelliseen huvilaan tehdään väkivaltainen ryöstöyritys. Katia Levrini on saanut myös uhkauskirjeitä ja pelkää rakkaidensa puolesta. Hänen pieni poikansa ja miehensä Lorenzo ovat hänelle koko elämä. Katia pyytää apua Arianna de Bellisiltä. Kun Arianna saapuu Villa Sibyllaan, hän huomaa pian, että huvilan yllä leijuu outo, sulkeutunut ilmapiiri.
Ryhtyessään jäljittämään uhkailijaa Arianna törmää auringonkehrän muotoiseen symboliin, joka viittaa antiikin mithra-kulttiin. Miten Villa Sibyllan asukkaat liittyvät siihen tai Pyhäksi Legioonaksi kutsuttuun järjestöön, joka varjelee tarkasti salaisuuksiaan?
Samaan aikaan Arianna saa luotettavasta lähteestä tietää, että Roomaan olisi syntynyt oma mafia, banda della Magliana, jota johtaa kuolleen rikollispomon avioton poika. Arianna joutuu keskelle väkivaltaisia tapahtumia ja hänen on selvitettävä, onko vaarallinen rikollisliiga sekaantunut myös huvilan salamyhkäisiin tapahtumiin.
Hän huomaa, ettei menneisyys jätä rauhaan Villa Sibyllan asukkaita. Mutta kun todellisuus sekoittuu kuvitelmiin, kenen tahansa on vaikea erottaa totuutta valheista.
Villa Sibyllan kirous on tunnelmaltaan unenomainen ja viettelevä dekkari, joka vangitsee lukijansa. Tapahtumapaikkana on aiemmista Arianna de Bellis -sarjan dekkareista tuttu, häikäisevä Rooma ja sen mystiikkaa tihkuva historiallinen miljöö.               

lauantai 3. toukokuuta 2014

Valentinon puisto Torinossa

Pääsiäisen tienoilla leikimme turistia myös Torinon Valentinon puistossa.


Kuten näkyy, puiston penkeillä istuu omituisten kirjailijoiden lisäksi muitakin kummallisia hahmoja.




Tietenkin kaikki jo tiedämme, että kirjat ovat maagisia.


Purossa kylpevät mustarastaat eivät välittäneet lainkaan metallisesta kissasta.


Vaikka löytyi puistosta näemmä ihan oikea linnunpelätinkin.


Onneksi puistossa oli myös ihastuttavia kohteita kuvattavana.


Mukavaa viikonloppua!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pääsiäismaisemia Lago Maggiorella

Hahaa, ehdinpä tehdä päivityksen vielä huhtikuun puolella :) Äitini tuli luoksemme viettämään pääsiäistä, ja ehdimme leikkiä turisteja sekä Torinossa että Lago Maggiorella, jossa kävimme lounaalla Isola dei Pescatorilla. Piipahdimme myös Isola Bellalla, kuvat tulevat nyt hiukan sekaisessa järjestyksessä. Sää oli pilvinen ja välillä tihkuttikin, mutta kaunista Lago Maggiorella on aina, siitä ei pääse yli eikä ympäri.










Kauniiin kevään toivotukset kaikille!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa

Kah, on se näemmä yhä hengissä. Ja muistaa, että sillä on blogikin! Eipä olisi uskonut viime kuukausien päivitystahdin perusteella...


Tänään havahduin kevääseen. Aurinko lämmitti niin ihanasti kävelyllä, että oli pakko ottaa huppari pois ja kulkea paitahihasillaan. Talvi on tuntunut hujahtavan ohi melkein huomaamatta. Suurimmaksi osaksi se on kulunut töiden merkeissä. Editoin parhaillaan kolmatta dekkariani, jonka nimeksi tulee Villa Sibyllan kirous. Sen on tarkoitus ilmestyä joskus kesän korvilla.


Dekkarin ohella olen kirjoittanut huumorista, romantiikasta ja jännityksestä rakennetun jatkokertomuksen, jonka neljäs osa ilmestyi juuri Me Naisissa. Jatkokertomuksen vanhemmat osat löytyvät Me Naisten sivuilta, ja täältä löytyy myös pieni kokoelma lempireseptejäni.

Lisäksi olen jatkanut HS:n kolumnien kirjoittamista, ja aloittanut Ilkan kolumnistina. Pyrin linkittämään kolumnit myös FB:n kirjailijasivulle, jos vaikka kiviä sattuisi kiinnostamaan.Huomenna ilmestyy taas uusi Ilkan kolumni.


Aprikoosipuu kukkii. Ja kevät jatkaa tuloaan. Ehkä minäkin ehdin jatkaa päivittämistä hiukan säntillisempään tahtiin. Aurinkoa ja iloa mieliinne!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vähäosainen vai eliittiä?

Kuten varmaan moni muu, minäkin tein tässä taannoin Hesarin luokkakoneella testin, joka kertoi minulle, mihin yhteiskuntaluokkaan testin suunnitelleiden toimittajien mukaan kuulun. Tuloksen mukaan olen vähäosainen, vaikka harrastusteni ja kiinnostuksen kohteitteni mukaan minut voisi lukea kulttuuriluokaltani eliittiin. Yllättävän moni kirjoittamisesta tai kirjallisuudesta leipänsä saava tuttava sai samanlaisen tuloksen. Ilmeisesti kulttuurialalla työskentelevä "sivistyneistö" todellakin valitsee kutsumusammatin, kun kirjallisuudella tai kirjallisuuden parissa työskentelemällä ei ainakaan pääse rikastumaan? Vaan millaista rikkautta testi todella mittaa?

Sinänsä tämä leikkimielinen testi ei ole sen kummempi kuin muutkaan "testaa, mikä villieläin olet", "testaa, mikä käsilaukku olet" , "testaa, mikä Star Trek -hahmo olet" testit. Mutta kyllä se pani ajattelemaan.

Ensinnäkin minulla on italialaisestä näkökulmasta hyvät tulot. Se, minkä suomalaiset toimittajat saattavat luokitella nälkärajalla kitumiseksi, on italialaisesta näkökulmasta onnekkuutta.

Toisekseen minulla on onneksi aviomies, joka jakaa tulonsa kanssani. Meillä ei jaeta kuluja puoliksi, vaan suhteessa omiin tuloihin. Lentokapteenina hän tietenkin saa testissäkin tulokseksi jotain aivan muuta kuin vähäosaisuuden, toisin kuin kirjailijuudesta - siis Hesarin mukaan kurjailijuudesta - palkkansa kokoon riipivä vaimonsa.

Kolmanneksi oli hiukan huvittavaa, että mieheni sai elitistisen tulotasonsa vuoksi alunperin korkeamman luokituksen myös testin kulttuuriluokituksessa, vaikka merkitsin hänelle vähemmän kiinnostuksekohteita ja harrastuksia kuin itselleni. Ihmettelin tulosta niin, että tein testin uudelleen, tällä kertaa tutkailin vastausvaihtoehtoja hiukan tarkemmin ja ruksasin lukuisten edellisten lisäksi kuvataiteet. Ensi viikolle suunniteltu Renoir'n näyttely nosti minut sitten kulttuurieliittiin pitämään miehelleni seuraa.Toki tuntui erikoiselta, että pelkkä tulotaso nostaa mieheni kulttuurieliittin, kun taas minut luokitellaan sinne vain, jos harrastan tuplasti mieheeni verrattuna. Ilmeisesti samat ilmaiset kävelylenkit ja luonnosta nauttiminen ovat fiinimpiä, jos tulot ovat paremmat?


Väärin. Itse asiassa juuri tuo miettimäni kysymys sai minut oivaltamaan, kuinka vääristynyt koko leikkimielinen testi oli. Toki miehelläni on elitistinen asema monessa mielessä ammattinsa vuoksi. Jo pelkkä ammattiin liittyvä "matkustelu" aiheuttaa kateutta ihmisissä, jotka eivät ymmärrä, millaista työkseen matkustavien arki todella on. Neljän tai edes viiden tähden hotelli ei korvaa oman kodin rauhaa tai rakkaita ihmisiä ympärillä esimerkiksi juhlapyhinä. Mutta olenko minä todella vähäosainen vain siksi, ettei minun tuloistani juuri sijoiteta osakkeisiin tai obligaatioihin?


Mieheni rakastaa luontoa, ja tarvitsee säännöllisesti kävelyitä ja retkiä luonnonhelmaan. Kalastusreissut ovat aina plussaa. Mutta se olen minä, vähäosainen, joka pyydän häntä lopettamaan pörssikurssien kehityksen tihrustamisen puhelimesta ja kiinnittämään huomion taivaan sineen ja taivaalla huikeita kuvioitaan maalaaviin lintuparviin. Ja kun avaamme silmämme, me nautimme luonnosta ja sen tarjoamasta kauneudesta yhtä paljon. Lapsemme naurulla on meille yhtä suuri arvo. Kumpikin on yhtä onnellinen siitä, että olemme löytäneet toisemme. Kaikkea ei voi mitata rahassa.


Raha on tärkeää. Tuskin kovin moni Linkolan lisäksi sitä kieltääkään. Ehkä ei edes Linkola. Erityisen tärkeää raha on silloin, kun sitä on vähän. Mutta että pelkän tulotason mukaan voisi luokitella ihmisiä vähäosaiseksi - sitä minun on vaikea niellä. Ja vielä enemmän vieroksun ajatusta, että tulotason mukaan jonkun ihmisen kulttuurillinen sivistys olisi korkeampaa kuin toisen. Ehkä leikkimielisen testin tehneet toimittajatkaan eivät ajattele näin, kunhan nyt vain halusivat kehittää ihmisille jonkinlaista ajanvietettä.

Ainakin testi pisti ajattelemaan. kuinka tärkeää raha todella on. Kuinka tärkeää se on yhteiskunnallisesta näjökulmasta. Kuinka tärkeää se on yksilöille. Ja kuinka huiman tärkeää on osata arvostaa asioita, jotka eivät maksa mitään. Kuinka tärkeää on käyttää hyväksi kaikkia mahdollisuuksia, joita elämä tarjoaa siitä nauttimiseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa myös materialistiselta kannalta vähäosaisella on mahdollisuus sivistää itseään. Kirjastot ovat ilmaisia, myös muita ilmaisia tai puoli-ilmaisia kulttuuriharrastuksia löytyy. Luontoa on tarjolla joka puolella Suomea ainakin bussilipun hinnalla, useimmiten riittää pelkkä kävelylenkki kotiovelta johonkin suuntaan.
¨
Niin meilläkin. Nämä maisemakuvat ovat tämänaamuiselta, ilmaiselta kävelylenkiltäni, jolloin en tuntenut itseäni tippaakaan vähäosaiseksi.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kuvakimara joulukuulta

Tähän alkuun pitäisi varmaan vetäistä sama vanha virsi kiireistä ja ajan puutteesta, mutta idea lienee tullut jo tutuksi, ja menen sen sijaan suoraan kuvakimaraan joulukuulta. Nyt on meneillään kolmannen dekkarin ensimmäinen editointikierros ja lisäksi kirjoitan "tilaustöitä" (kolumneja jne.) kolmelle eri taholle, joten työtä riittää. Kun äitini tuli käymään ennen joulua, ehdimme kuitenkin käväistä Torinossa ihailemassa jouluvaloja.


Torinon jouluvalot ovat joka vuosi eri artistien suunnittelemia. Tänä vuonna yhtenä teemana olivat tähtikuviot.


Torino on kuuluisa kahviloistaan, joissa löytyy valinnanvaraa ja varsin tyylikkäitä, vanhanaikaisia puitteita. Niinpä mekin kävimme välillä levähtämässä kaakaon ja teen merkeissä.


Yksi tämän vuoden hienoimmista valoideoista on koko kadun mittainen valokirjaimin kirjoitettu runo, jonka ensimmäinen lause "La città era piena di rumore" tarkoittaa: "Kaupunki oli täynnä meteliä".



Omassa kotikaupungissamme taas jouluperinteisiimme kuuluu kirkon seimen ihailu.


Seimi kuvaa niin isoa vuoristokaupunkia, että sitä on pakko käydä ihailemassa useampaan otteeseen joulun tienoilla.


Iso osa seimeen kuvatuista henkilöhahmoista liikkuu, joten jo niiden liikkumisessa riittää ihmeteltävää. Lisäksi siinä on kuvattu lukuisten eri työläisten puuhia, kuten sepän, puunhakkaajan, pyykkärin, nuohoojan jne.


Lisäksi seimessä vaihtuu koko ajan vuorokauden aika, illalla sataa lunta, yöllä syttyvät taivalle tähdet jne. joten liekö ihme, että se lumoaa niin lapset kuin aikuiset, jotka tulevat myös muualta Piemontesta seimeä ihailemaan.

Tänään sunnuntaina kävimme lounaalla vuoristossa Ceresin kaupungissa.




Eturuoaksi oli itse tehtyjä tagliatelleja kauriin lihasta tehdyssä ragùssa.


Pääruokana naudan sisäfilettä perunagratiinilla.


Sitten juustoja kastikkeilla, jotka korostivat oivallisesti sekä miedompia että kypsytetympiä juustoja.


Jälkiruoka oli tehty jäätelöstä, kermasta, marengista sekä italialaisista joulumakeisista, torroncineista.


Lounaan jälkeen pieni kävely raittiissa ulkoilmassa oli tarpeen.


Lumi taivaan sineä vasten on aina yhtä hätkähdyttävä näky.


Talvinen vuoristo ei kyllä vedä vertoja kesäiselle, vaikka on vuoristo toki viehättävänä minä vuodenaikana tahansa.


Oikein ihania vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

torstai 28. marraskuuta 2013

Vuodet vierivät

Jahas. Eräs on taas vanhentunut vuodella. Keski-ikä kurkkii jo nurkan takana. Vielä onneksi sokeri sulaa suussa, mutta sellaisia synttäreitä jo vietetään, ettei ainakaan huonosti nukuttujen öiden jälkeen vanheneminen ole pelkkä ilonaihe.


Mutta vanheneminenkin muuttuu toki iloksi, kun sitä juhlistetaan hyvällä ruoalla.


Söimme synttärilounaan Torinon Casellen lentokentän läheisyydessä sijaitsevassa Vecchio Macello -ravintolassa.


Olemme käyneet ravintolassa aiemminkin juhlistamassa merkkipäiviä.


Päivän menu oli kirjoitettu liitutaululle.Tuosta ehkä saa juuri ja juuri selvää, että valkoista tryffeliä oli tarjolla vaatimattomaan 3500€ kilohintaan.


Leipätikut eli grissinit ovat piemontelaisia erikoisuuksia.


Hauska yksityiskohta ovat nämä pöytään kiinnitettävät laukkukoukut, joita saisi olla kaikissa ravintoloissa.


Talo tarjoaa alkupalaksi piemontelaisesta vasikasta tehtyä raakaa lihaa.


Itse valitsin lisäksi pannulla paistettua artisokkaa parmigianolla.


Eturuokaa varten paikalle tuotiin aarteet, eli Alban tryffeli. Nuo tummemmat ovat myös vaaleita, niitä vain ei ollut vielä puhdistettu.


Tryffeli eli tartufo sopi erinomaisesti yksinkertaiseen pasta-annokseen, jossa oli voi-keltuaiskastike.


Pääruoaksi piemontelaista vasikkaa. Se oikeasti suli suussa itsekseen.


Toinen eturuoka oli tässä ihanassa padassa tarjoiltu kikherne -keitto, zuppa di ceci, josa oli makua antamassa myös itse tehtyä makkaraa. Pala chilipippuria oli mukana siltä varalta, että asiakas haluaa keitosta vielä tulisempaa.


Kaikki huuhdottiin alas erinomaisella Nebbiololla. Oikeasti vanheneminen ei ole lainkaan hullumpaa. Jos mietin eroa kymmenen vuoden takaiseen ja tähän päivään, niin on selvää, että koko elämä maistuu ihan erilaiselta. Mutta on myös selvää, että kaikista kokemuksista on lopulta ollut vain hyötyä. Jos jostain tapahtumasta ei löydy sillä hetkellä selkeää opetusta, niin vähintään kirjallisessa tuotannossa on tullut hyödynnettyä kaikenlaista. Elämäni on ollut aina hyvin tapahtumarikasta, mutta viime vuosina sentään on mukaan tullut hieman seesteisempi sivumaku. Ainakin ajoittain. Koska on myös aikoja, jolloin rauhallisempikin tahti riittäisi.


Mutta elämä on laiffia, ja sivumakuja siinä pitää ollakin. Erilaiset jännittävät mausteet luovat harmonisen kokonaisuuden. Kippis sille.